maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kahdeksan vuotta täynnä & ohjeita aloittelevalle bloggarille

Sekä Takkutukka, Cilla että Kaikkea kirjasta ovat jo aikapäiviä sitten muistaneet minua Blogger Recognition Awardilla, jonka yhteydessä pyydetään kertomaan oman bloggaamisen aloittamisesta ja neuvomaan aloittelevaa bloggaajaa. Kiitokset siitä! Koska tänään tulee täyteen jo kahdeksan vuotta tämän oman pikku nurkkaukseni olemassaoloa kirjablogistaniassa, tuntuu olevan aika vihdoin ja viimein tarttua tuohon haasteeseenkin. :)

Aloitetaan sieltä alusta: Keväällä 2009 hoksasin jostain sittemmin unohtuneesta syystä, että kirjablogejakin on olemassa. Löysin muutaman joita ryhdyin seuraamaan, ja aika pian tuli sellainen fiilis että haluan kirjoittaa sellaista itsekin. Tuumasta toimeen siis, ja niinpä julkaisin ensimmäisen postaukseni joka käsitteli Andreï Makinen romaania Maa ja taivas. Ilmeisesti onnistuin heti lähtemään liikkeelle itselleni ominaisella tyylillä, koska tuo postaus sujahtaisi nykyistenkin tekstieni joukkoon melko lailla huomaamatta. Ehkä olen nykyään keskimäärin vähän monisanaisempi, mutta toisaalta myös hyväksynyt sen että multa ei pitkiä analyysejä irtoa ja lakannut edes pikkuisenkaan kadehtimasta niitä jotka tuntuvat helposti saavan eriteltyä kirjasta vaikka mitä. Ja eihän sitä tiedä, vaikka joku ihailisi postausteni hillittyä mittaa jos omat meinaavat aina rönsytä ties mihin! :P


Kirjablogimaailmassa on alusta lähtien ollut kotoisa olo, ja on ollut hienoa seurata miten blogien saama huomio ja arvostus ovat hiljalleen lisääntyneet. Rakkaudesta kirjaan olen tämän aloittanut eikä lopettaminen ole käynyt missään vaiheessa mielessä, vaikka muut kiireet välillä ovatkin saaneet aikaan hiljaisempia kausia. Parasta koko hommassa on se, että saa kuulua huippuhyvään porukkaan joka ei koskaan väsy intoilemaan kirja-asioista! Toivotamme myös uudet kirjaintoilijat lämpimästi mukaan, mistä päästäänkin kätevästi niihin aloittelijan ohjeisiin. :)

*Kirjoita sillä tavalla kuin itsellesi tuntuu hyvältä ja luontevalta. Älä vaivaa päätäsi sillä, minkälaisia kirjabloggausten "kuuluu" olla, koska ei sellaista mallia olekaan. Normaaleja kohteliaisuussääntöjä tietysti on asiallista noudattaa, sekä varoittaa etukäteen jos käsittelet tekstissäsi juonenkäänteitä spoilaavasti. :)

*Koska luultavasti toivot blogillesi lukijoita, käy kommentoimassa muiden blogeihin tai linkitä postauksiasi vaikka Facebookin Kotimaiset kirjablogit -sivulle. Tulemme mielellämme vastavierailulle! (Oma muualle kommentointini on kyllä taas ihan hunningolla, pitäisi ryhdistäytyä...)

*Vaikka blogin ulkoasukin tietysti kannattaa suunnitella omien mieltymysten mukaan, niin luettavuuskin on hyvä muistaa. Koukeroinen fontti ja valkoinen teksti mustalla pohjalla ovat monien mielestä hankalia luettavia.

*Älä stressaa siitä, kuinka usein julkaiset, ainakaan jos bloggaat ihan vain puhtaasti harrastusmielessä. Omissa kirjoituksissani saattaa olla välillä vaikka kuukauden tai parinkin tauko, ja sitten vauhtiin päästyäni tekstejä tulee monena päivänä putkeen. Mitäpä tuosta! :) Useimmat seuraavat blogeja jonkin sellaisen systeemin kautta, jossa tuorein juttu pompahtaa aina kärkeen, joten kyllä se sinunkin blogisi sieltä sitten taas osuu silmiin vaikka taukoa vähän tulisikin.

*Käytä alkuvaiheessa vähän aikaa sen miettimiseen, millaisia tunnisteita haluat käyttää. Vertaile vaikka muiden omia. Niitä on nimittäin melko työlästä ryhtyä muuttamaan sitten kun postaukset lasketaan sadoissa! :) Omani tuntuvat paikoin epäloogiselta sekasotkulta, mutta siihen olen tyytyväinen että olen ryhtynyt jo aika aikaisessa vaiheessa listaamaan blogatut kirjat aakkosittain Kaikki kirjat -välilehdelle. Löydän sen kautta itsekin tietyn postauksen helposti tarpeen vaatiessa.

*Mutta ehkä nämä ovat ne tärkeimmät: Anna mennä vaan, hyvin se menee! Ja yritä saada postauksiisi edes pikku ripaus sitä hehkuvaa kirjarakkautta, jolla Krista kirjoitti luettuaan hyvän kirjan.


<3 br="">

14 kommenttia:

  1. Wau, jo kahdeksan vuotta - se on erittäin kunnioitettava ikä blogille! Lämpimät onnittelut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tässähän tämä tuntuu menneen ihan hujauksessa! :)

      Poista
  2. Onnittelut! Tuo kaikkien kirjojen sivu onkin hyvä idea. En ole tainnut muualla nähdä.

    VastaaPoista
  3. Onnea kahdeksasta blogivuodesta ja monia hyviä vuosia lisää! ♥ Me olemmekin seuranneet toistemme blogeja kauan, ehkei ihan alusta saakka, mutta vuosia kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivasta blogihistoriasi avaamisesta ja isosti onneaa kahdeksanvuotiaalle!

    VastaaPoista
  5. Onnea! Kahdeksan vuotta blogia on hieno saavutus.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset onnitteluista - kohti seuraavaa kahdeksaa vuotta vaan! ;)

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon onnea! Hyviä neuvoja. Onneksi itsekin olen koonnut kaikki bloggaamani kirjat 'luetut' välilehden taakse. Sieltä on helppo kurkistaa, jos joku luettu kirja mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, itse käytän tuota sivua useinkin. :) Ja kiitos!

      Poista
  8. Paljon onnea blogillesi, mahtavan pitkään olet täällä blogimaailmassa ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mahtavaa että matkan varrella olen saanut paljon uutta seuraa! :)

      Poista
  9. Onnea pitkästä blogitaipaleesta jo tähän mennessä, toivottavasti on vielä pitkä taival myös edessä!

    Kunpa olisin itse saanut vinkin noiden tunnisteiden käyttämisestä, kun aloitin bloggaamisen. Haluaisin listata kirjoihin esim. kirjailijan kotimaan ja suomentajan nimen myös tunnisteiksi, mutta tuntuu liian isolta urakalta jälkikäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja uskon niin!
      Mulla on tunnisteiden kanssa se ongelma että aina välillä keksin uusia, joita sitten unohdan käyttää myöhemmin lukemissani sopivissa kirjoissa, joten sitten siellä listalla on vähän hölmön tuntuisia yksittäistunnisteita... :D

      Poista