Enkelipelistä puhuttaessa taitaa lähes väistämättä tulla esiin vertailu sen supersuosittuun edeltäjään Tuulen varjoon. Mielipiteet Enkelipelistä ovat vaihdelleet melkoisesti, mutta omani on tämä: vaikka Tuulen varjon huikeudesta ja monisyisyydestä vähän jotain jääkin puuttumaan, en missään tapauksessa voi sanoa olevani pettynyt! Tallella ovat niin tunnelma ja jännityskin, ja tietysti kaupunki. Sama maaginen Barcelona levittäytyy nyt Davidin tornihuvilan ikkunoiden alla kuiskien hänelle salaisuuksiaan.
Olen vähän yllättynyt etten muista lukeneeni kenenkään moittivan Ruiz Zafónia itsensä toistamisesta, sillä tarinoissa on useita varsin samankaltaisia piirteitä. En aio tosin moittia itsekään, koska viihdyin kirjan parissa aivan liian hyvin antaakseni moisen häiritä lukunautintoani! :)
Suomennoksesta sen sijaan muistan olleen puhetta suunnilleen jokaisessa arviossa, ja syystä. Kahden suomentajan käyttö molempien kääntäessä omaa osuuttaan kirjasta vaikuttaa omituiselta, ja toivon että siihen on ollut jokin parempi syy kuin jumalaton kiire saada kirja ulos. Kiireeseen viittaa kyllä sekin, että tekstiin on jäänyt joitakin kömpelyyksiä, jotka lisähiomisella olisivat voineet kadota.
Monelle Tuulen varjoon ihastuneelle oleellinen kysymys lienee se, pääseekö tällä takaisin samaan maailmaan. Minä pääsin, mutta mitään en voi tietenkään muiden osalta luvata. Ei auta kuin kokeilla itse. :)
Ensimmäinen lause: Kirjailija ei unohda koskaan sitä, kun hän ensimmäisen kerran saa muutaman kolikon tai kehut tarinan vastineeksi.
Espanjankielinen alkuteos: El juego del ángel (2008)
Kustantaja Otava 2009, suom. Tarja Härkönen ja Anu Partanen, 607 s.
Kirjan nimestä tuli mieleen Hessen Lasihelmipeli...
VastaaPoistaMolemmat kirjat ovat olleet kehuttuja ja ne myyvät jo kansista ja nimistä alkaen. En tajua, miksi ne ovat kiertäneet minua. Nappaan nämä toivottavasti jonakin loppusuven päivänä kirjakaupasta hieman alennettuun hintaan;-) Olen jo valitsemassa syksyn kirjoja, jotka alakvat itse asiassa valmistua jo suvella, joten...
Teit kivan esittelyn, kiitos!, ja oli huomionarvoista mainita kahden kääntäjän käyttämisestä sekä myös virheistä. Itse jumiudun joskus siihen, että ei ole tehty kunnon oikolukua.
"Enkelipelin" suhteen olen kanssasi todella samoilla linjoilla. Se on erinomainen romaani, joka pitää otteessaan ja houkuttelee Barcelonan hieman pelottaville kujille.
VastaaPoistaMinulle jäi myös sellainen olo, että Tuulen varjo pitäisi lukea uudelleen. Ruiz Zafon kunnioittaa henkilöhahmojaan niin, että heidän kohtalonsa askarruttavat. Ja tosiaan, kiinnitin itsekin omassa blogipäivityksessäni huomiota kahteen kääntäjään, tyylinvaihdos oli aika selkeä. Mikähän kääntäjänvaihdokseen mahtoi olla syynä?
(ja Leena, jos luet kommenttini täältä, niin Enkelipeli oli kohdallani se kirja, joka tammikuussa syrjäytti kirjakaupassa Kirjan kansan.)
Tuulen varjo oli kyllä huippuhyvä kirja. Se kuva, minkä kirja antoi Barcelonasta, oli seepian värinen, aivan kuin vanhasta elokuvasta... Kirjassa oli niin paljon erilaisia lukijaan vetoavia hahmoja, tapahtumia, teemoja, elementtejä, että se väistämättä oli hyvä. Luin Enkelipelin englanninkielistä käännöstä viime kesänä, mutta se ei aivan tarttunut. Mutta tänä kesänä olen ajatellut lukea Tuulen varjon uudestaan ja Enkelipelin suomeksi.
VastaaPoistaLeena Lumi: Nappaa ihmeessä! :) Oikoluvun puute häiritsee itseänikin. Joissakin kirjoissa lauseista puuttuu toistuvasti kokonaisia sanoja.
VastaaPoistalumiomena: Haluaisin myös lukea Tuulen varjon uudelleen. Siinä on niin paljon kaikenlaista, kuten Tuurekin toteaa!
Tuure: Tuo "seepian värinen" on kyllä hyvin osuva kuvaus!
Tuulen varjo oli omasta mielestäni pienehkö pettymys, johtui varmaan kaikesta siitä hypetyksestä.
VastaaPoista-Artsi
On turhankin tuttu juttu että noin käy aina välillä, itselläni mm. Zusakin Kirjavarkaan kanssa.
VastaaPoista