keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja: 8-10

8. Yliarvostettu kirja(ilija)


Brasilian suuri guru Paulo Coelho on päässyt esille monen muunkin vastauksissa, niin hyvässä kuin pahassakin, ja tällä kertaa taas siis mollataan. :) Olen lukenut häneltä kolme kirjaa. Kun luin Alkemistin ja Veronika päättää kuolla, totta puhuen kyllä pidin lukemastani. Vasta jälkeenpäin kirjojen jättämät muistikuvat alkoivat ärsyttää. Muka olevinaan niin viisasta ja henkevää tekstiä, mutta enpä nyt tiedä. Viimeinen pisara oli Paholainen ja neiti Prym, joka on mielestäni aivan turhanpäiväistä kuraa. Toisaalta kyllä pystyn ymmärtämäänkin Coelhon menestyksen, mutta ottaa vain vähän päähän että tällaisia kirjoja myydään niin paljon, kun maailmassa sentään on melkoinen määrä kirjoja/kirjailijoita, jotka mielestäni olisivat sen huomattavasti paremmin ansainneet...

9. Kirja jota päädyin vastoin ennakko-odotuksia rakastamaan


Koska haluan lukea vain kirjoja joista itse olen kiinnostunut, on hyvin epätodennäköistä että tarttuisin kirjaan josta en lainkaan odota pitäväni. Mutta toisinaan kiinnostukseen sulautuu myös epäilyksiä, ja monesti olenkin saanut ilokseni huomata, että pidän jostain kirjasta huomattavasti enemmän kuin olisin osannut odottaa. Niin kävi esimerkiksi Leena Krohnin todella kiehtovan Tainaronin kanssa. Ostin kirjan puoli-ilmaiseksi alesta pyöriteltyäni sitä aika pitkään käsissäni; vaikutti aika oudolta, mutta kuitenkin sitten riittävän kiinnostavalta lähteäkseen mukaani - onneksi! Aivan mahtava kirja, viime vuoteni parhaimmistoa!


10. Suosikkiklassikkoni


Toistaiseksi olen lukenut vain kourallisen klassikoita, joista voiton vie Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri. Usein tuskaisen tylsäksikin moitittu, mutta minulle se oli täynnä vähäeleisen hiljaista voimaa.

8 kommenttia:

  1. Sain juuri toissapäivänä Tainaronin kirjastosta! Kiva kuulla että tiedossa on laatua kuten Krohnilta odottaa sopii.

    VastaaPoista
  2. Minulla on kahtalainen suhde Coelhoon, kuten olen maininnutkin jossain. Osa kirjoista on kolahtanut, osasta en ole pitänyt ollenkaan.

    Leena Krohnia en ole vielä tullut lukeneeksi, mutta pitäisi kyllä. Ehkä Tainaronista olisi hyvä aloittaa.

    Kuinka ollakaan itselläni on juuri nyt lainassa Vanhus ja meri. Olen kuullut ja lukenut monia vähemmän imartelevia mielipiteitä kirjasta, mutta katsotaan nyt mitä itse tykkään. :)

    VastaaPoista
  3. Tainaron kuuluu myös minun TBR-listaani, joka on kyllä sekä hirvittänyt että kiehtonut...

    VastaaPoista
  4. "...täynnä vähäeleisen hiljaista voimaa." Kuulostaa hyvältä, voisin itsekin pitää kirjasta. Ei auta muu, kun tehdä lukulistoille tilaa:)

    VastaaPoista
  5. Hei nyt voin kyllä kompata sinua kasin ja kympin suhteen! Luin Hemingwayn kaksi kesää sitten englanniksi, ihmeellinen kirja. Leena Krohnia en ole koskaan lukenut, mutta eiköhän se tule jossain vaiheessa eteen :)

    VastaaPoista
  6. Elma Ilona: Kiinnostavaa lukea mitä sulla on siitä sitten sanottavaa!

    Kuutar: Aika monellekin tuntuu käyneen Coelhon kanssa niin, että on pitänyt paljonkin jostain kirjasta ja suorastaan inhonnut jotain toista.

    Tainaron oli ainakin mulle erittäin onnistunut ensikosketus Krohniin! Muuta en sitten ole vielä ehtinyt lukeakaan, mutta Valeikkunan olen hankkinut hyllyyn.

    Hanna: Ajattelin että Tainaron saattaisi ehkä olla vaikeaselkoinen, liian scifimäinen makuuni tai muuten vaan aika ärsyttävän kummallinen, mutta se ei todellakaan ollut mitään niistä! Toki hyönteisten asuttama kaupunki on toisaalta aika kummallinen juttu, mutta ei se Krohnin esittämänä lainkaan tuntunut sellaiselta. :)

    Sonja: Sitten vaan lukemaan! :)

    Tuure: Vanhus ja meri oli tosiaan vaikuttava, ja Krohnia luonnollisesti suosittelen! :)

    VastaaPoista
  7. Olen täysin samaa mieltä Coelhosta! Siksi otinkin hänet minihaasteeseen mukaan, koska olen lukenut Alkemistin ja Portobellon noidan ja en ymmärtänyt hehkutusta etenkään Alkemistin kohdalla. Eniten Coelhossa on ärsyttänyt se, että tuntuu kuin hänellä olisi jokin suurempikin ajatus, mutta jostain syystä hän ei vain saa sitä kirkastettua. Siksi vielä viimeinen mahdollisuus :)

    VastaaPoista
  8. Mulle riitti sen kolmanenen yrityksen jälkeen, katsotaan miten sulle käy! :)

    VastaaPoista