Anna Kareninan kanssa kävi samoin kuin syksyn toisen kimppalukukirjan, Ruusun nimenkin: Aluksi ihastutti, sitten alkoi tympiä, jälkeenpäin ajatellen on kiva että tuli luettua mutta ilmankin olisi pärjännyt.
Se mikä erityisesti ihastutti, oli tekstin kepeys, joka kyllä säilyi loppuun asti. Ei mitään stereotyyppistä venäläisklassikon raskautta! Mutta sen sijaan sitä raskautta lukemiseen saatiin kyllä oikein hienosti aikaan toistuvilla, monisivuisilla asian sivussa ja ties missä haahuilemisilla. Lukeminen menikin loppuvaiheessa melkoiseksi harppomiseksi. Ei kiinnostanut keskustelu vaalipäivillä sen enempää kuin Levinin hengellinen herääminenkään.
Kirja on juonelliseen sisältöönsä nähden aivan tuskallisen ylipitkä. Osittain se selittyy sillä että Anna Karenina on kirjoitettu alun perin jatkokertomukseksi, eikä sitä siis ole edes tarkoitettu yhteen putkeen luettavaksi. Mutta silti lyhentämisen varaa olisi paljon.
On vähän harhaanjohtavaa, että tätä esimerkiksi takakannessa mainostetaan Annan ja Vronskin suurena rakkaustarinana, vaikka kyseinen rakkaustarina on vain osa kirjaa ja suuri osa ajasta vietetään aivan muiden henkilöiden seurassa. Mutta rakkaustarinasta puheen ollen, on jokseenkin tympäisevää lukea sellaista jos ei missään vaiheessa toivo parin pysyvän yhdessä. Inhosin alusta lähtien Vronskia, tuota itserakasta ääliötä, ja suurimmat sympatiani koko henkilökaartista saikin lopulta Annan aviomies Aleksei Karenin vaikkei ensivaikutelma hänestäkään turhan hyvä ollut.
Kiitos Zephyrille kimppaluvun järjestämisestä, eipä olisi tullut kirjaan tartuttua ilman sitä! :)
Ensimmäinen lause: Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.
Venäjänkielinen alkuteos: Анна Каренина (1875-1877)
Ulkoasu: No, juuri kerroin mielipiteeni Vronskista joten ei tuo hempeily sinänsä kauheasti lämmitä. :D Muuten ihan ok kansi, joka tosin toteuttaa samaa harhaanjohtavuutta kuin takakansikin. Päällyksen typografia: Liisa Holm.
Kustantaja WSOY 1997, 16. painos (1. painos 1910-1911), suom. Eino Kalima, 917 s.
Omasta lukukerrastani on jo todella pitkä aika, mutta itse pidin kyllä kirjasta, kuten Tolstoin kirjoista yleensäkin. :)
VastaaPoistaLöysin tämän Sokokselta alle kympillä ja pakko oli ostaa! Saa nähdä miten mun luku-urakan kanssa käy :D
VastaaPoistaOlen lukenut Anna Kareninan kaksi kertaa, ensimmäisen kerran jo alle 15-vuotiaana (mitäköhän mahdoin siitä silloin ymmärtää) ja toisen kerran aikuisena. Toisestakin lukukerrasta on jo aikaa, mutta pidin kirjasta. Sodasta ja rauhasta pidän vielä enemmän.
VastaaPoistaOivoi, onpas harmi ettt pitänyt :( Tai onko se nyt niin harmi, lukijoita ja kirjallisuutta on niin moneksi että kaikille löytyy omat suosikkinsa.
VastaaPoistaItse rakastana tätä kirjaa. Mielestäni Anna on yksi ehkä hienoimpia mieskirjailijan luomia hahmoja - kyllä, hullu & intohimoinen, mutta silti todellinen. Tolstoin Anna toi mieleeni kovasti Ahon Marjan, koska kummatkin ovat niin mielettömän hyvin rakennettuja henkilöhahmoja, vieläpä miehen kynästä :)
Mutta siinä olet kyllä ihan oikeassa, että kirjasta puolet on yhteiskunnallista valistusta, eikä edes niin kovin hienovaraista.
Kirjahiiri: Varmaan tutustun Tolstoihin enemmänkin joskus, mutta en ihan lähiaikoina! :)
VastaaPoistaANNI: Tämä on monelle rakas kirja joten urakkaan ryhtymistä kannattaa ilman muuta kokeilla - voi käydä oikein hyvinkin! :)
Margit: Sotaa ja rauhaa pitää kyllä tosiaan joskus kokeilla.
noora: Blogisi nimen perusteella uskaltauduinkin päättelemään että tämä on sulle tärkeä kirja. :) Anna on kyllä kiinnostava hahmo, siitä olen samaa mieltä!
Kiitos itsellesi osallistumisesta! Nyt vasta kommentoin, kun en huomannut päivitystäsi aiemmin, olen aika huono kimppalukuemäntä.. ;)
VastaaPoistaMinäkin suhtauduin kirjan lukemiseen aika kahtiajakoisesti: toisaalta kepeys ja nopealukuisuus yllätti positiivisesti, mutta toisaalta tietyt kohdat teki mieli vain lukaista nopeasti läpi (Voihan valtiopäivät! Ne vain jatkuivat ja jatkuivat...). :D
Annan ja Vronskin rakkaustarina ei minullekaan noussut esiin ylitse esim. Levinin ja Kittyn tarinan, vaikka jälkimmäinen ei tietenkään ollut lopulta yhtä traaginen ja dramaattinen...
Mä kyllä harpoin valtiopäivät ihan suosiolla, eikä mulla ole niiden kulusta juuri minkäänlaista mielikuvaa... :D
VastaaPoistaMinä luin tämän joskus lukiossa ja tykkäsin kyllä! Mutta mutta… inhosin itse Annaa ja Vronskia ja rakastin kaikkia niitä ihania sivuhenkilöitä ja sivujuonia! :-D Koko ajan lukiessani olin, että "Ei, ei lisää siitä Annasta, vaan kertokaa vaikka tästä Levinistä enemmän!" Saman kirjan voi lukea niin monella tavalla :-)
VastaaPoistaLevinistä ja Kittystä minäkin olin paljon kiinnostuneempi kuin Annasta ja Vronskista, tosin hekin alkoivat tympiä siinä vaiheessa kun marssittiin vain mustasukkaisuusdraamasta toiseen. :)
VastaaPoistaMielenkiintoista lukea muiden arvosteluja kirjasta, jonka juuri on kahlannut läpi, samanlaisia, erilaisia ajatuksia näköjään kirjasta syntynyt.
VastaaPoistaVaikka luenkin aina mielelläni arvioita uusista kiinnostavista kirjoista, kaikkein mielenkiintoisinta taitaa usein olla lukea niistä kirjoista jotka on itsekin jo ehtinyt lukea! Täytyykin tulla tutustumaan sinun ajatuksiisi aiheesta.
VastaaPoista