Christopher Priest: The Prestige

1800- ja 1900-lukujen taitteen Englannissa kaksi taikuria ajautuu katkeraan kilpailuun. Alfred Bordenin ja Rupert Angierin halu ylittää toistensa esitykset menee lopulta liiankin pitkälle.

Olen nähnyt aiemmin Christopher Nolanin kirjan pohjalta ohjaaman samannimisen elokuvan, jossa Bordenin ja Angierin rooleissa ovat Christian Bale ja Hugh Jackman. Yleensä en oikein enää innostu lukemaan kirjoja, jos olen sattunut näkemään elokuvan ensin (ja senpä vuoksi välttelenkin kiinnostavista, lukemattomista kirjoista tehtyjä elokuvia :), mutta tässä tapauksessa juoni oli sen verran mutkikas etten enää muistanut miten se menikään. Luin siis kirjan, ja katsoin sen päälle elokuvan vielä uudelleen - ja nyt ne ovat päässäni sen verran sekaisin ja toisiinsa limittyneinä että taitavat kiertyä tässä tekstissäkin yhteen ihan väkisin.

Mutta ei se mitään, sillä ne ovat hyvin toisiaan täydentäviä kokemuksia. Kirja koostuu Bordenin ja Angierin päiväkirjamerkinnöistä joissa on paljon taustoitusta tapahtumille, sekä toisesta aikatasosta, jossa heidän jälkeläisensä kohtaavat. Epäsopu on säilynyt sukupolvien ylikin. Elokuva saattaa tuntua paikoitellen pikkuisen sekavalta koska asioista kerrotaan vähemmän, mutta se on kokonaisuutena kuitenkin niin toimiva paketti etteivät pienet epäselvyydet haittaa - en ainakaan muista että olisivat haitanneet ensimmäiselläkään katselukerralla.

Juoneen on tehty melko reippaasti muutoksia, mm. taikureiden kilpailulle on annettu traagisempi syy. Toinen aikataso on pudotettu kokonaan pois, mikä muuttaa myös loppuratkaisun joka kirjassa liittyi juuri siihen myöhempään sukupolveen. Useimmiten ärsyynnyn näin vahvasta kirjan juonen uusiksi kirjoittamisesta, mutta nyt pidän elokuvan ratkaisuja toimivampina. Olisinko samaa mieltä jos en olisi nähnyt sitä ensin? En tiedä. Useimmiten mulle kyllä käy juuri niin, että pidän enemmän siitä versiosta joka on osunut tielleni ensin, oli se sitten kumpi vain.

Niin siis tälläkin kertaa, mutta ansionsa on toki kirjallakin! Päiväkirjamerkinnät näyttävät asiat kiinnostavasti molempien taikurien näkökulmasta, ja - kuten yleensä - kirja vie syvemmälle koko jutun ytimeen. Myös koko viktoriaanisen taikuuden maailma näyttäytyy kirjassa kiehtovampana ja jotenkin "suurenmoisempana". Tämä tieteen ja todellisuuden rajoja reilusti venyttävä tarina ei ollut ollenkaan hullumpi lukukokemus.

Ensimmäinen lause: It began on a train, heading north through England, although I was soon to discover that the story had really begun more than a hundred years earlier.

Ulkoasu: Pidän värityksestä, ja kuvakin on hyvin kirjan henkeen sopiva. Kannen kuvat: Getty Images.

Kustantaja Gollancz 2004 (1. julk. Simon & Schuster 1995), 360 s.