Askildsenin kerronta on vähäeleistä mutta vyöryy eteenpäin kuin aalto. Ulkopuolinen kertoja kääntää katseensa eri henkilöön usein kesken kappaleen, ja alussa tähän totutellessani sainkin olla tarkkana että pysyin selvillä siitä, kenen tekemisiä milloinkin tarkasteltiin. Tunnelma saarella on tiivis; on vain harvoja paikkoja joihin majakasta ei näe. Pinnan alla väreilee mustasukkaisuuksien verkosto, joka on taidokkaasti kuvattu.
"Yhtäkkiä Krafft muistaa majakan ja sen että häntä kenties katsellaan kiikarilla; silloin hän kääntyy ja menee pohjoisseinän taakse, pois näköpiiristä, mutta ei pois Marian näköpiiristä, ja silloin Maria tulee ulkohuoneesta, panee hakasen ulkopuolelta kiinni, on olevinaan kuin ei näkisi miestä, sillä hän ei unohda koskaan majakkaa, aina kunnes majakka on jäänyt kokonaan katon taakse ja hän on varma siitä että he ovat kahden, tosin kovin kaukana toisistaan, vähintään viisikymmentä metriä erottaa heidät; silloin hän kääntyy katsomaan Krafftia ja kohottaa kättään ja Krafft vastaa tervehdykseen."
Tämän kanssa kävi niin, että arvostin Askildsenin tekstiä, mutta tunnetasolla en oikein lämmennyt. Henkilöt eivät onnistuneet säväyttämään niin että olisin kiinnostunut heistä kunnolla. Mahtoivatko olla liiankin hienovireisesti piirrettyjä makuuni?
Kuittaan tällä suoritetuksi Saarella-minihaasteen.
Ensimmäinen lause: Hänen huoneestaan näkee punaisen mökin takapihalle.
Norjankielinen alkuteos: Omgivelser (1969)
Ulkoasu: Tämä pieni kirja raikkaine väreineen ja yksinkertaisine kansineen ehti pistää silmääni jo moneen kertaan ennen kuin lopulta tulin tämän ostaneeksi. Plussaa vielä kirjan alkulehdistä (nimiölehtiäkö ne nyt ovat?), joilla jatkuu airoteema, valkoisena mustalla pohjalla. Ja vielä siitä, että kansipapereiden alta, valkoisesta kannesta, löytyy saaren korkeuskäyräkuva(?). Mielelläni antaisin kunnian vastuussa olevalle henkilölle, mutta kirjasta en ainakaan onnistunut nimeä löytämään.
Kustantaja LIKE 2009, suom. Tarja Teva, 125 s.
Ihana, että kansiin ja alkusivuihin (joo, ei ole täälläkään termistö aivan hallussa) on panostettu :) Kirja vaikuttaa muutenkin mielenkiintoiselta, sellaiselta kesäkirjamaiselta.
VastaaPoistaTämä tekisi mieleni lukea alkukielellä :) Paljonko kirjassa on sivuja?
VastaaPoistaOps, tuossahan se sivumäärä sinulla olikin tekstin lopussa :)
VastaaPoistaLuin tämän viime kesänä ja ärsyynnyin ihan ikihyviksi tarinan sisältöön!
VastaaPoistaKielen tasolla oli kyllä jotain hienouksia, mutta ei nekään menneet oikein läpi kun keskityin niin voimalla inhoamaan henkilöitä :D
Villasukka kirjahyllyssä: Joo, pienetkin erityispanostukset kirjan ulkoasuun ovat piristäviä!
VastaaPoistaElma Ilona: Eipä tosiaan ole ainakaan sivumäärästä kiinni se alkukielellä lukeminen. :)
Erja: Heh, minä en ärsyyntynyt, en vain kiinnostunut henkilöistä - mutta voin kyllä hyvin kuvitella heidän aiheuttavan ärtymistäkin! :D
Norjalainen romaani olisi kyllä kiinnostava. Täytyy kyllä sanoa, että helposti etäännyttää tarinasta, jos täytyy ajattelemalla ajatella, että kenestä puhutaan.
VastaaPoistaAika nopeasti tuohon tyyliin kuitenkin onneksi tottui, ei sentään koko aikaa tarvinnut niin kauheasti pinnistellä! :)
VastaaPoistaMinä tykkäsin Askildsenin novellikokoelmasta "Tessalonikin koira" tosi paljon, juuri tuon erikoisen etäännyttämisen ansiosta. Kirjoitin kirjasta täällä:
VastaaPoistahttp://kertomusjatkuu.com/blog/3178695/mitaanhan-ei-tapahtunut/
Tämä miehen romaanikin täytyy varmaan lukea jossain vaiheessa ja kokeilla tykkäänkö.
Minä tykkäsin Askildsenin novellikokoelmasta "Tessalonikin koira" tosi paljon, juuri tuon erikoisen etäännyttämisen ansiosta. Kirjoitin kirjasta täällä:
VastaaPoistahttp://kertomusjatkuu.com/blog/3178695/mitaanhan-ei-tapahtunut/
Tämä miehen romaanikin täytyy varmaan lukea jossain vaiheessa ja kokeilla tykkäänkö.
Muistankin tekstisi joka oikeastaan innoitti mut lopulta tarttumaan tähän. :) Nyt kävin lukemassa sen uudelleen, ja aika paljon samaa tuntua vaikuttaa olevan noissa novelleissa - luulen siis että pitäisit tästäkin!
VastaaPoista