Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin

Olen aiemminkin todennut, kai useampaankin kertaan eri yhteyksissä, että nautiskelen Gavaldani mieluiten lyhyessä muodossa. Olen pitänyt kahdesta häneltä lukemastani lyhyestä romaanista, mutta ne kaksi muuta, pidempää, eivät innosta lainkaan edes kokeilemaan. Ehdottomasti parhaita ovat nämä novellit. Gavaldan ranskalaisen keveä, leikittelevä kirjoitustyyli on sellainen, etten usko että viihtyisin sen parissa montaa sataa sivua. Novelleihin se sen sijaan istuu loistavasti!

Ihastuin kokoelmaan jo ensilukemalla joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen lukenut joitakin yksittäisiä novelleja uudelleen, mutta en koko kirjaa ennen kuin nyt. Ja ihastuin taas uudestaan. En toki yhtä paljon jokaiseen tarinaan, mutta joukossa on kyllä monta helmeä, kuten Pieniä saintgermainilaisia harrastuksia, jossa hymyillään kadulla vastaan käveleville miehille, UÄ jonka kiellän raskaana olevilta tai pikku erehdyksen kamalaksi onnettomuudeksi muuttava Päivän pääuutinen.

Pidän siis Gavaldan tyylistä. Monessa novellissa henkilöt heräävät eloon ihan huomaamatta. Myös aiheiden ja tunnelmien moninaisuus miellyttää; osan kyllä muistin, mutta muuten en olisi osannut aavistaakaan mitä seuraava tarina saattaa pitää sisällään, tai miten alkava tarina etenee.

Tätä voisin suositella vaikkapa sellaiselle joka vierastaa novelleja mutta haluaisi vähän kokeilla ja maistella!

Ranskankielinen alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part (1999)


Ulkoasu: Plussaa pirteästä oranssista. Ensisilmäyksellä ei välttämättä saa selvää mitä kansikuva esittää, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen voin kyllä sanoa pitäväni. :) Ei tietoa suunnittelijasta.


Kustantaja Gummerus/Loisto 2002, 3. painos (1. painos 2001), suom. Titia Schuurman, 191 s.