Anni Sinnemäki & Milka Alanen: Sokeana hetkenä

Suuri osa Sokeana hetkenä -kirjan sisältämistä runoista on tullut tutuiksi Ultra Bran kappaleiden lyriikoina. Itse taisin alkaa ymmärtää yhtyeen hienoutta vasta sen loppuaikoina, enkä jälkeenpäinkään ole tullut tutustuneeksi tuotantoon laajemmin, joten tuttuja ovat lähinnä vain ne radiossa soineet suurimmat hitit. Tämän kirjan lukemista ajatellen se oli paremminkin etu kuin haitta - totesin nimittäin että on varsin hankalaa ja jopa hieman ärsyttävää yrittää keskittyä tekstiin ihan vain tekstinä, jos se alkaa aivan väkisin soida päässä! Kokeilkaa vaikka:

Savanni nukahtaa
iltapäivän kuumuuteen
myös me nukahdamme
väsyneet leijonat
peiton alle apinanleipäpuun katveeseen
keltainen ja okranvärinen maa
se on leijonan osa

Ja sitten taas toisaalta tekisi mieli kuulla niitä muitakin laulettuina. Pidän Sinnemäen tyylistä paljon. Tätä lukiessani tajusin että suosikkiasiani runoudessa taitaa olla se, että niin vähillä sanoilla voi luoda mielikuvia niin paljosta, ja juuri tätä ominaisuutta nämä tekstit ovat täynnä. Niistä vähistä sanoista syntyy eläviä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Jonkinlaisen yhteisen teeman voisi ehkä sanoa olevan "hetkiä elämästä", ja samaan kokonaisuuteen sopivat myös Milka Alasen valokuvat. Tavallisia ihmisiä tavallisissa elämissään, joista yksikään ei kuitenkaan ole tavanomainen, vaan jokainen omanlaisensa.

Muutamat kaupungeista kertovat runot houkuttelevat matkustamaan, esimerkiksi Odessaan, sillä

Vaikka te ehkä luulette
että se on vain kaupunki
johon useat joukot peräkkäin marssivat
mutta ei
kyllä kukoistavat myös
ainavihannat lehtipuut

Kaikista niistä hienoista hetkistä huolimatta suosikikseni nousi runo nimeltä Veljet, johon mahtuu vuosikausia kahdenkin ihmisen elämää:

Pinnasängyn pinnojen lävitse
kurottuu käsi
kohti pulleaa poskea
ja nipistää liian lujaa

Kasvettuaan suuriksi
he päättivät kuitenkin
syödä samaa ruokaa
ja tuntea samat tytöt

Niitä on kaksi
ne ovat veljekset
neljä viiruista silmää
neljä kättä
jotka ovat mukiloineet
toisiaan läpi elämän

Kerrostalon kellarin portaissa
sammuu valo
toinen murisee hurjana
toinen vikisee kauhuissaan

Kasvettuaan suuriksi
he päättivät kuitenkin
käydä samoissa maissa
ja lukea samat kirjat

Ulkoasu: Tuokin Milka Alasen kuva sopii tietysti kirjaan, ja valon ja varjon raja on vielä pisteenä i:n päällä. Ulkoasu: Ilona Ilottu/dog design.

Kustantaja Nemo 2003, 117 s.