Mainitsin tämän listatessani hyvänmielen kirjoja, ja vastaavalle listalle tämä taitaa sopia monen muunkin mielestä. Omaan makuuni tämä kyllä toisaalta on vähän turhankin leppoinen. Valancyn löytämän uuden seesteisen onnen kuvaus menee luokkaan "ihan kivaa luettavaa", kun taas ne mulle nautittavimmat kirjan kohdat olivat niitä piikikkäämpiä - niitä, joissa laitettiin omaan erinomaisuuteensa pakahtuvat sukulaiset järjestykseen. Ihanaa kun hienostelijoita järkytetään! Harmi, ettei omassa elämässäni ole useammin tilaisuuksia sellaiseen. :D
Kuten olen tainnut sanoa useampaankin kertaan, en ole mikään erityinen tyttökirjojen fani. (Tämä on vähän aikuisempi versio, mutta tyttökirja kuitenkin.) Nuorena luin pääasiassa hevoskirjoja ja niiden lisäksi mm. Viisikoita ja Tarzaneita. Neiti etsivät taisivat olla lähimpänä tyttökirjoja. Ennen blogiaikaa hädin tuskin muistin kuulleeni joskus sen nimisestä kirjailijasta kuin L. M. Montgomery. :) Sittemmin olen lukenut yhden Anna-kirjan. Kyllähän näistä hyvä mieli tulee, vaikka eivät mitään ihan suunnatonta ihastusta mussa aiheutakaan. Mielenkiinnolla kuitenkin käyn pikkuhiljaa läpi näitä "alan klassikkoja", jo kirjallisen yleissivistyksenkin vuoksi. Hyllyssä odottaa Salainen puutarha, ja kirjastosta tarttui juuri mukaan Pikku naisia. Eihän sitä tiedä vaikka joku vielä iskisi ihan kunnollakin! :)
Väriä-minihaaste tuli tällä suoritettua.
Ensimmäinen lause: Jollei eräänä toukokuun aamuna olisi satanut, olisi Valancy Stirlingin koko elämä ollut aivan toisenlainen.
Englanninkielinen alkuteos: The Blue Castle (1926)
Ulkoasu: Nätin värinen ja nostalginen, tykkään! Ei tietoa suunnittelijasta.
Kustantaja Karisto 2010, 8. painos, suom. A. J. Salonen, 280 s.
Minä luin tämän ekan kerran vasta toissa suvena ja upposi kuin kuuma veitsi voihin. Ja tämä siitä huolimatta, että olen vannoutunut rankkojen kirjojen ystävä, sillä pidän vahvasta ja pitkästä jälkimausta.
VastaaPoistaTarvitsen välii aivan jotain muuta...
Minä luin tämän myös vastikään ja postauskin on tulossa, kunhan ehdin (eli saan aikaiseksi). Taisin pitää kirjasta huomattavasti enemmän kuin sinä, sillä nautin kovasti viipyilevästä tunnelmasta.
VastaaPoistaSinun lukemassasi versiossa on kaunis kansa, toisin kuin siinä, jonka minä luin. Se on suorastaan hirveä. Näet sitten!
Minulle Sininen linna on voimakirja. Pystyn samastumaan Valancyyn hyvin paljon ja itsekin nautin siitä, miten hän pistää vastaan sietämättömälle suvulleen. Ehkä kirja on siksikin niin ihana, että joitain seikkoja lukuun ottamatta kenen tahansa elämä voi olla sellaista, kun vain uskaltaa sanoa sen kuuluisan sanan ei. Jokaisella meistä on mahdollisuus saada itsetuntoa ja -varmuutta.
VastaaPoistaLeena: Onneksi on tarjolla monenlaisia kirjoja eri hetkiin, kaikelle on paikkansa! Eipä kai niitä rankkoja kirjoja ihan koko aikaa jaksaisi, vaikka kuinka tykkäisikin.
VastaaPoistaTintti: Ihanaa että kirja oli sulle nautinto hirveäkantisenakin! :D
Anki: Totta, kyllä tästä saa potkua siihen omaankin vastaansanomiseen, silloin kuin sellaiselle on tarvetta.
Sininen linna on kyllä niin ihku kirja, että sille on vaikea löytää vertaistaan.
VastaaPoistaOn kyllä helppo ymmärtää, miksi moni pitää tästä niin paljon! :)
VastaaPoistaen tiennytkään moisesta kirjasta :) pitääpä etsiä käsiini joskus :)
VastaaPoistaBlogeista tämä on tosiaan omaankin tietoisuuteeni tullut - kuten erittäin moni muukin kirja! :)
VastaaPoista