Arne Nevanlinna: Marie

Marie Myhrborgh on elänyt jo sata vuotta. Ruumis on väsynyt mutta mieli toimii, lentäen vanhainkodin sängystä kauas muistoihin; lapsuudenperheeseen Strasbourgissa, päätymiseen vasta itsenäistyneeseen Suomeen suomenruotsalaisen kirurgin vaimoksi. Ja vuosikymmenien kaipuuseen omaan kieleen ja kulttuuriin.

Tämäkin oli kirja josta tiesin jo ennakkoon pitäväni. Huomaan usein hurmaantuvani kirjojen paljon kokeneista vanhuksista, eikä Marie ole poikkeus. Hänen elämänsä on ollut pitkä ja yksinäinen. Suurimman osan siitä hän on elänyt Suomessa vähän puolikielisenä, seuranaan aviomies ja tämän suku, joiden kanssa ajatukset ja huumorintajut eivät läheskään aina ole kohdanneet. Poika käy vierailulla harvoin, eivätkä vanhainkodin hoitajat ota huomioon Marien toivetta sijata sänky siten kuin paremmissa strasbourgilaisissa perheissä on aina tehty.

Kerronta on välillä tajunnanvirtaista, siirtyen sujuvasti muistoista hoitajien tekemisiin, välillä suoraviivaisempaa, välillä taas tapahtumat ja ajatukset lukijan ylle vyöryttävää:

"Marie pelästyi ja kysyi kuka te olette, Gabriel vastasi toinen, ja sinä olet Marie, miehessä oli samaa näköä kuin Guillaumessa, mutta nuorempi, musta tukka, yllättävän punaiset huulet mustan parran keskellä, valkoiset hampaat, muut miehet ovat saunassa, en minä välitä istua verannalla pitämässä kiinni omasta jalasta ikään kuin se haluaisi lähteä karkuun, ja Marie kertoi kuinka pelkäsi ensimmäisellä kerralla mennä löylyyn, koska luuli, että täytyy istua kiukaan päällä, molemmat nauroivat, ja Gabriel sanoi, että tule Marie, mennään minun lapsuuteni sileille kallioille ihailemaan kuinka aurinko putoaa mereen kuin vereen kastettu pallojuusto ja otti häntä kädestä, mennäänkö uimaan, mennään vaan, riisutaanko vaatteet, riisutaan vaan, ja Marie ajatteli että ah, onko maailmassa mitään kauniimpaa kuin alaston ihminen."

Ja kaikki toimii, sopien hyvin yhteen. Tajunnanvirtaa usein vierastan, mutta en tässä.

Kirjan jokaisen osan päättää päiväkirjamerkintä, joiden kirjoittajan yhteys Marieen paljastuu lopussa. Vaikka ne toisaalta kiinnostavia olivatkin, ne silti tuntuivat vähän ylimääräisiltä ja lisäarvoa tuomattomilta. Kyllä Marie olisi riittänyt yksinäänkin.

Marie on muistoja ja muistamista, unohtamistakin, Euroopan historiaa, ulkopuolisuutta, aistimuksia ja luokkaeroja. Yksi on ylpeä kalastajasuvun juuristaan, toinen ajattelee aivan toisin. Joku edeltäjä on lisännyt Myrborg-nimeensä ne h-kirjaimet että kuulostaisi hienommalta. Kokonaisuuteen sulautuu ranskaisuutta, saksalaisuutta, suomalaisuutta, suomenruotsalaisuutta, venäläisyyttäkin. Kirjan kehystarina kattaa Marien elämästä vain yhden päivän, mutta miten paljon siihen mahtuukaan kun antaa ajatusten vaeltaa!

Luin tämän osana Morren Kuusi kovaa kotimaista -haastetta. Upeaa, että kotimaisesta kirjallisuudesta löytyy tällainenkin helmi. Suosittelen!

Ensimmäinen lause: Hän herää aamulla kuudelta ja pujottautuu ulos lakanoiden välistä.

Ulkoasu: Kaunis, ja ihan oikean värinen. Päällys: Kristina Segercrantz.

Kustantaja WSOY 2008, 7. painos, 288 s.