Havahduin vähän aikaa sitten sellaiseen tosiasiaan, että olen onnistunut kokonaan ohittamaan lukemistossani kotimaiset nuortenkirjat. Kun vähän asiaan perehdyttyäni tajusin, että niissäkin on vallalla vahva spefi-henkisyys, aloin olla aika innoissani. (Se, miten olin kirjablogeja seuraavana ihmisenä onnistunut välttymään asian tiedostamiselta aiemmin, on jonkinasteinen arvoitus.) Pian tuli jo sellainen olo että haluan lukea jotain HETI - siis lukulistan kanssa kirjastoon. Ja jess, yksi eniten kiinnostavista kirjoista, Käärmeenlumooja, oli kuin olikin paikalla. Sen kanssa kävikin sitten sillä tavalla että ajattelin vilkaista vähän ja päädyin ahmimaan koko kirjan. Muistelen näin tapahtuneen jollekin muullekin. :)
Unna on aina tiennyt olevansa erilainen, vikkelä ja käsittämättömän ketterä. Tavatessaan Rufuksen hän saa viimein erilaisuudelleen nimen: Unna on faunoidi, harvinainen ihminen joka on saanut kykyjä omalta voimaeläimeltään.
Tarinan ydin on vanha: on yksinäinen, erilainen tyttö joka tapaa upean pojan joka näkeekin hänet toisin kuin muut ja... Mutta se on niitä juttuja, jotka toimivat yhä uudelleen kunhan toteutus on raikas. Ja Salamalla on! Idea faunoideista on mainio, ja eri eläinlajien legendaarisiakin ominaisuuksia on välillä käytetty aika hauskasti. Eläinteema tuo mieleen Philip Pullmanin daimonit, mutta faunoidi on kuitenkin ihan eri asia.
Ihastusta herätti myös luonteva kieli. En tiedä Unnan ikätovereiden mielipidettä, mutta ainakin mulle tuo sujuva nuorekkuus meni ihan täysin läpi. :) Faunoiditeeman ohessa käsitellään paljon myös ihan normaaleja nuoren elämään kuuluvia asioita. Ehkä sitä paranormaalia toimintaa olisi voinut olla vähän enemmänkin, mutta hyvinpä tämä käy näinkin - jäi sopivasti langanpäitä auki sarjan tulevia osia ajatellen!
Ensimmäinen lause: Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa.
Ulkoasu: Kivat värit! Tykkään myös kirjassa käytetystä fontista. Suunnittelijatiedot taitavat olla kirjaston tarrojen alla.
Kustantaja WSOY 2012, 330 s.
Minustakin hahmojen iät olivat todella uskottavia ja aidon oloisia. En kyllä tiedä minäkään, mitä mieltä ikätoverit olisivat...
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin tästä:) Ja mullekin tuli aluksi Pullmanin daimonit mieleen, vaikka tosiaan ovat lopulta ihan erilaisia.
VastaaPoistaOn hienoa, että vanhoihin tarina-aihioihin saadaan uutta kulmaa - etenkin näin hyvin toteutettuna.
Nyt yksi tyhmä kysymys : mitä tarkoittaa "spefi" ?
VastaaPoistaOlen sitä muissakin blogeissa nähnyt, mutta taidan olla ihan perässä ajastani, kun ei kyseinen termi kerro minulle mitään...
Morre: Olisi kyllä ihan kiinnostavaa tietää jonkun "oikean ikäisenkin" mielipide. Voisihan sellaisen tietysti netistä löytääkin jos saisi aikaiseksi etsiä... :)
VastaaPoistaTintti: Nämä eläinteemat ovat kyllä aika näppäriä, lajeja on tarjolla niin paljon että saa aikaan mielenkiintoisia variaatioita!
Minna: Hih, ei niin kovinkaan tyhmä, ei siitä niin kauhean kauan ole kun asia oli mullekin epäselvä! :)
Spefi = spekulatiivinen fiktio, siis yleisnimitys scifille, fantasialle ynnä muulle kuvitteellisia asioita sisältävälle.
Kiitos selvennyksestä. Jotain tuollaista uumoilin kirjoista päätellen, mutta kun sana spekulatiivinen ei tullut mieleen sitten millään.
VastaaPoistaOpinpahan tänäänkin taas jotain uutta :-)
Kyllä, Käärmeenlumooja on ehdottomasti ahmimiskirja :)
VastaaPoistaJa ahmiminen on aina välillä todella mukavaa! :)
VastaaPoista