lauantai 15. joulukuuta 2012

William Shakespeare: Juhannusyön uni

Ateenan herttua Theseus on menossa naimisiin amatsonikuningatar Hippolytan kanssa, ryhmä käsityöläisiä harjoittelee häitä varten näytelmää ja nuoret rakastavaiset selvittelevät solmuun menneitä välejään, joihin sotkeutuu myös keijukuningas taikoineen.

Luin tämän joskus pari viikkoa sitten ja muistikuva on lähinnä sellainen, ettei hommassa ollut oikein päätä eikä häntää enkä tavoittanut sitä pointtia, minkä vuoksi näytelmä on ylipäätään kirjoitettu. Luultavasti olen sivistymätön moukka joka ei alkuunkaan ymmärtänyt kaikkia tekstin tarjoamia fantastisen mielenkiintoisia tulkinnanmahdollisuuksia, mutta ei mahda mitään! :)

Tämä oli huomattavasti nuivempi kokemus kuin minua aiemmin ihastuttanut Kuningas Lear, jonka tarina on järkevämpi, henkilöt mielenkiintoisempia ja repliikit räväkämpiä. Se myös nauratti huomattavasti enemmän vaikka onkin tragedia. Juhannusyön unen takakannessa mainitaan parin hahmon olevan unohtumattomia ja toisen vieläpä "Shakespearen mahtavimpia koomisia luomuksia". Aha. Kyseinen mahtava koominen luomus oli mielestäni niin pönttö, että suorastaan toivon unohtavani hänet pian, kuten varmasti tuleekin tapahtumaan koska en keksi hänestä oikein mitään muistamisen arvoista.

Taitaa olla parasta, että koetan uudelleen onneani tragedioiden parissa! Tulipa tämäkin luettua, ja samalla suoritettua Lukudiplomi-haasteen kategoria Runoja ja näytelmiä.

Ensimmäinen repliikki: Theseus: Hääjuhlat lähestyvät, kaunis Hippolyta;
uusi kuu on neljän päivän kuluttua.

Englanninkielinen alkuteos: A Midsummer Night's Dream (n. 1590-1596)

Ulkoasu: Ihan sopivan utuisen sekavahko kansi. Piirros: Hendrick Goltzius, kannen suunn.: Martti Ruokonen.

Kustantaja WSOY 2005, suom. Matti Rossi, 132 s. 

2 kommenttia:

  1. Ah, tämä on yksi minun suuria suosikkejani juuri päättömyytensä takia :-), mutta kukin tavallaan. Makuasioista ei voi kiistellä...

    VastaaPoista
  2. Kiva että tällekin on ihailijansa! :)

    VastaaPoista