sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Aloitin tämän klassikkotrilogian lukemisen jo tammikuussa kimppaluvun yhteydessä, ja kirjoitinkin ensimmäisistä kirjan herättämistä ajatuksista niihin aikoihin. Sitten kuitenkin hyydyin välillä kakkososan politikointiin ja aloin kaivata pientä taukoa, joka lopulta venähti marraskuulle kestäväksi, ennen kuin tartuin kirjaan taas uudelleen. Hyvin siihen silti pääsi mukaan, vaikka olin lopettanut lukemisen vähän hölmöön paikkaankin, kesken luvun. Pentinkulman väen tarina alkoi vetää entistä paremmin mukanaan. Toisen osan päätteeksi pidin silti vielä kuukauden verran taukoa - kiinnostusta oli kyllä, mutta kansalaissota jälkiselvittelyineen oli sen verran raskas kokemus, että tuntui paremmalta päästää sekä Koskelat että itseni hetkeksi hengittämään rauhassa. Kun sitten aloitin viimeisen kolmanneksen, kuinka hyvältä, kotoisalta ja oikealta se tuntuikaan! Loppu menikin melkeinpä ahmimalla.

Täällä Pohjantähden alla voitti kirjabloggaajien viimevuotisen Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen, eikä tosiaankaan syyttä. Tämä on niitä kirjoja, jotka jäävät lukijan mieleen asumaan. Luin viimeiset sivut pari päivää ennen joulua, puoliltaöin, yksin, muiden jo nukkuessa, ja jouduin valvomaan vielä pari tuntia jotain puuhastellen koska ei uni olisi tullut kuitenkaan. Ajatukset palailivat Koskelaan jatkuvasti - aina herätessäni myöhemmin yöllä vauvaa syöttämään ja ensimmäiseksi aamulla. On kirjoja, joiden päätteeksi täytyy vain olla rauhassa ja ajatella kaikkea sitä, mitä on henkilöiden kanssa kokenut ja kuinka kaikessa oikein lopulta kävikään. Senlaatuisen vaikuttavuuden suhteen omaan top kolmoseeni kuuluvat A Fine Balance, Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Kun kaikkien lukemieni kirjojen joukosta tuohon kolmikkoon kuuluu kaksi saman kirjailijan teosta, niin kyllä täytyy sanoa että on ollut pikkuisen keskivertoa kovempi jätkä kirjoittelemaan tämä Väinö Linna.

Linnan henkilöiden vaiheet herättävät Suomen historian käänteitä eloon tavalla, joka lisää huomattavasti nykylukijan ymmärrystä asioista. On sellaista, mistä voi olla ylpeä, ja sitten taas jotain ihan muuta. Henkilögalleria on rikas ja murteellinen dialogi luontevaa. Tästä kaikesta voisi varmaan kirjoittaa paljonkin, mutta taidan keskittyä suosiolla ajattelemaan sitä, miltä kirja tuntui. Pentinkulman kylän elämä sai taas yhden lukijan lumoihinsa, eikä varmasti viimeistä kertaa.

Ensimmäinen lause: Alussa olivat suo, kuokka - ja Jussi.

Ulkoasu: Tästä divarista ostamastani yhteisniteestä on kansipaperit kateissa mutta komeahan tämä on näinkin, kuvitettukin suomalaisten taiteilijoiden tunnelmaan sopivilla maalauksilla.

Kustantaja Suuri Suomalainen Kirjakerho 1996 (1. kerran ilm. 1959-1962, WSOY), 1150 s.

8 kommenttia:

  1. Kiitos lukuvinkistä. Hyvä divarilöytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tämän vieläpä divarista sinne viemieni kirjojen vastineeksi, joten tämähän oli vähän niin kuin ilmainen! ;)

      Poista
  2. Minullekin tämä on yksi vaikuttavimmista lukukokemuksista. Toisen osan jälkeen pidin pitkähkön tauon, kun se sisällissota oli niin rankkaa koettavaa. Tuntematon pitäisikin lukea uudestaan, sillä luulen että pitäisin siitä nyt huomattavasti enemmän kuin edellisellä lukukerralla lukioikäisenä.

    A Fine Balance ei olekaan entuudestaan tuttu. Tai nimi ei ainakaan herätä mitään muistikuvia. Käynpäs tutustumassa siihen seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällissodan aikaiset tapahtumat alkoivat kyllä kaikessa kauheudessaan oikeasti valjeta mulle vasta tätä lukiessa.

      A Fine Balancea olen aina silloin tällöin koettanut vaivihkaa tyrkyttää, vielä en ainakaan tiedä kenenkään tarttuneen syöttiin! :D

      Poista
    2. A fine balance tilattu ;)
      Saa nähdä milloin ehdin lukea, mutta hankkiminen on jo hyvä alku.

      PS: toisessa kommentissa mainitsemani kadonnut sukka löytyi! Se oli sukeltanut pyykkikoneen alle.

      Poista
    3. Odottelen mielenkiinnolla että joskus pääset siihen asti! Ja onnea löydöstä! :D

      Poista
  3. Minä aion, ihan oikeasti, vihdoin lukea tämän ensi vuonna. Kiinnostaa kyllä ja uskon kirjasta pitäväni, sillä Tuntematonkin tuli luettua aikoinaan kuin vahingossa vaikka epäillen lähdinkin matkaan. Kiitos Satu rohkaisusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä! Sinuhe vois olla mun ensi vuoden vihdoinkin-kirja... :)

      Poista