keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sergei Dovlatov: Meikäläiset

Kuten takakannessa sanotaan, Meikäläiset on "eräänlainen kirjallinen perhealbumi, sarja muotokuvia kirjailijan sukulaisista, joiden kohtaloissa heijastuu Venäjän ja Neuvostoliiton historia".

Aluksi esitellään Sergei Dovlatovin isoisät. Toinen heistä oli iso mies joka söi valtavasti ja käänsi kerran häntä konkkanokkajutskuksi haukkuneen kuorma-autokuskin ajokin poikittain sivukujalle puskurista nostaen. Toisella taas oli jopa Kaukasuksen mittapuulla erityisen kiivas luonne. Hänen kulmia kurtistaen mörähdetty arvoituksellinen huutonsa "ABANAMAT!", jonka merkitys ei koskaan hänen vaimolleen selvinnyt, lamaannutti ympäröivät ihmiset hiljaisiksi.

Kukin sukulainen käsitellään omassa luvussaan; setä josta tuli huijari, oikolukijana toiminut äiti joka saattoi kuvailla ihmisiä mainitsemalla miten nämä kirjoittivat tietyn sanan, serkku joka osasi luoda uraa vain vankilassa. Vaimon kohtaaminen oli "sekoitus jokapäiväisyyttä ja järjettömyyttä"; eräs ystävä unohti hänet humalaisessa illanvietossa Sergein asuntoon, jossa hän laittoi aamiaista ja totesi lähtiessään tulevansa kuuden maissa. Kuten tulikin, ja ryhtyi kaikessa rauhassa laittamaan ruokaa. Yksi luku on omistettu koiralle, jonka eräs tuttava totesi olevan ainut normaali kirjailijan perheessä.

Ihastuin Dovlatovin tyyliin. Teksti on lakonista, kaunistelematonta, riemastuttavan absurdia, hihityttävän humorististakin. Suurimman osan ajasta ei voi olla ihan varma, kuinka paljon tarinoista pitäisi uskoa. Mutta ei sillä ole väliä; näin hän sen kertoo, ja koska pidän hyvistä tarinoista, niin minähän uskon. Henkilöt ovat mainioita ja heistä on kerrottu niin vetävästi että kirjaa olisi mielellään lukenut paljon pitempäänkin - kun käännöskin vielä on luontevuudessaan ja sujuvuudessaan oikein onnistunut!

Rivien välissä välähtelee jatkuvasti neuvostoelämän todellisuus. Neuvostokriittinen Dovlatov sai aikoinaan kotimaassaan julkaistua ainoastaan kaksi novellia, muu osuus hänen tuotannostaan on julkaistu lännessä jonne hän lähti kun annettiin ymmärtää, että olisi parempi lähteä.

Suosittelen lämpimästi! Osallistun kirjalla Venäjää valloittamaan -haasteen mieskirjailijat-kategoriaan, ja toisen pisteenhän siihen saisi näppärästi vaikka lukemalla toisen Dovlatov-suomennoksen Matkalaukku, joka onkin jo hyllyssä... :)

Ensimmäinen lause: Isoisoisämme Moisei oli talonpoika Suhovon kylässä.

Venäjänkielinen alkuteos: Наши (1983)

Ulkoasu: Raikas ja kutsuva! Graafinen muotoilu: Varpu Eronen.

Kustantaja Idiootti 2012, suom. Pauli Tapio, 147 s.

tiistai 13. elokuuta 2013

Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

Tavallisia ihmeitä sisältää Carol Shieldsin koko novellituotannon, yhteensä runsaat viisikymmentä novellia.

Ensikosketukseni Shieldsin tuotantoon oli aiemmin tänä vuonna lukemani romaani Pikkuseikkoja. Arvelin silloin hänen tarkkanäköisen tyylinsä sopivan oikein hyvin novellimittaisiin erilaisiin elämiin kurkisteluihin, ja Tavallisia ihmeitä vahvisti tuon olettamuksen. Se sisältää runsain mitoin ihmissuhteita - sekä pitkiä että vasta solmittuja, avioliittoja, vanhemmuutta, ystävyyttä. Paljon ihan tavallista arkipäivän todellisuutta, odotetusti.

Suuri osa novelleista on tyyliltään samanhenkisiä kuin tuo toistaiseksi ainut lukemani romaani. Toisen suuren joukon muodostavat eräänlaiset "ketjutetut" kertomukset, jotka etenevät aasinsiltojen kautta ja saattavat sisältää useita henkilöitä. Jotkut ovat kuin pieniä kokoelmia, sisältäen eri versioita otsikon aiheesta. Lisäksi seassa on muutamia kokeilevampiakin tekstejä, joista yleensä pidin vähemmän.

Tavallisia ihmeitä on toisaalta ihanan runsas, mutta tuo runsaus saattaa helposti kääntyä myös kirjaa vastaan; kuusi ja puoli sataa sivua novelleja on paljon, ja ähky luultavasti iskee jos tätä yrittää lukea liian nopeassa tahdissa. (Saattaa toki hitaamminkin lukiessa välillä puuduttaa.) Ja vaikka novelleissa monenlaisia aiheita ja näkökulmia riittääkin, ne ovat kuitenkin suurelta osin sillä tavoin samantyylisiä että sulautuvat mielessäni yhteen isoksi massaksi, josta en osaa enää juurikaan erottaa yksittäisiä henkilöitä tai tapahtumakulkuja, alkupäästä varsinkaan. (Ja taas pitää harmitella, etten ole oppinut vieläkään tekemään kirjoista minkäänlaisia muistiinpanoja lukemisen aikana.)

Sisällysluetteloa silmäillen sentään jotain palautuu mieleen. Pidin erityisesti novellista Särkyvää (jonka juuri lukaisin uudelleen). Siinä ainoan, vammaisen lapsensa hiljattain menettänyt pariskunta etsii taloa uudesta kaupungista, mikä saa kertojana toimivan miehen pohtimaan sitä, miten ostajaehdokkaat tutkivat heidän nykyistä taloaan, kohteliaasti mumisten ja etsien silmä tarkkana vikoja huone huoneelta, kunnes päätyvät pojan, Christopherin huoneeseen. "Voiko talon ilmapiiristä aistia, että siellä asui joskus lapsi, jolla oli pakkoliikkeitä, joka oli lähes sokea ja kuuro ja jolta puuttui tajunta siinä mielessä kuin se normaalisti ymmärretään? Ja silti hän oli - kenties sen voi päätellä huoneen ilmapiiristä - omalla tavallaan urhea, ja kuka tietää, vaikka hänellä olisi ollut aivan oma tapansa kokea maailma."

Muistan myös miehen, joka kehittelee mielessään eläviä persoonia naisista, jotka vain näkee tai kuulee mainittavan jossain nimeltä, ja rakastuu heihin. Vanhan pariskunnan, jonka mies halusi viettää kesät nudistileirillä, vaimo taas olisi mieluiten aina käyttänyt vaatteita monta kerrosta kerrallaan. Toisen avioparin, joka on hävittänyt kesänviettopaikastaan kaikki peilit. Naisen joka ryhtyessään kirjoittamaan tarinaa huomaa että näppäimistön i-kirjain on rikki, ja päättää yrittää kirjoittaa kiertäen kaikki tuon kirjaimen sisältävät sanat. Huivi-novellissa muuten esiintyy Ellei-romaanin Reta Winters. Muitakin Shieldsin tuotannosta tuttuja henkilöitä saattaa toki olla mukana, mutta tuon nimen muistin nähneeni romaanin takakannessa.

Shields luo eläviä, hengittäviä henkilöitä ja pienet arkiset sattumukset jaksavat olla yllättävänkin kiehtovia. En ole vieläkään ihan hänen tuotantonsa suurin ystävä, mutta kyllä meistä hyviä tuttavia on tullut. Monien avioliittokuvausten vuoksi nappaan tällä pisteen Avioliittojuonia-haasteeseen.

Englanninkielinen alkuteos: The Collected Stories (Alkuperäiset kokoelmat Various Miracles 1985, The Orange Fish 1989, Dressing Up for the Carnival 2000 sekä novelli Segue 2003)

Ulkoasu: Näyttävä kansi, tykkään! Kannen kuva: Rossi Xavier/Gamma/SKOY.

Kustantaja Otava 2008, suom. Hanna Tarkka, 656 s.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Unna, Rufus ja muut faunoidiporukan jäsenet matkustavat Kaliforniaan selvittelemään Unnan taustoja samalla kun Joone hoitaa bändijuttujaan. Sattumalta samaan paikkaan päätyvät myös Nemo ja Eden, kameleontti sisarineen. Kameleontit omaksuvat ominaisuuksia lähistöllä olevilta faunoideilta joten muiden kanssa tekemisissä oleminen ei ole Nemolle ihan ongelmatonta...

Kun viimein hoksasin tarttua Käärmeenlumoojaan, jäin saman tien koukkuun ja oli selvää, että lisää on saatava. Sama meno jatkuu edelleen - seuraava osa saisi oikein mielellään ilmestyä NYT, kiitos.

Joitakin epäuskottavuuksia moni muukin on pannut merkille, kuten Unnan perheen suhtautumisen tietoon faunoideista. Entä onkohan Ronni mahtanut koskaan joutua poliisien kanssa tekemisiin metsästäjien hoitelun vuoksi? Mieleen jäi myös kirjan loppupuolelta eräs hieman spoilaava juttu, jonka saat esiin hiirellä maalaten:
Jos heittää ruumiin piraija-altaaseen niin eiköhän siitä jäisi merkiksi ainakin veriseksi värjäytynyttä vettä? Ilmeisesti tapaus ei kuitenkaan aiheuttanut hotellin henkilökunnassa minkäänlaisia epäilyksiä.

Jos aikoo nautiskella tarinasta täysillä, saattaa siis joutua sulkemaan silmänsä muutamilta seikoilta, mutta onneksi olen hyvä siinä. ;) Monet Salaman "oikaisuista" ovat sellaisia, että jos asioita alkaisi setviä riitävällä tarkkuudella niin että hommasta tulisi oikeasti uskottavaa, päädyttäisiin harhailemaan sivukaupalla harhateillä ennen kuin päästäisiin taas keskittymään varsinaiseen juoneen. Hyväksyn siis pienen oikomisen tarinan ehdoilla.

Rufus näyttäytyi kirjassa pitkään hyvin ylisuojelevana ja mustasukkaisena, mikä oli todella ärsyttävää, mutta voitti kyllä lopussa minut takaisin puolelleen ihan kevyesti. Oih! Salaperäisen Ronnin tuleminen paremmin esille ilahdutti suuresti, sillä pidin häntä jo aiemmin hyvin kiinnostavana hahmona. Toinen oih! Kaiken kaikkiaan koko porukan meno miellyttää, dialogi toimii luontevasti ja koska mulla on alhaisen irstas huumorintaju, jopa Viken jutut jaksavat naurattaa. ;) Uudet hahmotkin olivat mukavia tuttavuuksia, ja Eden toi myös sopivasti lisää naisnäkökulmaa. Tästä on hyvä jatkaa kunhan sen seuraavan osan sitten joskus käsiini saan...

Ensimmäinen lause: Nahkahihnoista roikkuvat lasimedaljongit helisivät kuin tuulikellot, kun Eden käveli kojun ohi.

Ulkoasu: Olisin pitänyt enemmän siitä ykkösosan tyylisestä kannesta, jolla varustettuna tämä alun perin katalogissa komeili. Eihän tuo nykyinenkään huono ole, mutta vaihtoehtoon verrattuna hukkuu helpommin massaan. Takakansiteksti olisi kyllä kiva saada luettua ilman että kirjaa täytyy kallistella sopivaan kulmaan valoon nähden. Graafinen suunn.: Niina Yli-Karjala, kannen valokuva: Sarah Lee, piraija: Shutterstock.

Kustantaja WSOY 2013, 377 s. 

perjantai 9. elokuuta 2013

Gail Carriger: Changeless & Blameless

The Parasol Protectorate -sarjan osat kaksi ja kolme, ykkösosasta Soulless kirjoitin täällä.

Alexia Tarabotti, nykyinen Lady Maccon, selvittelee kummallista ilmiötä joka tekee Lontoon vampyyreista ja ihmissusista tilapäisesti kuolevaisia, matkustaa Skotlantiin ja Italiaan, saa aseistetun päivänvarjon, joutuu mekaanisten myrkkyleppäkerttujen hyökkäyksen kohteeksi, päätyy hyvin yllättäviin ongelmiin ja Lontoon seurapiirien kauden suurimmaksi skandaaliksi sekä ihastuu pestoon, mikä on kovin ikävää sillä sille ovat allergisia niin ihmissudet kuin vampyyritkin.

Gail Carrigerin steampunkin, paranormaalin romantiikan ja viktoriaanisten seurapiirien seos ilkikurisella huumorilla höystettynä maistuu edelleen herkulliselta. Alexia ja Conall kuuluvat kirjallisuuden suosikkipariskuntiini - selkeästi luodut toisilleen mutta molempien temperamenttisuuden vuoksi kovin monia seesteisen harmonisia hetkiä ei ole odotettavissa. :) Onnistuneen henkilökaartin muita jäseniä ovat mm. Alexian pinnallisen omahyväiset sisarpuolet Evylin ja Felicity Loontwill, hänen ystävänsä, katastrofaalisella hattumaulla varustettu Ivy Hisselpenny ja Lord Akeldama, Lontoon tehokkainta tiedustelukoneistoa pyörittävä vampyyri jonka hienostuneen kukkaiskielisen olemuksen alla piilee terävä äly, miesten vaatteilla hätkähdyttävä nerokas ranskalaiskeksijä Madame Lefoux sekä kovaäänisen alfansa Conall Macconin kurissa pitävä ihmissusilauman beeta, professori Lyall. Minä olen viihtynyt tässä seurassa erinomaisesti ja voin suositella tutustumista muillekin!

  Lady Blingchester was not to be forestalled. "Or you should have hidden your shame from the world. Imagine dragging your poor family into the mire with you. Those lovely Loontwill girls. So sensible, with so much promise, so many prospects, and now your behavior has ruined them as well as yourself!"
 "You couldn't possibly be talking about my sisters, could you? They have been accused of many things, but never sense. I think they might find that rather insulting."
  Lady Blingchester leaned in close and lowered her voice to a hiss. "Why, you might have done them a favor by casting yourself into the Thames."
  Alexia whispered back, as if it were a dire secret, "I can swim, Lady Blingchester. Rather well, actually."
(Blameless)

Ensimmäiset lauseet: "They are what?" / "How much longer, Mama, must we tolerate this gross humiliation?"

Ulkoasu: Pidän kansityylistä edelleen, vaikka toteutus tuntuukin lievästi huononevan loppua kohti. Kansien suunn.: Lauren Panepinto, kuvat: Derek Caballero, malli: Donna Ricci.

Kustantaja Orbit 2010/2012 (1. painos 2010), 374/294 s.

torstai 8. elokuuta 2013

Pikakommentteja kesälukemisista

Bloggausta odottavien kirjojen jono on venynyt jo sen verran pitkäksi että nyt täytyy vähän purkaa ruuhkaa! Tällaistakin olen siis kesän aikana lukenut (ja kuunnellut):

Jorma Kurvinen: Susikoira Roi ja karkulainen

Juhannukseksi vuokrattu mökki oli enemmänkin talo, josta löytyi myös muutaman hyllymetrin kokoinen monipuolinen kokoelma luettavaa. Sieltä osui käsiin viimeiseksi jäänyt Susikoira Roi -kirja, joka on kirjoitettu useamman vuoden sen jälkeen kun itse näitä tapasin lukea. Ihan ykkössuosikkisarja tämä ei ollut mutta hyvin muistan näiden parissa viihtyneeni, ja rohkaisin siis mieleni ja palasin nuoruusvuosieni lukukokemuksiin. :)

Tomi ja Roi kavereineen eivät saa joulurauhaa ennen kuin kotoaan karannut teinityttö on löydetty. Vaarallinen vankikarkurikin pitäisi saada kiinni, ja Roihan toki hoitaa asiat kuntoon. Kyllähän tämän parissa hetken viihtyi, vaikka moni asia myös nyppi, kuten epäluontevat sanat ja ilmaisut, Tomin jostain yhtäkkiä ilmaantuvat mukasyvälliset välipohdinnat ja karkaamisen aiheuttaneen riidan hölmö syy, joka oli olevinaan suurikin skandaali. Ei siis mikään erityisen ihastuttavan nostalginen kokemus, mutta siitä silti pisteet Kurviselle, että on hän varmaan saanut useita poikia(kin) houkutelluksi kirjojen pariin.

Ensimmäinen lause: Muutama päivä ennen joulua kolme poikaa, iältään noin neljätoista-seitsemäntoistavuotiaita, ajoi polkupyörillä ruohottunutta, lumetonta pikkutietä kohti joenrantaa.

Kustantaja Otava 2002, 158 s.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi

Toinen löytö samaisesta mökkihyllystä. Olen lukenut tämän joitakin vuosia sitten englanniksi (hieman hölmöä sinänsä lukea ranskalaista kirjaa englanninkielisenä käännöksenä kun suomenkielinenkin olisi tarjolla, mutta sattuipa päätymään käsiini) ja nyt ajattelin virkistää muistiani. Onhan tämä omalaatuinen pikku kirja aika ihana ja klassikkomaineensa ansainnut! Erityisesti ihastuin tällä uusintakierroksella yksityiskohtaan jota en ollenkaan muistanut, nimittäin elefanttia sulattavaa boa-käärmettä esittävään piirrokseen, jota tylsät isot ihmiset eivät ollenkaan osaa tulkita. Sitä voisi vaikka käyttää joskus itsekin ihmisten testaamiseen! :D

Ensimmäinen lause: Ollessani kuusivuotias näin kerran hienon kuvan eräässä kirjassa, jonka nimi oli "Aarniometsän tarinoita".

Ranskankielinen alkuteos: Le petit prince (1943)

Kustantaja WSOY 1997, 22. painos (1. painos 1951), suom. Irma Packalén, 95 s.

Jules Verne: Around the World in 80 Days

Ranskalaisten kirjojen lukeminen englanniksi näyttää vainoavan tätä postausta. :) Tämä päätyi luettavaksi oltuaan valmiina lukulaitteessani, ja onkin ensimmäinen lukemani e-kirja. Lukeminen kesti aika kauan koska jaksoin yleensä edetä vain luvun kerrallaan, mutta se johtui uskoakseni enemmän tekstistä itsestään kuin formaatista. Asiaa täytyy testata lukemalla sähköisesti jotain oikein koukuttavaa! Muuten sähkökirjan lukeminen oli ihan mukava kokemus.

Itse kirja ei herättänyt erityisen intohimoisia tunteita mihinkään suuntaan, pitkälti siksi ettei kukaan henkilöistä erityisesti kiinnostanut. Tulipa luettua. Maailman ympäri matkustamisen ajatus tosin jaksaa aina kiehtoa! Montakohan päivää se nykyään vaatisi junia ja laivoja käyttäen?

Piste 1800-luvun kirjat -haasteeseen.

Ensimmäinen lause: Mr. Phileas Fogg lived, in 1872, at No. 7, Saville Row, Burlington Gardens, the house in which Sheridan died in 1814.

Ranskankielinen alkuteos: Le tour du monde en 80 jours (1872)

Kustantaja The Pennsylvania State University 2001, ei tietoa kääntäjästä, 198 s.

Anna-Leena Härkönen: Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia (äänikirja)


Anna-Leena Härkösen tuotanto kuuluu niihin, joita olen pitkään kierrellyt - voisi toisaalta kokeillakin, mutta niin tosissaan ei kiinnosta että uhraisin arvokasta tilaa täpötäydeltä lukulistaltani. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, äänikirjoissa on sen verran rajallinen valikoima että työmatkaviihdykkeeksi saattaa helposti päätyä sellaistakin mitä en muuten ehtisi lukemaan. En olekaan pitkään aikaan kuunnellut muuta kuin musiikkia kun ei kiinnostavia kirjoja ole tuntunut löytyvän, mutta kävinpä vaihteeksi tutkimassa kirjaston valikoimaa ja valinta osui Härkösen kolumnikokoelmaan.

Viihdyinkin kyllä hyvin kuunnellen juttuja Euro Disney -vierailusta, täipaniikista ja remonttimiesriippuvuudesta, mutta täytyy myöntää että silmäillessäni nyt luetteloa kolumnien nimistä, en juurikaan muista mistä kussakin oli kyse. Voi kyllä johtua siitäkin, että asiat tuntuvat yleensä ottaen uppoavan päähäni paremmin nähtyinä kuin kuultuina. Muistelen kuitenkin kuulleeni muutamia virkistäviä ja oivaltavia ajatuksia, vaikka en juuri nyt muistakaan mitä ne olivat. ;) Ei kiitos näytti olevan myös tarjolla äänikirjana, voinpa hakea senkin loman jälkeen kuunneltavaksi.

Kaija Kärkinen, jonka lauluäänestäkin pidän, osoittautui lukijanakin miellyttäväksi kuunneltavaksi.

Ulkoasu: Pirteät värit yleensä saavat multa kehuja, ja niin nytkin.


Kustantaja Otava 2013, lukija Kaija Kärkinen, 1 h 58 min

Terry Pratchett: Johan riitti!

Kuulemieni huhujen mukaisesti Kiekkomaailma-sarja alkaa tässä kolmannessa osassaan kerätä entistä paremmin vauhtia, sisältöä ja jäntevämpää juonta.

Johan riitti! tutustuttaa lukijan Muori Säävirkku -nimiseen kipakkaan tuppukylän noitaan. Kylään saapuu kuolemaa tekevä velho, joka aikoo siirtää voimansa perinteen mukaisesti juuri syntymässä olevalle kahdeksannen pojan kahdeksannelle pojalle - jonka vähän liian myöhään havaitaankin olevan tyttö. No, kukaanhan ei ole koskaan kuullutkaan tyttövelhosta, sehän on täysin mahdoton ajatuskin, kuten velhojen perimätieto kertoo. Tai kertoisi, mikäli kukaan olisi koskaan tullut ajatelleeksi moista hömpötystä. Muori yrittää koulia Eskarinasta tuiki tavallista noitaa, mutta kun magia meinaa lähteä lapasesta, ei auta kuin lähteä kolkuttelemaan velhojen oppilaitoksen Näkymättömän Yliopiston portteja.

Kirja oli tosiaan aiempia osia selkeämpi ja siksi entistä helppolukuisempi. Pratchettin huumorin olinkin jo todennut toimivaksi. Tällä kertaa esimerkiksi hihitin vedet silmissä (luettuani kirjaa illalla jokseenkin väsyksissä) Muorin säntäillessä pitkin metsäpolkua yrittäessään käynnistää lainaamansa vanhaa luudanrämää joka vaati mäkilähtöä. Joo, ei kuulosta ollenkaan niin hauskalta tässä mainittuna.

Ensimmäinen lause: Tämä on tarina magiasta, siitä minne se menee ja, mikä kenties tärkeämpää, siitä mistä se tulee ja miksi, vaikka tarina ei väitäkään vastaavansa edes yhteen noista kysymyksistä, saati sitten niihin kaikkiin.

Englanninkielinen alkuteos: Equal Rites (1987)

Ulkoasu: Varsin pratchettmainen, kuten aikaisemmissakin. Kannen kuva: Josh Kirby.

Kustantaja Karisto 2001, suom. Marja Sinkkonen, 253 s.
 

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja

Lumiomenan Katja ja Kirjainten virran Hanna ovat kirjoittaneet katsauksen suomalaisten kirjablogien historiaan, sisältöön, kirjoittajiin ja tulevaisuudennäkymiin. Aineistona on käytetty mm. kirjabloggaajille lähetettyä kyselyä, johon itsekin vastasin.

Bloggaukseni on toki yleensäkin subjektiivista, mutta tällä postauksella ei ainakaan ole puolueettomuuden kanssa mitään tekemistä - kirjan tekijät kun ovat blogituttuja ja itselleni läheistä aihettakin katselen sisältäpäin. :) Lukeminen tuntui mukavalta, vaikka suurin osa kirjan sisällöstä olikin jo entuudestaan tuttua asiaa. Että meistä ja blogeistamme on tehty oikein kirja! Wau! Päällimmäinen tunne kirjan jäljiltä on innostunut riemu siitä, että olen löytänyt porukan jonka mielestä lukeminen on iloinen asia, ja jossa riittää energiaa ja ideoita myös monenlaisten tempausten järjestämiseen kirjoihin ja lukemiseen liittyen.

Rivien välissä on saanut monet muistelemaan omaa historiaansa blogistaniassa, ja niin minutkin. Aloitin muutaman löytämäni kirjablogin seuraamisen muistaakseni alkuvuodesta 2009. En enää muista mikä välähdys minut ajoi sellaisia etsimään tai miten ylipäänsä ensimmäiseen päädyin, mutta onneksi päädyin! Ensimmäisiä löytöjä taisivat olla Lukuhuone, Luetut 2006-2011 ja Insinöörin kirjahylly, joista kaksi ensimmäistä on ikävä kyllä jo hiljentynyt. Kirsi Pihan lukupiirikin päätyi pian seurattavaksi ja ennen pitkää löysin tieni myös Sallan, Inan, Morren sekä Aamunkajon lukukokemusten luo.

Aika pian tuli sellainen olo että "mä haluan kans", ja hetken asiaa sulateltuani aloitin oman blogini huhtikuussa 2009. On siitäkin jo aikaa! Muistan nykyisin Lilyssä bloggaavan Jennin aloittaneen aiemman Koko lailla kirjallisesti -bloginsa samoihin aikoihin, ja nyt kun asiaa kaivelin niin näköjään olemme julkaisseet ensimmäiset kirjajuttumme tasan samana päivänä! :D (Voi tosin olla, että Jenni on ehtinyt vähän edelle koska aloitti ensin useamman aiheen blogin ennen kuin eriytti kirjat omaansa.)

Sittemmin olen ilolla seurannut kirjablogimaailman kasvamista ja kehittymistä. Jossain vaiheessa blogeja syntyi lyhyessä ajassa lisää vaikka kuinka paljon, ja syntyy toki edelleenkin. Kasvu on tuonut mukanaan enemmän kirjakeskusteluja, huomiota ja myös merkitystä kirjallisuuskentällä. Tästä on hyvä jatkaa! (Ja mukaanhan mahtuu tietysti edelleen - hyppää siis kyytiin jos yhtään siltä tuntuu! :)

Luettavana olleesta kirjasta itsestään tässä taitaa nyt tulla sanottua vähemmän kun muistelu vei mennessään. Mutta haluan kyllä kiittää Katjaa ja Hannaa kirjan kirjoittamisesta! Selkeä teksti vei mennessään. Rivien välissä toimii sekä nostalgiatrippinä bloggaajille itselleen että monipuolisena tietopakettina aiheesta kiinnostuneille. Aloittelevaakin kirjabloggaajaa tämä avustaisi, avaten joitakin mahdollisesti mietityttäviä asioita.

Ulkoasu: Kansi on ihanan raikas, valoisa ja kirjainen! Pidän myös ilmavasta taitosta. Vielä kun olisi saanut kuviin värit! Kansikuva: Kira Leskinen, taitto ja kansi: Tarja Kettunen.


Kustantaja Avain/BTJ 2013, 160 s.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Stephen King: Revolverimies


"-Mene sitten. On muitakin maailmoja kuin nämä."

Ihastuin yllä olevaan, Stephen Kingin Musta torni -sarjan avausosan sisältämään sitaattiin jo ennen kirjan lukemista törmätessäni siihen muualla, irrallisena. Tuo rivi tuntuu ampuvan ajatukset täyteen mahdollisuuksia. Sellaisia mahdollisuuksia, että jotain erikoista ja odottamatonta saattaa olla ihan kulman takana tai käden ulottuvilla, ehkä sen saattaisi silmänurkasta huomata häilyvän näkökentän rajamailla jos olisi oikein tarkkana...

Itse kirjan lukeminen muistutti taas, miksi rakastan spefiä ja miksi sitä sietäisi lukea paljon nykyistä enemmänkin. Että jotkut osaavatkin luoda maailmoja, joissa tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita ja joiden tunnelmaan voi upota niin että unohtaa muun. Jos tämä oli se osa joka on monen mielestä suorastaan huono, niin mihin muut vielä vievätkään?

Fantasia/kauhu/western-yhdistelmä toimii ja Roland on hahmo, jonka seurassa uskon viihtyväni oikein hyvin koko sarjan. Lukemisesta on kulunut jo kuukauden verran ja varsinaiset tapahtumat ovat hämärtyneet mielessä, mutta muistan kyllä miltä lukeminen tuntui. Sitä unenomaisten kummallisuuksien sävyttämää tunnetta lähden innokkaasti metsästämään seuraavistakin osista.


Ensimmäinen lause: Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.

Englanninkielinen alkuteos: The Gunslinger. The Dark Tower I (1982)

Ulkoasu: Aika komea! Sopii kirjan synkeänmaagiseen tunnelmaan. Kannen kuva: Steve Stone, kirjan kuvitus Michael Whelan.

Kustantaja Tammi 2009, 2. painos (1. kerran suomeksi julk. Book Studio 1992), suom. Kari Salminen (vuoden 2003 muokatun laitoksen mukaan), 244 s.