Lukukokemus oli jokseenkin kaksijakoinen. Useaan kertaan jouduin pyörittelemään silmiäni jos jonkinlaisille hörhöyksille ja muille kummallisuuksille, mutta sopivasti suodattamalla kirjasta kyllä löytyy paljon hyvääkin asiaa ja käyttökelpoisia työkaluja siihen ajatustyöhön jota tavarasta luopuminen välillä vaatii.
KonMarin ydinajatus on se, että kotiin jätetään vain tavaroita jotka tuottavat omistajalleen iloa. No, tässähän on sellainen ilmiselvä ongelma että kodissa on myös tavaroita jotka ovat siellä tarpeellisuutensa vuoksi. Enpä nyt sanoisi että esimerkiksi paistinpannu tuottaa mulle mitään erityistä iloa, mutta ihan hyvä se on silti olemassa. Ei myöskään olisi erityisen ekologista lähteä ostamaan uutta paistinpannua täysin kelvollisen tilalle vain siksi, että haluan löytää aivan ihanan jolla on ilo laittaa ruokaa. (Voisin tietysti etsiä sellaisen siinä vaiheessa, kun nykyinen täytyy muutenkin uusia. En tosin ajatellut vaivautua.) (EDIT: Kirjassa on kai myös maininta tarpeellisten tavaroiden säilyttämisestä, meni vain itseltäni ohi. :)
Joissakin tapauksissa iloa tuottavien tavaroiden säästäminen taas saattaa johtaa liian monen tavaran jemmaamiseen. Jos ihmisellä on vaikka muutama kymmenen käsilaukkua, jotka kaikki kyllä tuottavat iloa, mutta joista suurinta osaa ei ehdi ikinä käyttää, niin onko niitä kaikkia mitään järkeä säilyttää? Mutta kyllä ilon etsimisellä on paikkansa myös. Eräs kohde, johon se sopii oikein hyvin, on kirjahylly! Varsinkin se kenties (khöh khöh) runsaanpuoleinen lukemattomien kirjojen jemma joka sinne on saattanut päästä kertymään. Entä jos unohdat kaikki "kyllä tämä pitäisi lukea koska tämä on klassikko/tätä on se ja se kehunut/maksoin tästä niin ja niin paljon" -jutut ynnä muut, ja käyt kirjat läpi mielessäsi kysymys: "Tuottaako iloa, että tämä on odottamassa lukemista?" Jos vastaus on "ei tuota" tai "no eeeehkä joo vähän...", niin kannattaako kirjan silloin pysyä hyllyssäsi? (Ammattikirjallisuus tms voi toki olla oma lukunsa, ajattelin tässä nyt ihan näitä vapaa-ajan lukemisia.)
Oma neuvoni siis on että tavaran karsimisessa kannattaa käyttää sopivassa suhteessa sekä järkeä että iloa, kohteen mukaan soveltaen.
KonMaria noudattaessa ensin karsitaan ne iloa tuottamattomat tavarat pois (ei oikeastaan valita poistettavia vaan valitaan säilytettävät ja laitetaan loput pois, mikä kuulostaakin hyvältä lähestymistavalta) ja sen jälkeen etsitään jäljelle jääneille oikeat paikat. Kondo sanoo useampaan kertaan että koko homma on syytä suorittaa nopeasti ja yhtäjaksoisesti, mistä saa sen käsityksen että pitäisi pystyä keskittymään jonkin aikaa vain kyseiseen projektiin. Helppo juttu jos on muutakin elämää, vai kuinka? Kerran hän kuitenkin mainitsee että "nopeasti" tarkoittaa yleensä noin puolta vuotta. Se kuulostaa jo järkevämmältä. Hyvä tietysti jos pystyy hoitamaan asian kunnon kertarysäyksellä, mutta kokemuksesta voin vakuuttaa, että tulosta saa kyllä aikaan rauhallisemmallakin tahdilla. En sitä paitsi usko, että kaikkea turhaa tulisi edes poistaneeksi ensiyrittämällä.
Olen harrastanut tavaran karsimista jo useamman vuoden, käynyt kaapit läpi moneen kertaan, ja joka kierroksen jälkeen ollut sitä mieltä että nyt ei jäänyt mitään turhaa. Kunnes olen taas katsonut uudelleen, todennut ajatusteni joidenkin tavaroiden suhteen muuttuneen ja miettinyt, miksi ihmeessä tämä oikeastaan on vielä täällä. Olen poistanut tavaroita, joiden olisin aiemmin sanonut tuottavan iloa tai olevan vielä tarpeen. Vähintäänkin lapsiperheessä karsiminen on jatkuva prosessi, kun pieneksi jää niin vaatteita kuin lelujakin.
Kondo suosittelee karsimista tavaralaji kerrallaan, mikä on kyllä hyvä neuvo, mutta hän ei jätä yksilöllisyydelle mitään sijaa tavaralajien määrittelyssä vaan toitottaa vain listaansa vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset ja esineet joihin liittyy tunnearvoa (esim. valokuvat). Ehkä tämä sitten heijastelee tyypillisen japanilaiskodin tavaravalikoimaa. Olisi tietysti kiva juttu jos joka talossa olisi kirjoja niin paljon että ne kannattaa aina ylentää omaksi ryhmäkseen, mutta eipä taida olla. Järkeviä kategorioita huushollin mukaan sovellettaviksi olisivat esimerkiksi astiat/muut keittiötarvikkeet, kodintekstiilit, lelut ja harrastukseen liittyvät tavarat, kuten vaikka käsityötarvikkeiden varasto. Kondo tuuppaisi nämä kaikki sekalaisiin.
Karsiminen pitäisi myös suorittaa tuossa luetellussa järjestyksessä. Siinä on taas pointtinsa, ettei pidä käydä suin päin tunnearvoa sisältävien tavaroiden kimppuun ennen kuin on harjoittanut luopumiskykyään neutraalimpien kapistusten parissa. Mutta muuten sanoisin että ihan sama. Aloita ihan mistä vaan tuntuu helpoimmalta. (Kurkkaa vaikka tätä listaa.)
Hyviin neuvoihin kuuluu sekin, että tavarat kannattaa ottaa yksitellen käteen. Olen huomannut, että jos vain katselee vaikkapa hyllyllä olevia tavaroita, on helpompaa todeta että eipä täällä näytä mitään turhaa olevan. Mutta jos kaiken poimii erikseen tarkasteltavakseen, jokaisen tavaran kohdalla joutuu tekemään myös päätöksen erikseen, ja sitä turhaa saattaakin yllättäen löytyä.
Kondo pitää hyvin tärkeänä tavaroiden arvostamista. Totta kai omaisuuttaan onkin syytä mm. huoltaa, säilyttää oikein jne. Kondo vie kuitenkin asian "hieman" pidemmälle: Tavaroita täytyy muistaa jatkuvasti kiittää palveluksista, joita ne tekevät sinulle. Käsilaukku täytyy tyhjätä joka päivä, että se saa levätä kovan työn jälkeen. Sivuun varastoituja toisen vuodenajan vaatteita pitää aina välillä käydä tervehtimässä ja osoittaa että välittää niistä. Tämä yhteydenpito auttaa vaatteita pysymään elinvoimaisina. Yleensäkin, kun käsittelemme vaatteita ja viikkaamme niitä kauniisti, käsistämme siirtyy niihin energiaa jolla on positiivinen vaikutus. Kullekin tavaralle täytyy myös osoittaa koti, sillä "tavarat, joilla on oma paikka ja jotka pääsevät sinne joka päivä lepäämään, ovat vireämpiä". Tavarasi myös haluavat olla sinulle hyödyksi, jopa niin vahvasti että pois heitetyistäkin tavaroista jää jäljelle palvelualttiuden energia. Jaa jaa. Vai niin. Mitäpä tähän nyt sanoisi.
Eiköhän vaan siirrytä eteenpäin tarttumalla tuohon kohtaan "pois heitetyt tavarat". Tätä on moni muukin kummastellut, ja on myös epäilty että kyseessä saattaisi olla englannin kautta tehdyn käännöksen virhe. Kierrätys mainitaan parissa kohtaa ohimennen, mutta lähinnä kirjassa vain puhutaan jatkuvasti tavaran heittämisestä pois jätesäkkikaupalla. Vaikka kyseessä käännösvirhe olisikin ja Kondo sisällyttäisi poisheittämiseen myös myymisen, lahjoittamisen ja kierrättämisen, niin poistettujen tavaroiden jatkokäsittelyä ei neuvota mitenkään. Sehän kun usein juuri on se hankalin vaihe, kun ne tavaravuoret pitäisi saada menemään jonnekin. Ja raivausoperaatioon on tietysti syytä liittää myös tulevan ostoskäyttäytymisen miettimistä - mistä ei myöskään puhuta mitään.
Keksisin kirjasta vielä runsaasti lisääkin kommentoitavaa. Enhän ole edes maininnut vielä Kondon suosittelemia säilytysratkaisuja! Niistäkin löytyy sekä fiksuja juttuja että ihan höpöhöpöä. Alkaa kuitenkin tuntua siltä, että tulen kohta selostaneeksi kirjan koko sisällön, joten ehkäpä pitää jättää jotain muidenkin löydettäväksi.
Ihan kaikkea ei siis kirjasta kannata sellaisenaan nielaista, mutta kyllä tämä on monia innostanut ja itsekin löysin uusia näkökulmia aiheeseen. Ja siitä olemme ainakin Kondon kanssa täysin samaa mieltä että tavaramäärän karsiminen ja jäljelle jäävän omaisuuden järjestäminen todellakin kannattavat. Inspiraatioksi operaatioon suosittelen sekä KonMaria että asiaa järkiperäisemmin lähestyvää Kaaoksen kesyttäjää, ja vielä tsemppaukseksi ja vertaistueksi Facebookin Paikka kaikelle -ryhmää. Onnea matkaan, onnistut kyllä!
Japaninkielinen alkuteos: Jinsei ga tokimeku katazuke no maho (2011)
Ulkoasu: Kyllähän tämä kivalta näyttää ja houkuttelee tutkimaan tarkemmin. Kansi: Satu Kontinen.
Suomentanut (englanninkielisestä käännöksestä The Life-Changing Magic of Tidying Up) Päivi Rekiaro
Kustantaja Bazar 2015, 122 s.
