Raija Siekkinen: Se tapahtui täällä

Hän juo lasista, ajattelee taas: virhe; virhe se, että hän tänään oli istuutunut portaille, riisunut jalastaan kengät ja sukat, ja kävellyt paljain jaloin maan sulalla kohdalla. Hän oli tuntenut jalkapohjien ihossa maan karhean viileyden ja havunneulasten pistot, ja niinkuin muisti olisi jalkapohjissa oli jokin muuttunut: teko alkanut tuntua suurelta, peruuttamattomalta, ja virheeltä.


Nainen palaa maaliskuussa kauan tyhjillään olleeseen taloon, aikomuksenaan etsiä jotain sinne jättämäänsä ja myydä sitten talo pois. Mutta hän jää. Kiinteistönvälittäjä, mies jonka kaksi viime vuotta ovat olleet tyhjiä, tuntee pitkästä aikaa olevansa utelias jostain ja alkaa tarkkailla naista kuusten takaa.

Ensin en oikein tiennyt, pidänkö Siekkisen tyylistä vai en. Välillä tekstissä tuntui olevan jotain tarpeetonta, ylimääräistä, ja jatkuvan pilkutuksen takia en päässyt lukemisessa rytmiin. (Olen kyllä tottunut Saramagon loputtomiin pilkkuihin mutta tämä oli vähän erilaista.) Ylimääräisyyden tuntu kuitenkin hälveni pian ja sopeuduin pilkkuihinkin. Vähän enemmän selkeyttä jäin kaipaamaan mutta muuten pidin tästä haikean kauniista kirjasta.

Ensimmäinen lause: Talo, tyhjä, sen portailla ohut kerros lunta, ja lumessa kulkevat ovelle askelten jäljet.


Kustantaja Otava 1999, 143 s.