Rautatieaseman ratapihan päälle oli vedetty katos, että vähän niin kuin oltaisiin sisällä ja ulkona samaan aikaan. Kyllä voisi päättää eikä kiusata. Sellaisessa sisä-ulkotilassa ei tiedä, että onko otettava karvahattu päästä ja rukkaset käsistä, että mitä vuodenaikaa yritetään mennä.
Laskin katseeni, mutta samanlainen hölmöys jatkui ja nyt sen nimi oli ihmisten kengät. Kyllä eivät kaupunkilaiset ymmärrä mikä kenkien tarkoitus on. Oli korkoja ja kopistimia, kalaverkon näköisiä nauhaviritelmiä, liian paksuja ja ohuita pohjia, työmiehenkenkiä teini-ikäisellä tytöllä ja teini-ikäisen tytön kengät aikuisella miehellä.
Nämä oikeamielisen vanhan jäärän valitukset ovat olleet esillä jo niin monessa blogissa, että totean vain lyhyesti liittyväni suureen fanijoukkoon! Naurattavaa, napakkaa tekstiä - ja niin totta! Useamman kerran tunsin pienen piston sydämessäni omien nykymaailman tapojeni vuoksi. :)
Kustantaja WSOY 2010, 6. painos, 130 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti