Kirjassa on vahva mutta hankalasti määriteltävä omalaatuisuuden tuntu, jonka uskoisin löytäväni muistakin Ajvide Lindqvistin kirjoista (sillä ne aion tosiaankin lukea). Kerronta on kaunistelematonta ja kirjassa on paljon raakojakin, ei-ollenkaan-nättejä juttuja, mutta sekin tuntuu sopivan kuvioon täydellisesti. Tässä on nähty myös ruotsalaisen kansankodin kritiikkiä eikä syyttä: väkivaltaista koulukiusaamista, kuppilan pultsarijoukko, monta hajonnutta perhettä...
Olin jo etukäteen varma että tulisin pitämään Ajvide Lindqvistin tuotannosta, enkä joutunut ainakaan tähän kirjaan pettymään. Osallistun tällä 500+-minihaasteeseen. Oikeastaan oli tarkoitus käyttää haastetta siihen että saisin jonkin oman hyllyn tiiliskiven luettua, mutta koska nyt täytyi (taas) hoidella kirjastopinoa pois alta, tämä valikoitui luettavaksi. Sikäli ihan hyvä haastekirja, että olin katsellut tätä kirjastossa jo monet kerrat mutta lainannut silti aina tämän sijaan jotain ohuempaa. :)
Ensimmäinen lause: Blackeberg.
Ruotsinkielinen alkuteos: Låt den rätte komma in (2004)
Ulkoasu: Juuri sopivan synkkä ja verinen! Kannen suunnittelu: Jens Magnusson, kannen kuva: Malou Bergman.
Kustantaja Gummerus 2008, suom. Jaana Nikula, 606 s.
Hei
VastaaPoistaTäytyy myöntää, että minuun ei tämä kirja iskenyt. Varsinkin raakojen kohtausten takia. Silti päähenkilöiden välisessä suhteessa oli jotain kiehtovaa.
Blogissani on uusi Koululaisen tietohaaste, eli tietokirja-haaste, johon osallistuakseen ei tarvitse olla koululainen :) ja haastan sinut mukaan. Olisi kiva, jos ehtisit osallistua.
Sen verran tässä tosiaan on raakuuksia, ettei ihan kaikille voi kirjaa suositellakaan.
VastaaPoistaHaasteesi on kiva, osallistun kyllä! :)
Minä tykkäsin kyllä tästä, kerronta oli vakuuttavaa. Kirjailijan tuotannosta Kuinka kuolleita käsitellään toimi myös, mutta Ihmissatama jäi valitettavasti kesken kun laina-aika umpeutui: aion kyllä lukea senkin jossain vaiheessa.
VastaaPoistaIhastuin myös kerrontaan, ja nuo muutkin täytyy tosiaan lukea!
VastaaPoista