maanantai 31. lokakuuta 2011

Ruusun nimi: Neljäs päivä

Ruusun nimen neljäs päivä vietettiin kohtuullisen vauhdikkaissa tuunelmissa, vaikka toki monenlaisia keskustelujakin mahtui taas mukaan. Oma lukemiseni sujui myös mukavasti - mutta alkaa kyllä tuntua siltä että kirja ylittää keskustelunvetokykyni aika korkealta! :D Tässä olisi niin paljon kaikenlaista, mihin tarttua, jos osaisi ja jaksaisi perehtyä, mutta minä kun laiskana lukijana mieluummin vain keskittyisin varsinaiseen tarinaan. Mutta eipä siitä niin hirveästi keskustelua saa irti, jos vain kysyy että "Mitäs olit mieltä tämänkertaisesta murhasta?" ;)

Senkin saat toki kertoa, mutta koetetaanpa miettiä vähän Econ oppineisuutta. Wikipedia oli blondia fiksumpi ja auttoi jäsentelemään ajatuksia. :) Eco tuntuu tosiaan olevan perehtynyt asioihin laajasti. Selkeästi esillä on tietysti kristinuskon keskiaikainen tilanne jännitteineen, ja se, saako kirkolla olla omaisuutta. Lisäksi, Wikipedian mukaan, "kirja on selonteko skolastisesta metodista, joka oli hyvin suosittu 1300-luvun filosofiassa. William esittelee deduktiivisen päättelyn voimaa, erityisesti syllogismeja." Ja "Kirjassa keskustellaan Aristoteleen filosofiasta ja muun muassa islamilaisten filosofien kirjoittamista kommentaareista, sekä millenaristisista harhaopeista kuten fraticelleistä. Kirjassa viitataan useisiin filosofeihin, moniin anakronistisesti, mukaan lukien muun muassa Ludwig Wittgenstein." Latinankielisiä lainauksiakin riittää, ja monien henkilöiden nimiin sisältyy myös viittauksia suuntaan jos toiseenkin.


En yritä väittää, että olisin tuota läheskään kaikkea löytänyt itse, vaikka Econ oppineisuus sinänsä tuleekin selväksi. Mutta millaisia ajatuksia nämä kaikki viittaukset herättävät? Ihailua vai tunnetta brassailusta? Itse olen vähän kahden vaiheilla, mutta enemmän kai kuitenkin kallistun ihailun puolelle. Googlaillessani törmäsin myös Sallan arvioon, jossa hän sanoo kirjan olevan mielestään "tylsä ja hengetön perusdekkari, joka on kuorrutettu kirjailija Umberto Econ oppineisuudella". Aika osuvasti sanottu mielestäni, koska jos tästä erottaa pelkän dekkarijuonen niin eihän se kovin kummoinen ole. Suuri osa kirjan viehätystä omalla kohdallani syntyykin siitä, että se yhdistää elementtejä jotka ensin ajateltuna tuntuvat olevan aika kaukana toisistaan. Viihdyn kirjan parissa edelleen, vaikka se ei suosikkilistaani hätyyttelekään.



2 kommenttia:

  1. Skolastinen metodi? Millenaristiset harhaopit? Fraticellit? Joo, olen kyllä tuntenut itseni usein liian tyhmäksi tämän kirjan kanssa. Niinpä en osaa yhtään arvioida kuinka pielessä Eco on filosofisten viittaustensa kanssa. Latinankieliset pätkätkin vaivaavat, kun kaikkia ei ole lainkaan suomennettu kirjan takana.

    Tuosta Williamin deduktiivisesta päättelystä olen sen sijaan pitänyt. Erityistä hilpeyttä herätti kohta, jossa päättelyä konkretisoitiin eläinopin kautta.

    Nämä fraticellit ovat ilmeisesti niitä niin perusteellisesti vatvottuja erilaisia köyhyydelle perustuvia kerettiläisyyssuuntauksia. Tämäkin aihe saattaisi olla kiinnostava, mutta valitettavasti sitä ei ole esitetty niin. Tuntuu, että juoni aina katkeaa pahasti tiedon luennointiin, vähän kuin lukisi Risto Isomäen kirjaa (paitsi että pidän Isomäestä enemmän).

    OIkeastaan pidänkin kirjassa eniten siitä, että pohditaan miksi jokin suunta lopullisesti julistetaan kerettiläiseksi. Siihen vaikuttavat hyvinkin raadolliset seikat, kuten onko suuntauksesta jotain hyötyä paaville? Mitä joku sujuvampaa mutta silti laadukasta tekstiä kirjoittava kirjailja, kuten kriittisesti sekä uskonnolliseen että maalliseen valtaan suhtautunut José Saramago, olisikaan saanut näistä pohdinnoista aikaan?

    Minä taidan kallistua Sallan tavoin brassailun kannalle. Jos haluan lukea keskiaikaiseen luostariin sijoittuvan dekkarin, valitsen kyllä paljon mieluummin Ellis Petersin Veli Cadfael -sarjan kirjan, jossa dekkarijuonet ovat (ainakin muistini mukaan) huomattavasti parempia.

    Kirja ei todellakaan nouse vuoden suosikkilistalleni, pikemminin päinvastoin. Williamin vuoksi jaksan silti lukea kirjaa edelleen.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, millenaristiset harhaopit eivät valitettavasti ole lähelläkään omankaan osaamiseni ydintä, ja olen todellakin tuntenut itseni välillä tyhmäksi, varsinkin silloin kun olisi pitänyt keksiä kirjasta jotain suurin piirtein fiksua sanottavaa keskustelua varten. :D

    Paavista ei saa tätä lukiessa kovinkaan hyvää kuvaa, mikä on mielestäni aika virkistävää - yleensä kun kaikkialla törmää vain hänen "erehtymättömyyteensä".

    Lukemisen edetessä mielipiteeni kirjasta on alkanut heilua vähän edestakaisin, saapa nähdä mihin se lopulta päätyy. Siitä jaksan kuitenkin olla positiivisesti yllättynyt, että kirja on oman kokemukseni perusteella osoittautunut huomattavasti mainettaan helppolukuisemmaksi.

    VastaaPoista