keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tunnustus

Katja Lumiomena-blogista, Sonja lukuhetket-blogista sekä Zephyr Kirjanurkkauksesta muistivat minua tunnustuksella, kiitos!!


Tunnustuksen saajan tulee kertoa itsestään kahdeksan satunnaista asiaa. Aiempien tunnustusten ja haasteiden yhteydessä olen kertonut niin paljon satunnaisuuksia juuri nyt ajatukset lyövät ihan tyhjää kun pitäisi keksiä uusia - suoritanpa siis tehtävän linkittämällä kahdeksan musiikkikappaletta joista pidän, kun en kerran ole musiikkihaasteeseenkaan tullut osallistuneeksi! :)

Tämä ei ole mikään kaikkien aikojen top kasi, vaan ihan vain satunnaisia, nyt mieleen tulleita huippubiisejä. Musiikkimakuni suuntautuu enemmän vauhdikkaaseen meininkiin kuin lempeään tunnelmointiin, ja onkin melko harvinaista että ihastun hitaaseen kappaleeseen. Niitä on tällä listalla kaksi, mikä saattaa olla jopa lievä yliedustus todellisuuteen nähden. Yksi ysärinuoren nostalgiafiilistelykin piti heittää mukaan! :) Ja jos et tuota Samuli Putron kappaletta ole ikinä kuullut niin tee itsellesi palvelus ja kuuntele se nyt ihan rauhassa.

MUOKS: Nuo videosysteemit tekivät sivusta niin tuskaisen takkuisen, että kokeillaanpa mieluummin pelkkiä linkkejä...


1. Volbeat: Sad Man's Tongue

2. Chisu: Sama nainen (Linkki vie liveversioon, virallisen videon katselu YouTubessa oli näköjään ehditty kieltää sen jälkeen kun alun perin tein tämän postauksen!)

3. Viikate: Tie

4. Don Johnson Big Band: Running Man

5. Kaija Koo: Vapaa

6. Kotiteollisuus: Tuonelan koivut

7. Scooter: Fire

8. Samuli Putro: Elämä on juhla



Olen niin pudonnut kärryiltä siinä, ketkä tämän ovat jo saaneet, että taidanpa minäkin tällä kertaa vain todeta että jokainen sivupalkkiini linkitetty blogi on tunnustuksen ansainnut, poimi se siis rohkeasti mukaasi, ole hyvä! :)

6 kommenttia:

  1. No, mä en ole saanut vielä yhtään tunnustusta, joten omin tämän nyt.

    Mun blogin osoite on muuten muuttunut eli entinen Lukutoukka on nyt
    http://josvaikkalukisi.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Tämä on hauksa haaste, kun moni on varioinut niin eri tavalla noita asioita, tämä musiikki-ideakin on kiva!

    Ja heti alkoi soimaan Kaija Koon Vapaa, sillä se on mun voimabiisi nykyään :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että otit haasteen vastaan ja teit sen musiikin kera. Chisu ja Kotiteollisuus soivat meilläkin aika usein. Itse pidän molemmista, mieheni vain Kotiteollisuudesta. :)

    VastaaPoista
  4. Minäkin tunnustin sinua juuri äskön blogissani:)

    VastaaPoista
  5. Tuo Samuli Putron biisi on NIIIIN hieno. Tykkään myös videosta, yksinkertainen idea mutta toimii hyvin tämän biisin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Anu, ole hyvä! :)

    Susa: Monella on tosiaan ollut kiinnostavia teemoja. Ja Kaija Koo on ollut suosikki jo pitkään! :)

    Katja: Aika heikosti taitaa Chisu tuohon munkaan mieheeni upota, Kotiteollisuus sen sijaan kyllä. Aika vähän vaan tulee kotona soitettua musiikkia, enemmänkin molemmat vaan kuuntelee töissä radiota.

    Sonja, kiitos sullekin! :)

    Jum-Jum: Niin on! Satuin olemaan juurikin siellä töissä radiopeltorit päässä kun tuo oli ensisoitossa, ja oli kyllä aika pysäyttävä kokemus.

    VastaaPoista