Viikon novelli x 5

Parin väliin jääneen viikon vuoksi olen entistä pahemmin jäljessä Kide-novellihaasteen aikataulustani, joten nyt täytyy vähän kiriä!

Rosa Meriläinen: Pieni naiskaartilainen (antologiasta Taskunovellit)

"Eräs äiti Tampereen Johanneksen kirkolla söi tyttärensä kaartinkirjan. Äidin piti tehdä tehty tekemättömäksi: pelastaa tyttärensä henki." Näin alkaa eräs tarina kansalaissodan ratkaisuhetkiltä, sivumäärältään pieni mutta henkilöilleen suurtakin suurempi. Kengänpohjanpaksuisen pahvin palat juuttuvat kurkkuun, tykkituli kajahtelee kirkon parvelle, koska tahansa portaita pitkin voi tulla joku sormi liipaisimella. Tyttö, laiha ja kuumeinen, on sittenkin vielä lapsi, ei vielä akka, vaikka on työikäinen ja äsken juossut pyssyn kanssa rumasti huutaen. Meriläisen kielessä on sopivasti ronskiutta joka vie tekstiä voimalla eteenpäin. Vaikutuin, ja samaa aikaa ja aihepiiriä käsittelevä esikoisromaani Nainen punainen heilahti saman tien lukulistalle.

Anu Holopainen: Yksi kaksi kolme neljä viisi NYT! (antologiasta Taskunovellit)

Holopainen vangitsee novelliinsa täydellisesti kuuman lapsuuden kesäpäivän maalla. Kaksi tyttöä, pitkien kesäpäivien melkein siskoiksi yhteen hitsaamat, rupiset ja mustelmaiset polvet, hiekkatie, paljaat jalkapohjat, hyttyset ja paarmat, uteliaan lehmän karhea kieli, hyppääminen heinäkasaan kattohirren päältä. Ja vielä vähän jotain, mitä ei kannata aikuisille kertoa. Lämmitti, hengästytti ja hymyilytti.

Johanna Sinisalo: Hanna (kokoelmasta Kädettömät kuninkaat)

Hanna on pieni tyttö, joka näkee asioita. Omista hiuksistaan, sirkkelin halkaiseman nallen puolikkaista, koulun seinälaudoista. Kun hän katsoo tarpeeksi tarkkaan, hän näkee, ja tietää mitä on tapahtunut. Hanna ei ole paha, päinvastoin, mutta melko kammottavaa hänen kanssaan keskusteleminen voi kyllä olla, kun hän katse vakaana kertoo mitä on nähnyt. Ja sen Hanna tietää että koulu on paha, ja isona hän polttaisi koulun ja pahan sen mukana. Tämä uhkaavan tunnelman viattomaan lapsuuteen ja huolettomiin päiviin yhdistävä novelli on hieno esimerkki Sinisalon kyvystä tönäistä todellisuus sivuraiteelle!

Gao Xingjian: Tiellä (kokoelmasta Vaarin onkivapa)

Itsepäinen hölmöys saa palkkansa, kun kaupunkilainen osastonjohtaja nahkatakkeineen ja kalliine tupakoineen komentaa väen väkisin tiibetiläisen autokuskin ajamaan vuoristoteitä yön pimeydessä. Autohan siinä hajoaa kesken matkan, ja osastonjohtajakin joutuu tarpomaan tuulessa ja pakkasessa etsimässä tiepartion mökkiä. Mutta läksy ei mene perille vielä silläkään, vaan hän sinetöi oman kohtalonsa sillä ettei usko mitä sanotaan. Kaupunki ja maaseutu kohtaavat useassakin Gaon novellissa, mutta niistä kohtaamisista tämä lienee dramaattisin - tosin myös hupaisin sen sävyn vuoksi, jolla asia on kerrottu.

Tiina Raevaara: Puutarhurin tyttäret (antologiasta Taskunovellit)


Novelli kahdesta sisaresta ja ruusujen peittämästä vanhasta talosta. Tästä tuli mieleen niin Raevaaran tiivistunnelmainen, metsäinen ja dystooppinen esikoisromaani Eräänä päivänä tyhjä taivas kuin perinteiset sadutkin rumine ja kauniine sisarineen. Tarina ei turhia selittele vaan sieppaa mukaansa maagisuuden tunnullaan.