Paul Auster: Illuusioiden kirja

Menetettyään perheensä lento-onnettomuudessa David Zimmer pakenee työhön ja kirjoittaa kirjan unohdetun mykkäelokuvien tekijän Hector Mannin tuotannosta. Yllättäen hän saa kirjeen, jossa hänet kutsutaan käymään vuosikymmeniä kateissa olleen ja kuolleeksi luullun Mannin kotona.

Vertasin tätä moneen kertaan mielessäni Jonathan Carrollin Naurujen maahan. Asetelmissa on paljon samaa: elämässään hukassa oleva mies löytää kiinnekohdan salaperäisen taiteilijan/viihdyttäjän tuotannosta, päätyy matkustamaan tämän pienelle kotipaikkakunnalle, kuvioon tulee nainen (joka ei ole ihan tavallisimmasta päästä) ja tapahtuu erinäisiä odottamattomia asioita. Naurujen maa on reaalifantasiaa, Illuusioiden kirjan takakannessa Veijo Hietala mainitsee nimittäneensä Austerin tyylilajia fantasiarealismiksi. Nimitys on osuva; vaikka tässä ei tapahdukaan mitään mitä ei todellisuudessa voisi tapahtua, Austerin luoma tunnelma on sellainen etten juuri olisi yllättynyt jos kulman takaa olisi äkkiä ilmestynyt vaikka pitkään mustaan takkiin ja leveälieriseen hattuun verhoutunut näkymätön mies. (Se, että juuri tämä mielikuva kaikista mahdollisista putkahti päähäni, johtunee Naurujen maan kansikuvan katselusta.)

Tarkoitukseni ei suinkaan ole syytellä (kirjansa myöhemmin kirjoittanutta) Austeria plagioinnista, kunhan vain ihailen sitä tapaa jolla kirjat tuntuvat olevan kuin kaksosia, tai ehkä peilikuvia, jotka kulkevat saman häilyvän rajan kahta puolta.

Tämä oli ensimmäinen Austerilta lukemani kirja, ja huomasin jo alussa pitäväni kovasti hänen kerronnastaan. Erityisesti ihastelin sitä, miten elävästi hän kuvasi Hectorin elokuvia. Aloin epäillä että Hector Mann on kuin onkin todellinen henkilö ja Auster on tosiaan nähnyt nuo filmit! Harmillista, ettei asia niin ole, sillä ne olisivat kyllä näkemisen arvoisia. Elämäänsä illuusioita joka lähtöön rakentelevat henkilöt miellyttivät myös, samoin kuin tuo jo mainitsemani odottamattoman odottamiseen rohkaiseva tunnelma. Täytyypä siis saada lisää Austeriakin.

Piste Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen!

Ensimmäinen lause: Kaikki luulivat Hector Mannin kuolleen.

Englanninkielinen alkuteos: The Book of Illusions (2002)

Ulkoasu: Ei ehkä etukäteen niin sytyttänyt, mutta nyt kirjan luettuani sanon että kansi on juuri sopiva ja oikean tuntuinen. Taiton puolesta vähän häiritsi se, että sivuissa oli niin pienet marginaalit. Mutta totuinpa matkan varrella siihenkin. Kansi: Timo Mänttäri.

Kustantaja Loisto/Tammi 2007, 3. painos (1. painos 2002), suom. Erkki Jukarainen, 360 s.