"Hän ei ole sen sortin mies."

Villa Derrickeriassa oli herätetty henkiin aiemmin liikkunut meemi, jonka ohjeistus kuuluu näin:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue kuudes lause.
4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera.

Vastaus löytyy siis otsikosta ja on peräisin Pratchettin Magian väristä, joka oli jäänyt lojumaan tietokoneen lähistölle eilisen kirjasta kirjoittamisen jälkeen.

(Huom.: Oletan että meemi on englanninkielistä alkuperää ja että siinä oikeastaan tarkoitetaan virkettä, joten tehtävän suorittaminen virkkeitä laskien tuntui järkevämmältä. :)

Terry Pratchett: Magian väri

Mainostin jokin aika sitten Terry Pratchettin Kiekkomaailma-sarjan hahmottamista helpottavaa kaaviota, jonka rohkaisemana lähdin viimein itsekin kirjastoon hakemaan jotain millä aloittaisin sarjaan tutustumisen. Oikeastaan etsin Mortia, mutta se ei ollut paikalla, joten päädyin lainaamaan tämän ihan ensimmäisenä ilmestyneen kirjan.

Ana mainitsi sarjan parin ensimmäisen osan olevan lähinnä parodioita joista puuttuvat myöhempien kirjojen syvemmät sävyt. Pitäen tämän mielessäni sain kirjasta aika lailla sitä mitä odotinkin: en suurta elämystä, mutta viihdettä ja naurahduksia, ja ennen kaikkea paljon maistiaisia maailmasta johon haluan ehdottomasti tutustua paremmin. Tapasin tumpelon velhon, keikuin maailman laidalla, ratsastin lähes todellisella lohikäärmeellä ja kummastelin varsin, hmm, oma-aloitteista matka-arkkua. Kuolemakin piipahteli maisemissa aina välillä. Mielenkiintoista.

Pieni sekavuus vaivasi välillä eikä jutun punainen lanka ollut turhan selkeä, mutta kelpo alku tämä oli ja houkuttelee pitemmälle.

Ensimmäinen lause: Kaukaisessa, kertaalleen käytettyjen ulottuvuuksien jatkumossa, astraalitasolla jota ei koskaan saatu höylättyä aivan suoraksi, tähtisumun pyörteet häilyvät ja raottuvat...

Englanninkielinen alkuteos: The Colour of Magic (1983)

Ulkoasu: En ole erityisen ihastunut kannen tyyliin, mutta kylläpä se kirjan hulvattomaan henkeen sopii. Kuva: Josh Kirby.

Kustantaja Karisto 2000, suom. Marja Sinkkonen, 253 s.

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Vanhojen kirjojen konservoija, australialainen Hanna Heath saa unelmiensa työtehtävän. Hänet kutsutaan Sarajevoon tutkimaan satoja vuosia vanhaa haggadaa, juutalaista kirjoituskokoelmaa, jonka oli jo luultu tuhoutuneen Jugoslavian sodan aikana. Kirjan sivuilta ja sidoksesta löytyvät pienet johtolangat, kuten viinitahra ja hyönteisen siipi, johdattavat Hannan selvittämään haggadan matkan vaiheita. Lukija tietää enemmän kuin päähenkilö, sillä monta kertaa käydään menneisyydessä seuraamassa mitä kirjalle ja sen kanssa kosketuksissa olleille ihmisille on tapahtunut Sarajevossa, Wienissä, Venetsiassa... Kunnes lopulta selviää, kuka 1400-luvun Espanjassa oikein maalasi, ja miksi, nuo juutalaisia kertomuksia ja perinteitä esittävät kuvat kristillisen kuvaperinteen mukaisesti muslimiminiatyyrimaalareiden opein.

Viihdyin heti alusta lähtien erinomaisesti Hannan seurassa, hänen kertojanääntään kuunnellen ja seuraten harvinaisen hankalaa suhdetta huippukirurgiäitiin, jolle tyttären ura on suunnaton pettymys. Taisin viihtyä vähän liiankin hyvin, sillä aluksi teki mieli vastustella hyppäyksiä menneesen, aina uuteen seuraan ja ympäristöön. Olisin vain halunnut pysyä siellä missä olinkin. Mutta jokainen noista kertomuksista pääsi vauhtiin kun vain ryhdyin lukemaan, ja lopulta haggadan vuosisatojen läpi säilymisen tarina vei kyllä mukanaan.

Parhaiten kirjan matkasta jäivät mieleen eri uskontokuntien suhteet aikojen kuluessa. On ollut vainoa, sortoa, hyljeksintää ja hirvittäviä julmuuksia, mutta myös ystävyyttä, yhteiseloa ja uhrautumista. Kuten tässä romaanissa, myös todellisuudessa Sarajevon haggadan on kahdesti pelastanut muslimi, itsensä vaarantaen, ja kerran sen on säästänyt roviolta katolisen kirkon inkvisiittori.

Brooks on kehitellyt haggadalle hienon, kiehtovan tarinan, josta ihastuin erityisesti alkuun ja loppuun (jotka siis molemmat selviävät romaanin lopulla), sitä viimeistä viikunan siementä myöten.

Ensimmäinen lause: Voisi kai sanoa heti kärkeen, ettei se ollut sellaista työtä jota yleensä teen.

Englanninkielinen alkuteos: People of the Book (2008)

Ulkoasu: Kantta moneen kertaan kehunut Leena Lumi on ihan oikeassa: siinä on kaikki. Kansi: Jussi Kaakinen.

Kustantaja Tammi 2009, suom. Arto Schroderus, 415 s.

Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Mies lukee lehdestä että hänen entinen saksalainen rakastettunsa, sittemmin terroristina tunnettu Sigrid Eisenberg, on vapautettu 26 vankilavuoden jälkeen. Mies ei ole ajatellut Sigridiä aikoihin, mutta nyt, omien terveys- ja avioliittohuoliensa keskellä, pelätessään että menettää yhteyden masennuksesta toipuvaan tyttäreensä, hän ei äkkiä saakaan Sigridiä mielestään.

Kirjan alkupuolella meinasin välillä vähän tympääntyä miehen epätodellisen utuiseen haahuiluun, mutta pääni ei ilmeisesti vain ollut vielä päässyt Haahtela-vaihteelle, koska tekstin edetessä aloin nauttia siitä tutun unenomaisesta tunnelmasta. Jälkeenpäin kirjaa selatessani huomaan, miten monta hienoa yksityiskohtaa, hetkeä, kohtaamista satunnaisten ihmisten kanssa matkan varrella olikaan. Käynti sairaalan maanalaisessa kerroksessa, Erika ja hänen perintötalonsa. Omalaatuinen ystävä Torsti ja ajatus hänestä lukemassa illalla kirjoituspöydän valossa löytämäänsä kirjaa, jossa kerrotaan Helsingin näkyvän illuusion takana olevasta salaisesta kaupungista. Ne hetket vain tuntuvat haihtuvan mielestä, ihan kuin koko tarina olisi tosiaan ollut unta.

Ei tämä Perhoskerääjää voittanut, mutta kyllä Haahtelan teksti taas pienen alkukankeuden jälkeen vei mukanaan.

Ensimmäinen lause: Joulukuun 15. päivänä, kuukausi sen jälkeen kun olin palannut työhön pitkän sairasloman jälkeen, alkoi lumisade.

Ulkoasu: Aika kiva tuo idea rei'ittäjän "roskista". Palasia sieltä täältä, kuten kirjassakin. Kansi: Päivi Puustinen.

Kustantaja Otava 2008, 2. painos, 190 s.

David Garnett: Lady into Fox

The bride was in her twenty-third year. She was small, with remarkably small hand and feet. It is perhaps worth noting that there was nothing at all foxy or vixenish in her appearance.

Tebrickit ovat hyvin onnellinen tuore aviopari, kunnes rouva, Silvia, muuttuu äkillisesti ja täysin odottamatta ketuksi. Salatakseen tapahtuman herra Tebrick ajaa palvelijat pois parin maaseututalosta ja sulkeutuu sinne vaimoineen. Aluksi heidän yhteiselonsa sujuukin olosuhteisiin nähden varsin mukavasti, sillä vaikka muoto on muuttunut, on selvää että Silvia on edelleen sama persoona kuin ennenkin. Mutta pikkuhiljaa hän alkaa olla yhä vähemmän nainen ja yhä enemmän kettu. Miestä vainoavat raastavan ristiriitaiset tunteet vaimoaan kohtaan, eikä mielenterveyskään pian ole aivan ennallaan.

Luin tämän vain 73-sivuisen kirjan Lyhyesti-minihaastetta varten. Näistä vähäisistä sivuista viitisenkymmentä ensimmäistä tuntuivat jotenkin tasapaksuilta ja lievästi pitkästyttäviltä, vaikka tuo dramaattinen muodonmuutos tapahtuikin jo alkuvaiheessa. Kesken jättäminenkin kävi mielessä mutta tulinpa kuitenkin jatkaneeksi, ja loppuosa toikin juttuun huomattavasti lisää mielenkiintoa. Lopulta voinkin sanoa pitäneeni kirjasta. Tästä tuli vähän samanlainen olo kuin Vanhuksesta ja merestä, sellainen että pienestä kertomuksesta kasvaa jotain huomattavasti itseään suurempaa, jota en millään osaa pukea sanoiksi.

Ensimmäinen lause: Wonderful or supernatural events are not so uncommon, rather they are irregular in their appearance.

Ulkoasu: Ei hullumpi. Kiva väri ja söpö kettu. :) Kannen kuva: Catherine Ledner/Stone+/Getty Images, kannen suunn.: Fraser Muggeridge studio, kirjan kuvitus R.A. Garnett.

Kustantaja Hesperus Press 2008 (alkup. julk. 1922), 73 s.

Mia Vänskä: Saattaja (äänikirja)

Nelikymppinen Lilja päättää muuttaa avioeron jälkeen Helsingistä takaisin kotiseudulleen Keski-Suomeen. Sattumalta myyntiin tulee juuri hänen lapsuudenkotinsa, jossa hän ei ole käynyt pariinkymmeneen vuoteen. Lilja asettuu taloksi, mutta saman tien alkaa ilmetä omituisia pikkujuttuja: kellarin varastohuoneen lattialle ilmestyy yhä uudelleen selittämätön lätäkkö, valot palavat vaikka Lilja on varma että sammutti ne... Ja miksi Lilja ei millään muista, mihin tuota kellarin huonetta käytettiin hänen lapsuudessaan? Entä miksi hänen äitinsä näyttää niin varautuneelta näiden asioiden tullessa puheeksi?

Hyvä ja toimiva kotimainen kauhukirja oli ilahduttava tuttavuus. Vänskä yhdistää kauhuelementit hienosti metsään ja vanhoihin myytteihin, ja tapahtumat sulautuvat suomalaiseen maisemaan jopa yllättävänkin sujuvasti. Jännityksen kasvattamiseen käytetyt seikat ovat enimmäkseen niitä perinteisiä: itsestään liikkuvia esineitä, tumma hahmo peilissä. Kai niitä voisi kliseisiksikin sanoa, mutta mitäs väliä, kun ne kerran edelleen toimivat. Enin jännitys laukesi kun selvisi mistä on kyse, mikä tapahtui muistaakseni puolen välin paikkeilla, mutta myytit kyllä kantoivat tarinan loppuun. Jos esikoinen on tällainen, niin odotan kyllä suurella mielenkiinnolla tulevia kauhistuksen hetkiä Vänskän tuotannon parissa!

Äänikirjanakin Saattaja toimi hyvin. Lukijana on todella miellyttävä-ääninen Leena Pöysti, josta on tullut suosikkini jo parin aiemman kokemuksen perusteella.

Ulkoasu: Kansi kauas talon alle ulottuvine juurineen on erittäin onnistunut! Sama kuva esiintyy myös äänikirjan kannessa. Alkup. kannen suunn.: Jussi S. Karjalainen.

Kustantaja Atena & BTJ 2012 (painetun julk. Atena 2011), lukija Leena Pöysti, 8 h 33 min

Tunnustus

Kiitos tunnustuksesta, Merenhuiske!

Mukana seurasivat tällaiset tehtävät:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta. 
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi. 

Satunnaisia asioita on tullut kerrottua useammankin haasteen yhteydessä ja joskus vähän teemoittainkin. (Uteliaille tiedoksi, että noita vastauksia löytyy haasteet ja kyselyt -tunnisteen takaa.) Joskus aiemminkin olen suorittanut vastaavan tehtävän kertomalla musiikkikappaleita, joista pidän, ja koska hyvät biisit eivät toki siihen loppuneet, ajattelin tehdä nyt saman uudestaan. :)

1. PMMP: Lautturi

2. Apulanta: Aggressio

3. Samuli Putro: Olet puolisoni nyt

4. Amy Macdonald: Don't Tell Me That It's Over

5. Azealia Banks: 212

6. The Storm: B.S.E.

7. Viikate: Sysiässä

8. Sparzanza: Temple of the Red-Eyed Pigs

Tunnustuksen ansainneita blogejahan olisi sivupalkin lista täynnä, mutta tällä kertaa se lähteköön eteenpäin seuraaville päiviäni ilahduttaville blogeille joista osaan olen löytänyt ihan hiljattain, osa on vanhempia tuttuja:

Todella vaiheessa
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Kaleidoscope
Olipa kerran kirjablogi
Salkan saari
Hemulin kirjahylly
Villasukka kirjahyllyssä
Tarinauttisen hämärän hetket