Joel Haahtela: Lumipäiväkirja

Mies lukee lehdestä että hänen entinen saksalainen rakastettunsa, sittemmin terroristina tunnettu Sigrid Eisenberg, on vapautettu 26 vankilavuoden jälkeen. Mies ei ole ajatellut Sigridiä aikoihin, mutta nyt, omien terveys- ja avioliittohuoliensa keskellä, pelätessään että menettää yhteyden masennuksesta toipuvaan tyttäreensä, hän ei äkkiä saakaan Sigridiä mielestään.

Kirjan alkupuolella meinasin välillä vähän tympääntyä miehen epätodellisen utuiseen haahuiluun, mutta pääni ei ilmeisesti vain ollut vielä päässyt Haahtela-vaihteelle, koska tekstin edetessä aloin nauttia siitä tutun unenomaisesta tunnelmasta. Jälkeenpäin kirjaa selatessani huomaan, miten monta hienoa yksityiskohtaa, hetkeä, kohtaamista satunnaisten ihmisten kanssa matkan varrella olikaan. Käynti sairaalan maanalaisessa kerroksessa, Erika ja hänen perintötalonsa. Omalaatuinen ystävä Torsti ja ajatus hänestä lukemassa illalla kirjoituspöydän valossa löytämäänsä kirjaa, jossa kerrotaan Helsingin näkyvän illuusion takana olevasta salaisesta kaupungista. Ne hetket vain tuntuvat haihtuvan mielestä, ihan kuin koko tarina olisi tosiaan ollut unta.

Ei tämä Perhoskerääjää voittanut, mutta kyllä Haahtelan teksti taas pienen alkukankeuden jälkeen vei mukanaan.

Ensimmäinen lause: Joulukuun 15. päivänä, kuukausi sen jälkeen kun olin palannut työhön pitkän sairasloman jälkeen, alkoi lumisade.

Ulkoasu: Aika kiva tuo idea rei'ittäjän "roskista". Palasia sieltä täältä, kuten kirjassakin. Kansi: Päivi Puustinen.

Kustantaja Otava 2008, 2. painos, 190 s.