Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Vanhojen kirjojen konservoija, australialainen Hanna Heath saa unelmiensa työtehtävän. Hänet kutsutaan Sarajevoon tutkimaan satoja vuosia vanhaa haggadaa, juutalaista kirjoituskokoelmaa, jonka oli jo luultu tuhoutuneen Jugoslavian sodan aikana. Kirjan sivuilta ja sidoksesta löytyvät pienet johtolangat, kuten viinitahra ja hyönteisen siipi, johdattavat Hannan selvittämään haggadan matkan vaiheita. Lukija tietää enemmän kuin päähenkilö, sillä monta kertaa käydään menneisyydessä seuraamassa mitä kirjalle ja sen kanssa kosketuksissa olleille ihmisille on tapahtunut Sarajevossa, Wienissä, Venetsiassa... Kunnes lopulta selviää, kuka 1400-luvun Espanjassa oikein maalasi, ja miksi, nuo juutalaisia kertomuksia ja perinteitä esittävät kuvat kristillisen kuvaperinteen mukaisesti muslimiminiatyyrimaalareiden opein.

Viihdyin heti alusta lähtien erinomaisesti Hannan seurassa, hänen kertojanääntään kuunnellen ja seuraten harvinaisen hankalaa suhdetta huippukirurgiäitiin, jolle tyttären ura on suunnaton pettymys. Taisin viihtyä vähän liiankin hyvin, sillä aluksi teki mieli vastustella hyppäyksiä menneesen, aina uuteen seuraan ja ympäristöön. Olisin vain halunnut pysyä siellä missä olinkin. Mutta jokainen noista kertomuksista pääsi vauhtiin kun vain ryhdyin lukemaan, ja lopulta haggadan vuosisatojen läpi säilymisen tarina vei kyllä mukanaan.

Parhaiten kirjan matkasta jäivät mieleen eri uskontokuntien suhteet aikojen kuluessa. On ollut vainoa, sortoa, hyljeksintää ja hirvittäviä julmuuksia, mutta myös ystävyyttä, yhteiseloa ja uhrautumista. Kuten tässä romaanissa, myös todellisuudessa Sarajevon haggadan on kahdesti pelastanut muslimi, itsensä vaarantaen, ja kerran sen on säästänyt roviolta katolisen kirkon inkvisiittori.

Brooks on kehitellyt haggadalle hienon, kiehtovan tarinan, josta ihastuin erityisesti alkuun ja loppuun (jotka siis molemmat selviävät romaanin lopulla), sitä viimeistä viikunan siementä myöten.

Ensimmäinen lause: Voisi kai sanoa heti kärkeen, ettei se ollut sellaista työtä jota yleensä teen.

Englanninkielinen alkuteos: People of the Book (2008)

Ulkoasu: Kantta moneen kertaan kehunut Leena Lumi on ihan oikeassa: siinä on kaikki. Kansi: Jussi Kaakinen.

Kustantaja Tammi 2009, suom. Arto Schroderus, 415 s.