Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen

Haa! Sain kuin sainkin luettua tämän loppuun! :) Kirja on siis lojunut pahasti keskeneräisenä kesäkuun lopulta asti; välillä se oli kuukauden pakkolomalla kirjastolainojen eräpäivien pukatessa päälle, välillä se jäi vain muiden lukemisten jalkoihin koska ei oikein meinannut vetää mukanaan. Kunnes viime viikolla sain jonkin äkillisen inspiraation sen lukemiseen ja hoidin homman loppuun.

Nimeni on Punainen on kirja, jossa ei toisinaan tunnu tapahtuvan juuri mitään, mutta joka sisältää paljon.

Se sijoittuu Istanbuliin vuonna 1591. Sulttaani teettää Venetsian dogelle lahjaksi kirjaa joka on kuvitettu länsimaiseen tyyliin islamilaisen miniatyyritaiteen perinteiden vastaisesti, eikä ajatus sellaisen hankkeen mahdollisesta jumalanpilkasta miellytä edes kaikkia sen toteuttajia. Kirjan tekoa johtaa Enoksi kutsuttu mies, joka on värvännyt sen kuvien maalaamiseen neljä sulttaanin ateljeen miniatyristimestaria. Yksi heistä kuitenkin murhataan, ja murhaajan epäillään olevan joku kolmesta muusta maalarista.

Kaupunkiin palaa kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen Kara, Enon tyttären Şeküren nuoruudenrakastettu, joka alkaa Enon pyynnöstä selvittää murhaa. Jos hän onnistuu, hän ehkä saa kauniin Şeküren omakseen. Tämän mies on lähtenyt neljä vuotta sitten sotaan eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen, minkä vuoksi Şeküre on muuttanut kahden poikansa kanssa takaisin isänsä luo.

Kerrontaratkaisu on kätevä ja toimii hienosti. Tarinaa vievät vuorotellen eteenpäin lähes kaikki sen henkilöt sekä myös elottomat kuvat. Usein kertoja vaihtuu kesken kohtauksen, keikauttaen näkökulman sujuvasti toisaalle. Kaikilla on oma äänensä, mutta joukosta erottuu varsinkin kirpakka Şeküre.

Kirja on rikas historiasta ja vanhoista tarinoista sekä myös tapahtuma-aikansa elämästä. Ja varsinkin miniatyyritaiteesta. Sen perinteistä, maalarien sielunmaisemasta, muutoksen ja uudistusten uhasta, kaikesta. Kuvista, joille elämänsä antaneet kunnioitetuimmat mestarit palkittiin vanhoina Jumalan lahjoittamalla sokeudella.

Jos kulutan kirjan lukemiseen aikaa kuukausikaupalla, on ehkä arvattavissa ettei se ole ihan mikään uusi suosikkini. Pitkästyin välillä vahvastikin liian hitaaseen tempoon. Mutta silti kokonaisuus on upea; nyt jälkeenpäin vasta tajuan kuinka upea!

Ensimmäinen lause: Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla.


Turkinkielinen alkuteos: Benim Adım Kırmızı (1998)


Kustantaja Tammi 2007, 5. painos (1. painos 2000), suom. Tuula Kojo, 584 s.