Philippe Claudel: Varjojen raportti

Syrjäinen kylä nimeämättömän maan rajamailla, vuoden verran nimeämättömän sodan jälkeen, kohtaa kummallisen näyn. Sinne saapuu aaseineen ja hevosineen, kirjailtuine vaatteineen ja puuteroituine kasvoineen erikoinen muukalainen, mies joka erottuu joukosta, näkee liikaa ja ymmärtää liikaa. Sellaisia ihmisiä ei kylässä katsota hyvällä.

Raportin kirjoittaminen muukalaisen, Andererin, kohtalosta annetaan tehtäväksi Brodeckille, joka on itsekin muualta tullut, mies joka sodan aikana selvisi leirillä hirvittävistä asioista ja palasi kuin aave kylään, jossa hänen nimensä pyyhittiin pois kaatuneiden muistomerkistä.

Kirjassa Andererin tarina lomittuu Brodeckin omien muistojen kanssa. Kokonaisuus on surumielinen, raastava, ahdistava, mutta myös kaunis ja puhdistava. Kaunis ennen kaikkea Claudelin kielen takia. Jokin hänen tekstissään saa rujotkin sanat vaikuttamaan tyylikkäiltä.

Kylän painostava tunnelma tuntuu hyvin todelliselta. Usein toivoin että Brodeck voisi vain ottaa perheensä ja lähteä pois. Brodeck monine suruineen on kiinnostava hahmo ja tarjoaa ajateltavaa elossa pysymisen moraalista: Hän on tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä toisia jotka olisi pitänyt, ja siksi hän elää. En voi syyttää häntä niistä asioista, vaikka hän syyttääkin itseään.

Kuten Claudelilta aiemmin suomennettu Harmaat sielut, tämäkin on todellista laatutyötä. Kuten myös Ville Keynään (vai Keynäksen??) käännös.

Ensimmäinen lause: Nimeni on Brodeck eikä minulla ole siinä mitään osaa.


Ranskankielinen alkuteos: Le rapport de Brodeck (2007)


Kustantaja Otava 2009, suom. Ville Keynäs, 279 s.