Edwidge Danticat: Näen, muistan, hengitän

Sophie tuskin muistaa äitiään joka muutti New Yorkiin kun tytär oli pieni, jättäen Sophien Haitiin Atie-tädin luo. Atie on tytölle kuin äiti, mutta kun Sophie on 12-vuotias, postissa tulee lentolippu ja edessä on matka toisenlaiseen maahan, tutustumaan naiseen jota ei edes tunnista samaksi kuin tädin yöpöydällä olevassa kuvassa.

Näen, muistan, hengitän on useamman naissukupolven tarina, jossa äitien kokemukset ja vanhan kotimaan perintö seuraavat perässä, voimavarana mutta myös taakkana. Olisiko jälkimmäisestä sittenkin mahdollista jossain vaiheessa puhdistua?

Esiin tulevat myös olot Haitissa. Väkivaltaisuuksia ei varsinaisesti erikseen käsitellä, mutta ne tulevat ilmi kerronnan sivussa. Sokeriruokopelloilla tehdään kovaa työtä. Ja äiti on vastuussa tyttären puhtaudesta siihen asti kun tämä luovutetaan aviomiehelle. Omat ongelmansa on silti uudessakin kotimaassa, ja Sophie tuntuukin reagoivan mieltään painaviin asioihin hyvin länsimaisin oirein.

Tämä oli niitä lukukokemuksia, joissa tunnistan laadun, mutten onnistu uppoamaan tarinaan niin että sen lukeminen ihan tosissaan tuntuisi joltain. Asioiden katsominen muusta kuin länsimaisesta näkökulmasta on kuitenkin aina terveellistä ja tervetullutta, joten kyllä tämä ehdottomasti kannatti lukea. Innostuneempaa tekstiä kirjasta voi käydä kurkkaamassa Kristan melko tuoreesta postauksesta ja on tätä muutenkin paljon kehuttu! :)

Ensimmäinen lause: Pienestä kortista, jonka olin tehnyt Atie-tädille äitienpäiväksi, roikkui prässätty ja kuivahtanut narsissi.

Englanninkielinen alkuteos: Breath, Eyes, Memory (1994)

Ulkoasu: Sopivan massasta erottuvan eksoottinen! Kannen suunn.: Pirjo Toroskainen, kuva: Joseph Stella.

Suomentanut Leena Tamminen

Kustantaja Gummerus 1999, 229 s.