Paul Auster: Oraakkeliyö

Sairaudesta toipuva kirjailija Sidney Orr osuu päiväkävelyllään hieman erikoislaatuisen miehen omistamaan uuteen paperikauppaan ja ostaa sinikantisen portugalilaisen muistikirjan. Se auttaa häntä pääsemään pitkästä aikaa taas työnteon makuun. Lukija saattaa välillä joutua hieman pinnistelemään tarkkaavaisuuttaan, kun yhdellä tasolla seurataan Sidneyn elämää, toisella edistyy hänen luonnostelemansa tarina johon sekoittuu vaikutteita Sidneyn tuntemista henkilöistä, ja sitten on vielä tarinan päähenkilön käsiinsä saama käsikirjoitus nimeltä Oraakkeliyö, jonka kulku myös kerrotaan - lyhyesti sentään. Lisäksi Sidney sijoittaa toisinaan selventäviä sivuhuomautuksia alaviitteisiin, joiden teksti saattaa jatkua pitkäänkin, niin että parin-kolmen aukeaman verran sivun yläreunassa kulkee yksi tarina ja alareunassa toinen.

Tämä on osin aika samankaltainen kuin Sattumuksia Brooklynissa, siis kokoelma odottamattomia sattumuksia ja tuttavuuksia sekä hienosti luotujen henkilöiden tarinoita. Ihan mitä tahansa voi odottaa tapahtuvaksi -tunnelma taas on tuttu varsinkin Illuusioiden kirjasta. Noissa kahdessa aiemmin lukemassani nuo ominaisuudet kuitenkin ovat täyteläisempiä, ja siksi tämä jää vähän niiden varjoon.

Kirjan lopetus aiheutti myös pienen pettymyksen. Tähänastisen Auster-kokemukseni perusteella olisin muuten varmaan osannutkin pitää odotukseni oikeanlaisina - siis sellaisina, ettei erityistä loppuhuipennusta ole tulossakaan - mutta kertoja vihjaili tulevista tapahtumista siihen malliin että jotain suurta ja mystistäkin olisi tiedossa. Eikä ollut. Tapahtuihan lopussa toki asioita, mutta sen vihjailun perusteella kuvittelin vielä jotain muuta. Sekin kummastuttaa, mikä pointti on sillä että kertojana toimiva Sidney muistelee tapahtumia kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Tällaisessa tapauksessa kaipaisin jotain vihjettä siitä, miten kerrotut asiat vaikuttivat myöhempiin vuosiin tai mikä tilanne on kertojan nykyhetkessä, jotain syytä sille että tapahtumista kerrotaan niin pitkän ajan kuluttua. En ainakaan muista sellaista kirjassa olleen, joten kai se pitää kuvitella itse.

Vahvuutena tässä sen sijaan on Sidneyn ja Gracen avioliiton kuvaus. Vähän kuin lukisi ronskimpiotteista Carol Shieldsiä! Ja Austerin kerronta sekä Erkki Jukaraisen käännöshän kyllä toimivat taas niin loistavasti että nautinnollista luettavaa tämä oli joka tapauksessa!

Ensimmäinen lause: Olin ollut sairaana pitkään.

Englanninkielinen alkuteos: Oracle Night (2003)

Ulkoasu: Kadunkulman ja muistikirjojen yhdistelmä sopii tähän just hyvin. Päällys: Laura Lyytinen, kannen alkup.kuva: Anna Pena/Getty Images.

Suomentanut Erkki Jukarainen

Kustantaja Tammi 2009, 2. painos (1. painos 2006), 265 s.