Kun lukee sivulta sanat
Saaren liepeet karehtivat
tai
Varjot hiekkatiellä, tuulessa
täytyy nostaa katse kirjasta, tai ehkä laittaa silmät kiinni, ja kuvitella näky mielessään. Sitten olo on vähän seesteisemmän rauhallinen kuin ennen lukemista.
Kirja on ihana, ja sen palauttaminen kirjastoon ja eroaminen sen tarkkanäköisestä, hyvää tekevästä sisällöstä alkoi tuntua niin vastentahtoiselta että päädyin etsimään netistä omaa kappaletta ostettavaksi kesken tämän postauksenpätkän kirjoittamisen. Löysin.
Runohaasteeseen 48 runoa lisää, saldo nyt 395.
Kustantaja Otava 2011, 66 s.
Mulla taas on niin, että jumitun runokokoelmiin eli usein luen runoja hitaammin kuin romaaneja. Itse luovuin runojen laskemisesta, kun se meni liian hankalaksi. Muutin tältä osin myös runohaasteen sääntöä, koska tulin siihen tulokseen, että se tosiaan voi olla liiankin vaikeaa, jos lukee runoja välillä netistä ja välillä kirjoista ja miloin mistäkin.
VastaaPoistaParemmalta tavalta tuo ainakin kuulostaa kuin hosuminen! :) Vaikka toisaalta, tuskin kannattaa ryhtyä kehittämään itselleen paineita lukea runoja eri tavalla kuin itselle tuntuu luontevalta. Pysähdyn minäkin sitten jos jokin pysäyttää. Mietityttää vain, jääkö välillä huomaamatta jotain mikä pysäyttäisi jos saisi hetken aikaa.
PoistaHuomasinkin päivityksen haasteeseen mutta ajattelin jatkaa laskemista ainakin toistaiseksi. Kiehtoo se että tuo lukumäärähän kasvaa suuremmin harppauksin kuin ajattelinkaan. Jotenkin hämmästyttävä ajatus, että lopussa voi ehkä todeta lukeneensa tuhansia runoja! :o Haasteen jatkoajalle iso peukku, vastahan tässä päästiin vauhtiin!