tiistai 14. maaliskuuta 2017

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää

Pekka Kytömäen runouteen tutustuminen on ollut ajatuksissa esikoiskokoelman ilmestymisestä asti, mutta aloitinpa nyt tästä toisesta jonka sain kirjastosta napattua haltuuni. Kansiliepeessä Kytömäen esitellään olevan keski-ikäinen tamperelaispoika, mikä tuntuukin tiivistävän hyvin tämän hymyilyttävän ja sanoilla leikittelevän mutta myös ajatusta täynnä olevan kirjan hengen. Tämän kirjoittaja ei nimittäin ole vahingossa erehtynyt kasvamaan liian aikuiseksi. Olisipa ikävää, jos ei enää ehtisi pysähtyä katselemaan elämän ja maailman kiinnostavia pieniä yksityiskohtia.

Kytömäki runoilee kissoista, metsästä, rakkaudesta ja maailmanmenosta. Tiesin jo etukäteen tykkääväni, eikä tarvinnut yhtään pettyä. Tässä esimerkkinä tarjolle mielestäni hymyilyttävin runo:

"Kävellessäni
milloin missäkin
näen usein rusakon
ja kuvittelen sen
aina samaksi.

Harva rusakkokaan erottaa
runopoikia toisistaan." 

Runoihin ihastumisen lisäksi lukemisen jälkeen on mielessä se, että kyllä vain, alkaa olla korkea aika ryhtyä taas kissanomistajaksi. Mieluummin kahden. Minäkin haluan taas saada rystyset verille leikkisistä kynsistä, katsella nukkuvien saalistajien nykiviä tassuja ja lukea sateella runoja kissaseurassa.

Runohaasteeseen kertyi 59 runoa lisää, yhteensä koossa 347.

Kustantaja Sanasato 2016, 76 s.

5 kommenttia:

  1. Kiva kun muistutit tästä kirjasta! Olen lukenut siitä ennenkin jostain blogista ja haluaisin kyllä lukea. Kivoja runoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja tosiaankin! :) Täytyy kyllä lukea myös ensin ilmestynyt Ei talvikunnossapitoa.

      Poista
  2. Tässä on uskomattoman söpö kansi. Runoja on aina kiva lukea ja tämäkin lukulistalla kekkuloi :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on vieläpä erityisen kiva lukea! :)

      Poista
  3. Suurkiitos ilahduttavasta arviosta!

    Poimimasi runo on muuten yksi omistakin suosikeistani. Se syntyi syksyllä 2015 viisirivisenä havaintona, jossa ei ollut mitään varsinaista pointtia, kunnes seuraavan vuoden puolella keksin lisätä nuo kaksi viimeistä riviä. :) Sellainen on minulle kohtalaisen harvinaista – yleensä lyhyet runot tulee hiottua kerralla lopulliseen muotoonsa.

    VastaaPoista