Tore Renberg: Huomenna nähdään

Tore Renbergin romaanissa on iso joukko henkilöitä joiden näkökulmista seurataan tapahtumia kolmena syyskuun päivänä öljyllä rikastuneessa Stavangerissa. Kahden teinitytön yh-isä Pål, joka on onnistunut järjestämään itsensä syvälle ongelmiin. Pålin tyttäret, tunnollinen voimistelijalahjakkuus Malene ja kiukkuinen Evanescence-fani Tiril. Sisarusten koulutoveri Sandra, uskovaisen perheen kiltti tyttö joka on rakastunut ja käy salaa metsikössä tapaamassa Danielia. Tämä taas on koulun komein mutta myös vaarallisimpana pidetty poika, jonka menneisyydestä ennen lastenkotiin päätymistä liikkuu hurjia huhuja. Paikallinen pikkurikollisporukka, jolta Pål pyytää apua kun ei keksi enää muutakaan. Siihen kuuluvat ylipainoinen kauhuleffafanaatikko Jan Inge, tämän jatkuvasti samana jatkuvaan elämäänsä jumiin jäänyt sisko Cecilie - jota Jan Inge myi kaupungin pojille sisarusten jäätyä taloon kahdestaan 80-luvulla - ja kaksimetrinen, arvaamaton ja taukoamatta pälpättävä Rudi, joka on seurustellut Cecilien kanssa pian kolmekymmentä vuotta. Porukan neljäs jäsen, "hullu korealainen" Tong on vapautumassa vankilasta ihan kohta.


Moni heistä vaikuttaa ehkä ensinäkemältä turhan stereotyyppiseltä, mutta Renberg tekee kyllä jokaisesta kiinnostavan eikä kukaan ole vain yhdenlainen. Teksti kulkee hyvin ja jäin siihen kiinni heti alkusivuilla kun Pålin hiljainen epätoivo puski esiin rivien välistä. Ajattelin, että pliis, selviä tästä, mistä ikinä onkin kyse. Ja kun henkilöitä esiteltiin lisää ja yksi jos toinenkin tunki selvittämään asioitaan samaan pieneen metsikköön, ajattelin, että voi paska, tästä tulee vielä helvetillinen sotku, ja haluan tosiaankin tietää millainen. Ja siitä tuli sotku, ja runsaat kuusisataa sivua alun jälkeen olin edelleen kiinnostunut tietämään miten homma oikein päättyy - vaikka henkilöt tässä tuntuivatkin tärkeämmiltä kuin juoni. Pålin lisäksi ehkä eniten symppasin Cecilietä. Kai hänen voisi määritellä edustavan "white trashia". Hän miettii, miten elämästä oikein tuli sellaista ettei hänellä ole koskaan ollut yhtäkään naispuolista ystävää. Että on vain veli, ainaiset samanlaiset aamiaiset ja Rudi ja Rudin jatkuvat naintihalut ja vielä jatkuvampi pälätys josta Cecilie haluaisi eroon.

Renberg kirjoittaa sujuvaa dialogia, käyttää kerronnassa hienosti myös henkilöiden musiikkimakua ja tuo esiin sellaisiakin tyyppejä, jotka eivät kovin usein näyttäydy kirjojen pääosissa. Aikakaan mun lukemieni. Kannatti napata kirjastosta hetken mielijohteesta kirja, joka ei ensivaikutelmaltaan ehkä ollut niin mun juttuni.

Ensimmäinen lause: Silmät, ihan kuin niissä olisi hiekkaa.

Norjankielinen alkuteos: Vi ses i morgen (2013)

Suomentanut Outi Menna

Kustantaja Like 2016, 653 s.