lauantai 18. maaliskuuta 2017

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi

Historian asiantuntija Anna Alessi on muuttunut kouluaikojen jälkeen melkoisesti, mutta vuosien kiusaamisen traumoista hän ei pääse eroon. Kun James Fraser ilmestyy taas Annan turhauttavia nettideittejä sisältävään elämään, Anna huomaa että joku muukin vaikuttaa muuttuneen. Viimeisen kiusaamistapauksen takana ollut tyyppi tuntuukin nyt mukavalta seuralta. Mutta uskaltaako siihen tunteeseen - ja Jamesiin - todella luottaa?

Ajattelin aiemmin ettei chick lit ole mua varten, mutta mielessä on jonkin aikaa pyörinyt että voisihan sitäkin kokeilla jos jotain riittävän kiinnostavaa osuu kohdalle. Tämä nyt sitten pääsi kirjastosta kotiin ja kuinkas kävi - jäin saman tien niin koukkuun että melkein myöhästyin töistäkin kun en olisi malttanut lopettaa lukemista! Vaikka juoni onkin suurelta osin ennalta-arvattava niin mitä sitten, juttuhan meni just niin kuinka mä sen halusinkin menevän!


Hyvin siis viihdyin, ensinnäkin siksi että halusin jo äkkiä saada tietää kuinka seuraava käänne oikein tapahtuukaan, ja toiseksi siksi että Annan ja Jamesin sanailu on oikeasti hauskaa. Siihen kun sitten vielä laitetaan sekaan vakavampaakin ajateltavaa niin hyvä paketti on kasassa. Voipa olla että luen tämän vielä uudestaankin. :)

Ensimmäinen lause:  - Hyvät naiset ja herrat... Elton John!

Englanninkielinen alkuteos: Here's Looking at You (2013)

Suomentanut Anja Lindqvist

Kustantaja HarperCollins 2016

6 kommenttia:

  1. McFarlane on kyllä yksi parhaista chick lit kirjailijoista joihin olen viime aikoina törmännyt. Mä luen mielelläni tällaista "hömppääkin" ja totta, kyllähän sitä loppuratkaisun aika usein arvaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen kyllä varmaan McFarlanelta muutakin! :)

      Poista
  2. Tykkään kirjailijan huumorista ja tämä kirja on kirjaston varauslistalla :)

    VastaaPoista
  3. Silloin tällöin luen chick litiä, mutta McFarlanea en ole vielä kokeillut. Ehkä kesällä tulee taas chick litin kaipuu, silloin voisin vaikka kokeilla :) Ennalta-arvattavuus taitaa olla näissä aina, mutta jos ei liikaa hömppää lue kerralla, ei se haittaa. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se tosiaan tässä ainakaan häirinnyt. Kokeile ihmeessä! :)

      Poista