Kirjassa sekoittuvat onnistuneesti fakta ja fiktio. Mukana on useita todellisia henkilöitä, Khaijamin itsensä lisäksi mm. visiiri Nizam al-Mulk sekä pelätyn assassiinien lahkon perustaja Hasan-e Sabbah. Khaijamin käsikirjoitus, esimerkiksi, on käsittääkseni mielikuvituksen tuotetta.
Samarkand on rikas historiasta molemmista ajoista kertovissa osissaan. Kiehtovia ovat niin muinaisten kaupunkien loisto kuin myöhemmät demokratian ensiaskeleetkin suurvaltojen puristuksessa. Ja Khaijamista kiinnostuin sen verran että tulin hankkineeksi hyllyyni kokoelman hänen runojaan.
Luin sujuvasanaisen kirjan mielelläni, mutta ihan vähän "sitä jotain" jäin kaipaamaan. Tätä on useammassakin paikassa moitittu hitaasti käynnistyväksi, minkä toisaalta ymmärränkin, mutta itselleni tämä jostain syystä sopi ja pidin kirjaa alusta lähtien kiinnostavana.
Ensimmäinen lause: Atlantin pohjassa lepää kirja.
Ranskankielinen alkuteos: Samarcande (1988)
Kustantaja Gummerus 2009, suom. Annikki Suni, 361 s.
Tämä oli ihan ensimmäisiä kirjoja, jotka tein ja minä pidin paljon. Katselin nyt Maalofin uusimpia sillä silmällä, mutta aiheet eivät nyt kiinnostaneet. Hänessä on silti potentiaalia, joten kannattaa seurata.
VastaaPoistaSattumalta katselin eilen WSOY:n uutuustietoja ja siellähän nuo Maaloufin kirjat pistivätkin silmään. Ihan välitöntä kiinnostusta eivät herättäneet itsessänikään mutta saa nähdä, ehkä tulee jossain vaiheessa luettuakin.
VastaaPoista