Kaikki tarinat kertovat Rosesta, joka kasvaa Hanrattyn pikkukaupungin köyhemmässä puoliskossa ja päätyy epäonnistuneen avioliiton jälkeen näyttelijäksi ja tv-tähdeksi, pysyen sydämessään kerjäläistyttönä jonka elämässä ei ole oikein mitään selkeää kiintopistettä. Kirja häilyy jossain novellikokoelman ja romaanin rajamailla: kaikki tarinat kertovat kyllä selkeästi oman kokonaisuutensa ja varmasti ne osittain toimisivat yksittäisinäkin, mutta luulen että ne kuitenkin jäisivät aika orvoiksi ilman muita siinä ympärillä.
Munro osaa kirjoittaa, siitä ei ole epäilystäkään. Ihmisten tekojen vaikuttimet on huomioitu tarkkanäköisesti ja tyylikkäästi, heidän suhteensa kuvattu hienovireisesti. Teksti kulkee sujuvasti. Mutta ongelmaksi muodostui se, että Rose jäi minulle liian etäiseksi - ja koska en ollut tosissani kiinnostunut hänen kohtalostaan, koko tarinan hohto himmeni. Perinteisempi novellikokoelma olisi ollut siinä mielessä parempi luettava, että mahdollisen epäkiinnostavan henkilön tai kertomuksen jälkeen olisin päässyt siirtymään seuraavaan, mutta nyt sitä mahdollisuutta ei ollut.
En siis rakastunut Munroon ainakaan vielä ensilukemalla, harmillista kyllä, mutta ihan näin helpolla en aio luovuttaa vaan lukea myöhemmin jotain muuta. Varsinkin tuorein suomennos Liian paljon onnea kiinnostaa blogiarvioiden perusteella kovasti!
Englanninkielinen alkuteos: The Beggar Maid (1977) (ilm. ensin nimellä Who Do You Think You Are?)
Kustantaja Tammi 2009, 2. painos (1. painos 1985), suom. Kristiina Rikman, 259 s.
Munro on ollut minulle hankala pala. Haluaisin niin pitää hänen teoksistaan, mutta en ole päässyt sisälle Munron kirjoihin (olen yrittänyt lukea hänen novellejaan englanniksi) ja siksi on jotenkin helpottavaa, ettet rakastunut häneen heti oikopäätä. On siis joku toinenkin, joka ymmärtää kyllä Munron hienouden, mutta ei vain pääse sisälle.
VastaaPoistaTuo Liian paljon onnea on kyllä lukulistalla täälläkin. :)
Samat sanat: ihanaa, että joku muukin! ;) Mutta ehkä meillä on vielä toivoa!
VastaaPoistaMie rakastuin Munroon tuon Liian paljon Onnea novellikokoelman luettuani, josta hehkutinkin blogissani. Ostin myös tuon Kerjäläistytön, mutta en ole vielä ehtinyt lukea.
VastaaPoistaVoi, minä taas luin tämän saman Kerjäläistytön ensimmäisenä Munronani juuri helmikuussa myös, ja ihastuin tosi kovasti! Luen seuraavaksi varmaan juuri Liian paljon onnea, koska se löytyy hyllystä. (Löytyy sieltä myös Sanansaattaja, mutta siitä on moni sanonut, ettei ole parasta Munroa.)
VastaaPoistaMutta yksi tykkää isästä, toinen pojasta. Hyvä niin. :)
Hanna: Tuo Liian paljon onnea vaikuttaa kyllä kaiken siitä lukemani perusteella todella kiinnostavalta!
VastaaPoistaKaroliina: Näin se välillä menee, ja olisihan se tylsää jos kaikesta oltaisiin vain samaa mieltä! :) Googlaillessani huomasin myös Kirjapedon ja Tuuren pitäneen tästä kovasti.
Satu, kyllä minä täällä käyn usein, mutta mitä sanon Munroon, sillä hän jättää minut ihan kylmäksi. Kaikki hänestä puhuvat ja kirjoittavat, minä vaikenen.
VastaaPoistaPS. Tökkää minua, jos en huomaa tulla, kun sulla on seuraava tehtynä. Se onkin sitten jo mun juttu.
VastaaPoistaSade lankeaa on vähän alle puolivälissä, ja voin jo olla varma että se on enemmän myöskin mun juttuni!
VastaaPoista