Ketolan poika Kauhavalta on lähtenyt 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Amerikkaan. New Yorkissa hän pääsee maanmiestensä ja mohawk-intiaanien työporukkaan joka nostaa terästä pilvenpiirtäjiin kaukana kaupungin katujen yläpuolella. Rakenteilla on Metropolitan Life -vakuutusyhtiön torni, joka valmistuessaan oli 213-metrisenä maailman korkein rakennus. Turvajärjestelyjä ei pahemmin ole, vaan miehet tekevät työtä korkeuksissa kapeiden teräspalkkien päällä tasapainoillen. Jussikin saa työpaikan siksi, että edeltäjä on pudonnut ja kuollut.
Pilvenpiirtäjien eli taivaanraapijoiden rakentaminen on yksi kiinnostava elementti kirjassa, mutta on siinä paljon muutakin. Kuten vanhan New Yorkin lumo. Brooklynissa laidunnetaan lampaita tyhjillä tonteilla mutta kaiken taustalla hehkuu huimaa vauhtia kehittyvä suurkaupunki. Jussin kerronnasta käy jatkuvasti ilmi, missä päin kaupunkia hän liikkuu, ja uskoisinkin tämän olevan kiinnostavaa luettavaa nykyisen New Yorkin tuntijalle.
Suurkaupungin humuun taas yhdistyy kiehtovan kotoisasti seikka, jota en olisi itse hoksannut sinne ollenkaan sijoittaa, nimittäin suuri suomalaisyhteisö. Kaupungissa asui 1900-luvun alussa paljonkin suomalaisia, ja puistoon juhannusjuhliin matkatessa koko katu täyttyy suomenkielisestä puheensorinasta. Ajankuva tuntuu uskottavalta ja tarkalta, esillä on myös todellisia henkilöitä kuten mm. New Yorkin suomenkielisen sanomalehden päätoimittajanakin toiminut Matti Kurikka. Kurikan julistamaa teosofiaa kyllä käsiteltiin sen verran moneen kertaan että loppua kohti meni jo vähän harppomiseksi kun ei enää jaksanut kiinnostaa.
Teosofian vähentämisen lisäksi olisin toivonut Jussi Ketolalle vähän jämptimpää otetta omiin tekemisiinsä. Kai sitä nyt iso mies voisi joskus sanoa jollekin että "Ei kiitos", eikä vaan antaa raahata itseään milloin mihinkin vaikkei yhtään kiinnosta? Mielenkiinnolla odotan jatkuuko sama meininki Jussin myöhempiä vaiheita kuvaavissa sarjan osissa, joihin aion ehdottomasti jatkaa sillä Tuurin vakuuttavuus ei suinkaan näihin pikku moitteisiin kaatunut. Amman mukaan tätä seuraava Kylmien kyytimies on vielä parempi.
Ensimmäinen lause: Kun töistä ruvettiin puhumaan, sanoin Seppälälle suoraan, etten enää viihtynyt maan alla ja olin halunnut jo Copper Cliffissä sieltä pois, ihmisten ilmoille.
Ulkoasu: Takakanteen asti jatkuva taivaanraapijatyömaa on tietysti osuva valinta kuvitukseksi, ja pidän kannen tyylistä muutenkin. Kannen kuva: Hannu Taina.
Kustantaja Otava 2005, 239 s.
Mukava, että on muitakin, jotka ovat tutustuneet Tuuriin vasta nyt. Itse luin häneltä Eerikinpojat ja Ullan kirjan tänä vuonna, ja Taivaanraapijat odottaa vuoroaan parin muun Tuurin kirjan jälkeen. Eerikinpoikien alku sujui hitaasti, mutta sitten tarina imaisi. Tykkäsin.
VastaaPoistaBlogisuositusten ansiota on taas tämäkin tutustuminen... :) Taidan nyt ainakin aluksi keskittyä Ketolan vaiheisiin ja miettiä sitten mihin osaan laajanpuoleista tuotantoa sen jälkeen suunnistaan. Pohjanmaa on kyllä hyllyssä, joten hyvin todennäköisesti tartun siihen.
VastaaPoistaHaa - tämä on se sama kirja, joka sai minut muuttamaan mieleni Tuurin suhteen... sitten olikin pakko lukea monta melkein peräkkäin. :-)
VastaaPoista(Tosin nyt on taas ollut piiiitkän aikaa kesken yksi hänen kirjansa. En vaan onnistu innostumaan. Ehkä sitten vuoden parin päästä.)
Kävinkin lukemassa Tuuri-juttusi. :) Kylmien kyytimies olisi ainakin tarkoitus lukea pikapuoliin, katsotaan sitten vieläkö tekee mieli lisää heti perään.
VastaaPoistaEi tämäkään nelikymppinen pohojalaasakka ole lukenut vasta kuin yhden Tuurin ja sekin tuli luettua lukupiirin myötä. Hanna Tuurilta sentään olen lukenut kolme kirjaa :) Vaati ilmeisesti jonkinlaisen pohjalais-kuukauden/viikon että tulee tartuttua myös Antti Tuurin kirjoihin, luulen että muista tykkään vaikken tuosta hänen esikoisteoksestaan (tai oliko se nyt ihan esikoinenkaan) pitänytkään (en edes muista enää sen nimeäkään)
VastaaPoistaPohjalaisteemaviikko tai -kuukausi ei olisi huono idea ollenkaan, hyllystä löytyisi parin Tuurin lisäksi vanhaa ja uutta: Puukkojunkkarit, Pesärikko ja Välimatka. Ja välis vois lukaasta vähä Pöyröötä. :D
VastaaPoistaJa vielä lisäyksenä Satun hyvään yhteenvetoon: suosittelen Tuuria erityisesti äänikirjoina. Taneli Mäkelän ääni ja jännän eleetön lukutyyli sopivat erinomaisesti Jussi Ketolalle - niin Taivaanraapijoissa kuin Kylmien kyytimiehessä.
VastaaPoista