Ihastuin Toivomuspuuhun vähän jälkijättöisesti; lukiessani sitä muiden kirjojen lomassa pidin kyllä lukemastani, mutta en arvellut tekstistä jäävän mieleeni mitään pysyvämpää jälkeä. Kunnes sitten kirjan luettuani silmäilin sisällysluetteloa, selailin novelleja uudelleen ja muistin että niin tosiaan, tässähän oli tuokin ja tuokin, hoksasinkin lukeneeni aika hienon, elämää monelta kantilta katselevan kokoelman.
Senkin hoksasin, miten Liukkonen tavoittaa uskottavasti koko monenkirjavan henkilöjoukkonsa ajatukset ja kieli elää puhujan mukana. Vastakohtia on sopivasti, on terävyyttä ja pehmeyttä, välillä lukija näkee mielessään rujon krapula-aamuisen naimisen, välillä hyvin kauniin muiston siitä kun pieni tyttö nukkuu veneessä isänsä sylissä, isän jonka isoon käteen tytön käsi uppoaa käsivartta myöten yhdessä kävellessä. Usein tarinoissa välähtelee elämän epävarmuus ja odottamattomuus. Tasapainoisen oloinen kuusitoistavuotias hyppää parvekkeelta. Vaimon kuoltua paljastuu tämän tekemä synti ja miehen loppuelämältä putoaa pohja kun hän ei enää voikaan olla varma että näkee rakkaansa kuoleman jälkeen.
Enimmäkseen ollaan Suomessa ainakin kohtalaisen lähellä nykypäivää, mutta välillä käydään mm. Itä-Saksassa ja jatkosodan rintamalla. Joku voisi varmaan kaivata kokoelmaan selkeämpää yhteistä teemaa, mutta minä yleensäkin nautin siitä että seuraavan novellin mukana voin päätyä ihan mihin tahansa.
Ulkoasu: Puun oksien lomaan on sijoitettu sitaatteja novelleista, ja sama teema jatkuu takakannessa. Onnistunut ratkaisu, tykkään! Kannen suunn.: Sanna-Reeta Meilahti.
Kustantaja Gummerus 2009, 192 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti