Oikukas kuolema on "perussaramagomainen": lauseita ketjuttava ja asian sivussa haahuileva. Siis todella hieno! ;) Teksti kulkee niin hyvällä rytmillä ettei välimerkkien puuttumista edes huomaa. Kiitos siitä myös kääntäjä Erkki Kirjalaiselle! Asiassa pysymättömyyteen Saramago taas suhtautuu ihastuttavan itseironisesti, pannen välillä kertojansa toteamaan esimerkiksi että "Ytimekkyyden, lyhytsanaisuuden ja säästeliään kielenkäytön ystävät varmasti kummeksuvat, miksi kaikki tämä jaarittelu oli tarpeen, ennen kuin lopulta päästiin kriittiseen pisteeseen, kun asia kerran oli näin perin yksinkertainen".
Saramagon huumori iskee myös. Kansiliepeessä mainitaan kirjailijan sanoneen että lukijan on tarkoitus nauraa katketakseen. No ihan niin ei käynyt mutta hihittelin kyllä välillä joillekin yllättäville huomautuksille ja hymyilin ainakin sisäisesti tekstin sävylle koko lukemisen ajan.
Kirja tuntuu jakautuvan kahteen osaan: alussa kuvataan satiirisesti äkillisen kuolemattomuuden yhteiskunnassa aiheuttamaa hämminkiä, loppupuolella esiin astuu itse naispuolinen tuoni, sekä sellisti jonka kaltaista hän ei ole koskaan kohdannut. En ole ihan varma pidänkö loppuratkaisusta vai en, mutta ainakin se pääsi yllättämään.
Tämä oli kolmas Saramagolta lukemani kirja, ja vakuutti entisestään siitä että hän on ansainnut paikkansa suosikkikirjailijoideni listalla. Aiheestaan huolimatta tämä tuntui hyvin elämänmyönteiseltä kirjalta.
Ensimmäinen lause: Seuraavana päivänä ei kukaan kuollut.
Portugalinkielinen alkuteos: As Intermitências da Morte (2005)
Ulkoasu: Raikkaan värinen ja hienosti sommiteltu. Pidän! Päällys: Timo Mänttäri.
Kustantaja Tammi 2008, suom. Erkki Kirjalainen, 244 s.
Kuulostaa hauskalta :) Täytyy lisätä tämäkin kirja lukulistalle ja toivoa että muistan ja ehdin lukeakin.
VastaaPoistaSuosittelen! :) Ja Saramagoon tutustumista noin yleensäkin ellet ole hänen tuotantoaan vielä lukenut.
VastaaPoistaOlen lukenut Saramagolta vain kirjan Baltasar ja Blimunda. Se ei ainakaan ollut yhtään humoristinen. Sinun arviosi perusteella Oikukas kuolema vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaLuin tämän toukokuussa ja pidin kovasti. Saramagon persoonallinen välimerkkien käyttökään ei haitannut yhtään, kunhan siihen ensin tottui. Ja kirjahan oli hauska. En minäkään toki nauranut ääneen, mutta suupielessä oli usein hymynkare Saramagon paljastaessa ihmisten todelliset ajatukset tekopyhyyden takana.
VastaaPoistaTätä ennen olin lukenut yhden tai kaksi Saramagoa vuosia sitten. Minulla oli kirjoista varovan positiivinen mielikuva, mutta kaikki yksityiskohdat olivat pyyhkiytyneet mielestä. Nyt en kyllä pidä näin pitkää taukoa, ennen kuin tartun uudestaan Saramagoon. Oli tämä sen verran positiivinen kokemus.
Margit: Vaikka nämä kolme lukemaani ovatkin toisaalta tyylillisesti hyvin yhteneväisiä, jokaisessa on oma tunnelmansa. Toinen minä on jotenkin leikkisä, Kertomus sokeudesta taas enemmänkin synkkä ja ahdistava näyttäessään miten nopeasti yhteiskunta voi romahtaa. Sitä lukiessa ei pahemmin naurattanut! Tuon Baltasarin ja Blimundankin aion joskus lukea. Mielenkiintoista nähdä, onko se, esikoisteoksenakin, jo selkeästi samantyylinen.
VastaaPoistaLukutoukka: Ensimmäisen Saramagon kohdalla tuo kirjoitustyyli tosiaan vaati vähän totuttelua, mutta myöhemmissä kirjoissa olen päässyt saman tien vauhtiin. Näköjään siis riittää että siihen on kerran tottunut. :) Uskomatonta sinänsä, että tuollainen teksti voikin olla niin sujuvaa luettavaa!
Saramago on jo jonkin aikaa ollut lukulistallani. Olen itse asiassa ajatellut kokeilla ensimmäiseksi juuri tätä kirjaa, koska olen saanut sen kuvan, että tämä olisi vähän kevyempi ja helpompi kuin jotkut muut. Teemakin kiinnostaa, ja arviosi vielä lisäsi lukuhaluja.
VastaaPoistaTästä on varmaan ihan hyvä aloittaa, ja samoin tuo mainitsemani Toinen minä (löytyy blogista) on kevyehkö.
VastaaPoistaMinä siis rakastuin Saramagon tekstiin heti siihen tutustuttuani (vaikka se pientä totuttelua vaatikin tullakseen sujuvasti luetuksi) mutta kaikkia hänen tyylinsä ei (varsin ymmärrettävästi!) miellytä. Googlaillessa tulikin vastaan niin syvästä inhosta kumpuava arvio, että on ihan pakko linkittää se tähän tasapainon vuoksi:
Tavaus :D
Tämä on minusta aivan loistava! Saramagon musta huurmori puree minuun kyllä taatusti. Tässä on leikittelyn makua, mikä sekin on Saramagolle tyypillistä. Ja totta, tämä on hyvä ensikosketus Saramagoon, vaikka oma suosikkini on kyllä Kertomus sokeudesta.
VastaaPoistaJostain syystä, vaikka pidänkin itseäni hyvin huumorintajuisena ihmisenä ja ihan oikeassa elämässä mut saa helposti nauramaan, en yleensä erityisemmin pidä kirjoista joiden on tarkoitus olla hauskoja. Mutta Saramagon selostustensa lomaan heittämät odottamattomat, absurdit huomautukset toimivat! Naureskelin mm. akvaarioitten vetten päällä liikkuvalle hengelle ja itseliimautuvia kirjekuoria käyttävälle tuonelle. :D
VastaaPoistaHaha, ihan mahtava tuo Tavauksen arvostelu :D Eikä se edes vienyt lukuhalujani, vaan pikemminkin lisäsi niitä.
VastaaPoistaHih, tuollaista kunnon avautumista lukiessa tulee yleensä hyvälle tuulelle, kuten olemme saaneet Morren luonakin monesti huomata! :D
VastaaPoista