No, lähtökohdat Maagisen kaukoputken lukemiselle eivät ehkä olleet kovin hohdokkaiden odotusten täyttämät, mutta ilokseni sain huomata että kirja lähti viemään hyvin mukanaan. Tiiviimpi lukutahti ei tosin olisi ollut pahitteeksi, koska lukemisen alkua vaivasi lievä sekavuus aiempien tapahtumien unohtumisen vuoksi.
En edelleenkään ole päässyt perille mielipiteestäni. Paikoitellen sarja tuntuu olevan vähän kökkö, toisinaan taas ajattelen sen olevan aika huikea. Totuus löytynee jostain sieltä väliltä. :) Perusidea on hyvä, kiehtova ja kunnianhimoinen. Mutta joku ristiriitaisuus tässä vaivaa mieltä: teksti tuntuu olevan tyylinsä puolesta suunnattu nuoremmille lukijoille kuin sisältönsä puolesta. Siis kyllähän sama kirja voi kiinnostaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin, mutta se "yhteensulautuminen" ei tunnu tässä menevän kauhean sujuvasti.
Sekin vaivasi että jotkut asiat tuntuivat jäävän vähän roikkumaan tai päättyvän töksähtäen, kuten vaikka lordi Asrielin ja Kaikkivaltiaan kohtalot, tai kaikki isä Gomezin tekemiset. Viimeinen suuri taistelukin tuntui alkavan yhtäkkiä lähes tyhjästä. Monessa maailmassa liikkuva tarina hahmoineen kuitenkin kantaa näiden moittimisen aiheiden yli ja tekee sarjasta lukemisen arvoisen. Kyllä daimoneihin, pilvimännyn oksalla lentäviin noitiin ja panssarikarhuihin kannattaa tutustua.
Uskonto on sarjassa niin vahvasti mukana, ettei sitäkään kai tässä voi sivuuttaa vaikka pelkäänkin ehkä loukkaavani joitain lukijoitani. Uskonnolliset teemat alkoivat tympiä kakkososassa, mutta lopulta Pullman voittikin minut puolelleen tässä asiassa kun sarjan kanta aiheeseen alkoi lähestyä selkeämmin omaani; sitä, että (vaikka toisaalta kunnioitankin jokaisen mahdollista henkilökohtaista uskoa, olen silti sitä mieltä että) uskonnot ovat tarpeettomia.
Ensimmäinen lause: Luola oli laaksossa alppiruusujen siimeksessä, lumirajan tuntumassa, missä sulamisvesistä samea virta pärskähteli ja missä kyyhkyt ja hempot lensivät valtavien mäntyjen keskellä.
Englanninkielinen alkuteos: The Amber Spyglass (2000)
Ulkoasu: Ei nyt ehkä mitenkään erikoinen, mutta pidän kyllä siitä että kansikuva kuvaa selkeästi tunnistettavaa kirjan kohtausta. Kuva: Eric Rohman.
Kustantaja: Tammi 2001, suom. Helene Bützow, 547 s.
Minulla on koko trio hyllyssä. Muistan, että tämä oli yläasteella, muistaakseni, aika tärkeäkin kirjasarja.
VastaaPoistaElokuvien tulon aikaan taisin lukea uudestaan.
Omituinen, kaunis, hämmentävän kriittinen (vaikka siitä kriittisyydestä elokuvan aikaan kiisteltiinkin), kiinnostava. Ajatus daimoneista on minusta kaunis.
Ehkä minä palaan näihin tässä jossain vaiheessa. :)
Minä olen joskus vuosia sitten lukenut sarjan ekan osan, ja tykkäsin siitä tosi paljon. Innolla sitten aloitin kakkososaa, mutta se ei sitten sujunutkaan yhtään. En enää muista mikä siinä tökki, mutta kesken se jäi, enkä sen jälkeen ole palannut sarjan pariin.
VastaaPoistaHyllyssä on täälläkin ja pidin kovasti. Minusta ensimmäinen osa on ehkä enemmän nuoremmille kirjoitettu kuin kuin kaksi seuraavaa. Ainakin teemat ovat sellaisia, ettei tämä selvästi lastenkirja ole. Toisaalta lapsilukija voi ehkä lukea seikkailuna.
VastaaPoistaHieno trilogia. Itse luin kirjat lähes peräjälkeen, joten tunnelma säilyi, henkilöt tulivat tutuiksi. Sen muistan, että olin lukuimuissa vahvasti.
Minä luin tämän trilogian oikein ahmimalla ja tykkäsin kovasti. Mielessä on ollut, että vois lukea uudestaan englanniksi.
VastaaPoistaPs. kirjailijan nimi on Pullman yhdellä ännällä.
linnea: Pidän myös paljon daimoniajatuksesta. Yritän miettiä mikä eläin oma daimonini voisi olla mutta en osaa sanoa! :)
VastaaPoistaJum-Jum: Kakkososa tosiaan tökki mullakin alussa, mutta vähän myöhemmin tarina tuntui sitten taas vetävän paremmin.
Valkoinen kirahvi: Nämä olisi kyllä pitänyt lukea tiiviimmässä tahdissa, vähän turhan paljon yksityiskohtia ehti nyt unohtua välillä.
Salla: Alkuhankaluuksista huolimatta sain kyllä minäkin joka kirjan kohdalla lopulta sen ahmimisvaihteen päälle.
Kiitos huomautuksesta, vähänkö häiritsi kun luin kommentit illalla kännykällä enkä heti päässyt korjaamaan... :D
Minulla tökkiminen alkoi myös kakkoskirjasta ja kolmannen osan luin lähes väkisin, koska halusin saada luettua sarjan loppuun. Minua eniten kiusaa ajatus, että huomasin lukevani kirjailijan julistusta ja mielipidettä enkä fiktiota. Aivan kuin naamiointi ei olisi onnistunut tarpeeksi hyvin. En ota kantaa mielipiteeseen, vaan tapaan millä se esitettiin. Sama seikka tökkii Narnian tarinoissakin. Ehkä kirjat olisi pitänyt lukea nuorena, mutta minun kohdallani se ei ollut mahdollista. Silti - pidän Pullmanin kirjoitustyylistä ja omaperäisestä ideasta sekä omalla tavalla rohkeudestakin.
VastaaPoistaTotta, tuo julistus oli turhan selkeää ja mieluummin ottaisin ihan vaan hyvän tarinan ilman minkäänlaista uskonnollista kannanottoa. Tässä kolmososassa asia oli mielestäni siedettävä, varmaankin ihan vaan siksi että ilahduin kun homma ei sittenkään kääntynyt sellaiseksi uskonnollisuuden pakkosyötöksi jollaista kuvittelin.
VastaaPoista