sunnuntai 25. marraskuuta 2012

"Hän ei ole sen sortin mies."

Villa Derrickeriassa oli herätetty henkiin aiemmin liikkunut meemi, jonka ohjeistus kuuluu näin:
  1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
  2. Avaa kirja sivulta 123.
  3. Lue kuudes lause.
  4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera.
Vastaus löytyy siis otsikosta ja on peräisin Pratchettin Magian väristä, joka oli jäänyt lojumaan tietokoneen lähistölle eilisen kirjasta kirjoittamisen jälkeen.

(Huom.: Oletan että meemi on englanninkielistä alkuperää ja että siinä oikeastaan tarkoitetaan virkettä, joten tehtävän suorittaminen virkkeitä laskien tuntui järkevämmältä. :)

6 kommenttia:

  1. Täällä pääkadunvarsiblogissa meemi onkin monta kertaa auliimpi leviämään kuin omassa syrjäkyläblogissani, joka on tottunut elämään jatkuvan konkurssiuhan alla, joten kiitän tarttumisestasi meemiin.

    Aina S123/L6 ei taida tuottaa yhtä hyvää lopputulosta, ja ehkä tämän meemin tarkoitus onkin paljastaa lukijoille, millaisia kirjoja meemittäjä pitää itselleen tyrkyllä.

    Arvelusi meemin englanninkielisestä alkuperästä on tärkeä! Saattaisi olla parempi puhua virkkeestä kuin lauseesta, mutta en halunnut kajota vuoden 2006 sanamuotoihin mitenkään. Toisaalta virke-ohjeistuksella jokin William Faulkner -osuma saattaa tuottaa toista sivua tajunnanvirtaa ennen kuin armahtava piste ilmestyy näkyviin.

    VastaaPoista
  2. Tässä yhteydessä taitaa tosiaan olla parasta harkita tapauskohtaisesti, onko tarkoituksenmukaisempaa laskea lauseita vain virkkeitä. :)

    (Ja minähän kyllä harjoitan jatkuvasti epäkieliopillista toimintaa ilmoittamalla lukemistani kirjoista ensimmäisen "lauseen" vaikka oikeasti ilmoitan virkkeen. Se johtuu siitä, että en PIDÄ sanasta virke! Ihan tyhmä sana, joka ei ollenkaan sovi suuhuni eikä kuulosta ollenkaan siltä mitä tarkoittaa enkä siksi halua käyttää sitä ilman erityistä tarvetta. :) Lause on paljon kauniimpi, sointuvampi ja sujuvampi, ja sentään puhekielessä tarkoittaa samaa, joten olen luvannut itselleni tämän myönnytyksen. ;)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa anarkiaa Satu ;)

    Minä kiersin tuon virke-, tai tuttavallisemmin ja epävirallisemmin sanottuna lause-sanan käytön blogissani sanahirviöllä sitaattikunniamaininta :)

    VastaaPoista
  4. Käyttökelpoinen kyllä tuo kiertoilmauskin! :)

    VastaaPoista
  5. Vapauttavaa kuulla, että muillakin kuin itselläni on sanoja, joista ei henkilökohtaisesti pidä. Vaatii todellista siviilirohkeutta tulla pitämättömyytensä kanssa julkisuuteen, muut kun normaalisti eivät pysty tajuamaan moista antipatiaa. (Minä en ole yhtä rohkea, joten jätän esimerkit väliin.)

    VastaaPoista
  6. No hyvä etten ole ainoa! ;) Onhan noita inhokkisanoja varmaan muitakin mutta ei nyt juuri tule mieleen.

    VastaaPoista