sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

30 päivää kirjoja: 22-24

22. Oman hyllyn suosikki


Vaikka olenkin opetellut paremmaksi kirjoista luopujaksi, niiden parhaimpien omistaminen tuottaa edelleenkin suurta tyydytystä. :) Omistan useimmat suosikkikirjani, ja kaunokirjallisuuden osalta tuntuukin aika epätoivoiselta valita yhtä jonka omistaminen on erityisen mukavaa. Hypätäänpä siis siihen ainoaan omistamaani kunnon valokuvakirjaan. Ritva Kovalaisen upea Kauniiden hevosten maa sisältää jylhiä maisemia ja puhuttelevia muotokuvia Turkin Kappadokiasta, ja sitä selaillen lähden silloin tällöin tunnelmalliselle, hieman surumieliselle nojatuolimatkalle.


Haluaisin lisää valokuvakirjoja mutta pahus kun ne ovat vähän turhan kalliita... Elokuussa voisin kyllä ostaa itselleni 30-vuotislahjan! :)

23. Kirja jonka olen halunnut pitkään lukea mutta joka on edelleen lukematta


Näitä nyt löytyy iso kasa ihan tuosta omastakin hyllystä... Kun tulee hamstranneeksi paaaaaljon kirjoja, suurin osa vaan joutuu ihan käytännön syistä odottamaan vuoroaan aika kauan. :) Mutta jos ajatellaan kirjoja joita ei ole edes odottamassa, niin voisin mainita vaikka John Ajvide Lindqvistin tuotannon. Olen melko varma että tykkäisin ja pari kertaa olen jo kirjastossakin harkinnut hänen kirjansa ottamista mukaan mutta silti tutustuminen on toistaiseksi jäänyt.

24. Kirja jonka toivoisin useamman lukeneen


Blogin olemassaoloaikana luettujen kirjojen listaa katsellessani silmään pistivät Philippe Claudelin tyylikkäät Harmaat sielut ja Varjojen raportti, Ismail Kadaren upea Kolme surulaulua Kosovolle sekä Arturo Pérez-Reverten hätkähdyttävä Taistelumaalari. Ja tämän sotaisan surumielisen listan vastapainoksi täytyy mainita vielä Jean Gionon Mies joka istutti puita, pikkuinen kirja josta tulee hyvä mieli!

8 kommenttia:

  1. Ooh, Kauniiden hevosten maa on tämän turkofiilin aivan PAKKO saada! Kiitos vinkistä :)

    Loistovalinta tuo Gionon puita istuttava mies kirjaksi jonka toivoisi muiden lukevan. En ole itse vielät ehnyt lopullista valintaani mutta Giono on vahvasti ehdolla.

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä hankkimisen arvoinen, metsästämään siis vaan! :)

    VastaaPoista
  3. Täytyi tulla kehaisemaan uutta upeaa blogisisustusta :-) Raikas asu!

    VastaaPoista
  4. Kiitos - alkoi tehdä mieli jotain keväisempää! :)

    VastaaPoista
  5. Luetko vanhojen postaustesi kommentit? Löysin viimein Piiat. :)

    VastaaPoista
  6. Tuo Viimeisimmät kommentit -laatikko on kätevä, muuten kyllä voisi jäädä huomaamatta!

    VastaaPoista
  7. Satu, siis niin samaa mieltä kummastakin Paul Claudelin kirjasta!

    VastaaPoista
  8. Ne ovat niin hienoja! Googlailin vähän ja näköjään Claudelilta on olemassa parikin suomentamatonta kirjaa. Olisikohan käännöksiä odotettavissa?!?

    VastaaPoista