Enpä olisi pari viikkoa sitten uskonut, että voin pian sanoa olevani koukussa Shakespeareen. Mutta niinpä siinä kävi, että oli ihan pakko käydä jo hakemassa pari muutakin teosta lainaan. Ennakkoluulot on tehty rikottaviksi, näemmä. :)
Jaa että mitäkö sitten odotin? No en minä tiedä. Jotain kuivempaa ja vaikeaselkoisempaa. Mutta sainkin railakkaan värikkäitä repliikkejä, jotka ovat usein hauskojakin vaikka kyseessä onkin tragedia. Iso osa helppolukuisuudesta menee varmasti hyvän ja tuoreenpuoleisen suomennoksen piikkiin. Kiitokset siis kääntäjä Matti Rossille, joka on tainnut saada vähän revitelläkin mm. erinäisten solvausten kanssa. Kyllä näytelmän tarinakin kiinnosti, mutta ne kovimmat jutut olivat dialogi ja kielenkäyttö.
Tämä oli vasta toinen lukemani näytelmä. Viime vuoden lopussa luin Tšehovin Lokin, jota pidin kaikin puolin tympäisevänä kokemuksena ja mietin, oliko näytelmämuoto osasyyllinen. Saattoihan se jossain osassa ollakin, mutta vain hyvin pienessä, voin nyt sanoa. Tämän lukeminen eteni sen verran mukavasti. Joskus kohtausten vaihtuessa piti vähän hakea, että pääsi taas henkilöiden ajatuksenjuoksuun kiinni, mutta Rossikin kyllä moittii esipuheessaan tätä vähän kiireellä kirjoitetun tuntuiseksi. Ehkä se silloin tällöin ilmennyt pieni hajanaisuuden vaikutelma oli vain sitä. Henkilöluetteloa kyllä kurkin useampaan kertaan. Mahtaako olla helpompaa pysyä henkilöiden suhteen kartalla romaanissa, jossa heitä yleensä kuvaillaan vähän enemmänkin eikä lukija ole vain nimien ja repliikkien varassa?
Mainitussa esipuhessa (joka, kuten klassikkoteoksissa yleensä, kannattaa lukea vasta jälkeenpäin jos haluaa välttää spoilaantumisen) Rossi kirjoittaa myös lavalla näkemistään Learin erilaisista versioista. Tämä puoli näytelmätekstistä alkoi kiehtoa mieltäni: tokihan muutakin kirjallisuutta voi tulkita uudelleen, voi sovittaa kirjan elokuvaksi tai höystää vaikka Jane Austenin tuotantoa merihirviöillä, mutta näytelmät ovat luotuja siihen. Tulkittaviksi yhä uudelleen hieman eri näköisinä, ohjaajan näkemyksen mukaan.
Osallistun tällä Hyppää lavalle -haasteeseen!
Ensimmäinen repliikki: Kent: Luulin kuninkaan suosivan Albanian herttuaa enemmän kuin Cornwallia.
Englanninkielinen alkuteos: The History of King Lear (1603-06)
Ulkoasu: Nämä WSOY:n Shakespeare-sarjan kirjat maalauskansineen ja selkeine taittoineen näyttävät tyylikkäiltä niin yksittäin kuin kokonaisuutenakin! Maalaus: Jusepe Ribera, graafinen suunn.: Martti Ruokonen.
Kustantaja WSOY 2005, suom. Matti Rossi, 210 s.
Mahtavaa, Satu! Herra Shakespeare osaa kyllä käyttää sanansäilää. Itse olen hänen tuotantoonsa tutustunut lähinnä näyttelemällä osia niistä itse. :)
VastaaPoistaLearin olen nähnyt joitakin vuosia sitten Kansallisteatterin lavalla. Se oli piiiitkä ja omituinen, minun mielestäni. Mutta näytelmänä se on kyllä ihan mainio, vaikkei Shakesuosikkini olekaan.
Tosi kiva että osallistuit!
Ilmoittaudun Shakespearen fan clubiin myös. Olen lukenut tämänkin, mutta en erityisemmin pitänyt. Luin uudestaan Romeon ja Julian, ja oli todella loistavaa runoutta. Luin uudestaan Hamletin ja bloggaan siitä kun ehdin. Ajattaelin lukea pikku hiljaa kaikki näytelmät, tai niitä joita saan käsiini.
VastaaPoistaKyllä, Shakespeare on hyvä ja kuningas Lear on täynnä hienoa kieltä ja toimintaa (ja kyllä ne alkukielisetkin kunnostautuvat värikkäissä solvauksissa).
VastaaPoistaJotkut ovat valitelleet että tämä ei kuitenkaan ole toimivimmasta päästä näytelmiä ja luettuna kirjana toimisi paremmin. Itse muistelen että tässä oli kohtauksissa paljon sellaisia "sillä välin toisaalla"-siirtymiä, kohtauksesta toiseen vaihdettiin tapahtumapaikkoja tavallista enemmän, mikä varmana teatterissa on aika raskas toteuttaa, leffassa voisi olla sujuvampaa. Toisaalta tästä ei tule mieleen mitään suoria nimekkäitä leffaversioita (Kurosawa ainakin on tehnyt oman sovituksensa tarinasta).
Linnea: Tuokin on varmasti hyvä tapa tutustua. :) Voi olla, että lavalla nähtynä tämä tuntuisi omastakin mielestäni piiiitkältä, mutta luettuna siis toimi!
VastaaPoistaJokke: Enköhän tästä itsekin ala kahlata tuotantoa läpi, pitkä rivihän niitä kirjoja näytti kirjastossa olevankin...
hdcanis: Joo, varmasti alkukieli on värikästä. Sitä ajoinkin takaa tuolla kääntäessä revittelyllä että kaikille ilmaisuille tuskin on ollut suoraa suomennosta tarjolla, niin että kääntäjä on saanut käyttää mielikuvitustaan löytääkseen jokaiseen kohtaan sopivan vastineen.
Tuollaisia siirtymiä tosiaan oli, ja lukiessa välillä mietityttikin että kuinkahan nuo käytännössä toteutetaan.
Ihanaa, että joku lukee ja bloggaa Shakespearesta! :-D Minun suosikkejani on Myrsky ja tietysti Romeo ja Julia. Kuningas Learia en ole tainnut koskaan lukeakaan.
VastaaPoistaTätä tulee kyllä lisääkin ennen pitkää! :) Ensimmäistä Shakespearea valitessani hylkäsin Romeon ja Julian ensimmäisenä, koska koko tarina tuntui mielessäni aivan kuluneelta. Nyt tyylin tutustuttuani olen kuitekin vakuuttunut siitä, ettei se ehtana Shakespearen tekstinä luettuna vaikutakaan sellaiselta, joten aion kyllä senkin lukea jossain vaiheessa.
VastaaPoista