Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

"Kenen mielikuvitus on osunut lähimmäs todellisuutta? Olemmeko yksin Linnunradan tähtien loisteessa vaiko vain yksi rotu lukemattomista, mostly harmless? Mikä Maan elämän ja älyn synnyssä ja kehityksessä oli sattumaa, mikä välttämättömyyttä? Niin kauan kuin pysyttelemme maapallolla, niin kauan kuin meillä on vain yksi esimerkki tutkittavanamme, emme voi koskaan saada varmaa vastausta. Mutta ilta tummuu. Ensimmäiset tähdet ovat syttyneet meren ylle. Mars ja Jupiter loistavat kutsuvina indigonsinisellä taivaalla. On aika lähteä matkaan."

Tähtitieteen professori Esko Valtaoja pohtii ja esittelee elämän syntyä ja evoluutiota maapallolla, saman tapahtuman mahdollisuuksia ja suuntaa muualla, sitä miten siihen mahdolliseen elämään voisi saada yhteyden tai päästä jopa itse katsomaan, ja miten siihen oikein pitäisi suhtautua. Kirja kattaa laajan alan elämän kemiallisista perusteista ja kuumien lähteiden mikrobeista ufouskovaisiin ja supersivilisaatioiden energiankäyttöön, ymmärrettävästi ja mukaansatempaavasti kerrottuna ja huumorilla maustettuna. Kaiken taustalla hehkuu yhden miehen elinikäinen, varmasti vielä nykyäänkin osin lapsenomainen innostus niin tähtiin ja kaikkeen mitä niiden luota voi löytää, kuin omankin planeetan ihmeellisyyksiin. Valtaoja on tosiaan maailmankaikkeudessa kotonaan.

Niin tunnen minäkin olevani tämän luettuani. Innostavaa ja ajatuksia avartavaa tekstiä! Kirjoitin muistiin sitaatin jonka työkaveri jakoi Facebookissa kirjan ollessa juuri kesken. Tämähän sopii toki lukemiseen yleensäkin, mutta tuntuu olevan nyt erityisen hyvin paikallaan:

"A mind stretched by a new idea never shrinks back to its original dimensions." (Oliver Wendell Holmes, Jr.)

Mielen venyttelyä on siis runsaasti tarjolla kaikkien Valtaojan esiin ottamien mahdollisuuksien myötä. Jaa että mitäkö itse uskon elämän löytämisestä avaruudesta? No, maailmankaikkeus on aivan käsittämättömän suuri. Pitäisin aika ihmeellisenä, jos missään muualla ei olisi mitään. Jätän ottamatta kantaa siihen, pidänkö todennäköisempänä mikrobitasoisen vai superälykkään elämän olemassaoloa. :) Ja kun välimatkat ovat mitä ovat, olisiko se mikään ihme jos jäisi ihan kokonaan löytämättä se mitä jossain ehkä on.

Tällä tuli suoritettua Lukudiplomin kategoria Luontotarinoita samalla kun korkkasin Kansankynttiläin kokoontumisajot -tietokirjahaasteen.

Ensimmäinen lause: Joulukuussa 1897 Tahitilla taidemaalari Paul Gauguin kiipesi talonsa takana kohoavalle mäelle taskussaan tappava annos arsenikkia.

Ulkoasu: Kannen taideteos on kyllä aiheeseen sopiva! Kannen kuva: Tuula Lehtinen: Planisphére.

Kustantaja Ursa 2001, 315 s.