torstai 21. maaliskuuta 2013

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja

"Siinä vaiheessa mies yhtäkkiä tajuaa tuolini olemassaolon ja tulee siihen tulokseen, että on päästänyt suustaan sammakon.
-Pyörätuolillakin voi tietysti urheilla, hän sopertaa.
-Toki voi. Aitajuoksu tuottaa tosin hankaluuksia. Erityisesti vesiesteet ovat vähän ikäviä.
  Tässä vaiheessa iskisin silmää, mutta en ole koskaan oppinut tekemään sitä näyttämättä idiootilta, joten yritän virnistää. Sen piti olla hauska heitto, mutta mies tuntuu ottavan sen kovin tosissaan. Hän painaa käteeni nipun seteleitä ja kävelee ulos kaupasta katsomatta taakseen, peläten jähmettyvänsä suolapatsaaksi. Minua huvittaa, mutta pian alan miettiä, miten hän kotona kärsisi tunnontuskia siitä, että oli loukannut ehtaa vammaista, jonka elämä oli varmaan muutenkin tarpeeksi vaikeaa."

Kirjailijalta PDF:nä saamani arvostelukappale (Kiitos!!) Marian ilmestyskirjasta on lojunut lukemattomana tietokoneeni uumenissa nolottavan kauan. Ei siksi etteikö olisi kiinnostanut, mutta jotenkin en vain ole saanut otettua asiaksi sen lukemista - katse kun etsiytyy seuraavaa kirjaa valitessa aina automaattisesti tuonne hyllyn suuntaan. Vaan nytpä se on viimein luettu ja hyvä niin, sillä pidin sen verran paljon että päädyin tilaamaan kirjan itselleni ihan kovakantisena kappaleena. Viivyttelynkin suhteen voin rauhoitella omatuntoani sillä, että eikös se ole vain hyvä jos kirja saa ajallisesti laaja-alaista blogihuomiota. ;)

Kirjassa tutustutaan Mariaan, joka sairastuu kesällä ennen viidettä luokkaa ja palaa kouluun pyörätuolissa. No eihän se helppoa ole. Tuijotusta, ihmettelyä, hyvää tarkoittavaa mutta turhauttavaa lässytystä. Maria sopeutuu ja selviytyy - vaihtoehtoja kun on heikosti tarjolla - ja kasvaa siksi nuoreksi aikuiseksi naiseksi joka hän on romaanin lopussa.

Suurin syy siihen, että pidin kirjasta, on Maria itse. Hän tuntuu ihan oikealta ihmiseltä, johon tutustuisin mielelläni todellisuudessakin. Kiinnostavia, mietityn oloisia tyyppejä löytyy paljon myös sivuhenkilöiden joukosta, pienissäkin osissa olevista. Mieleen jäivät varsinkin itsetuhoinen, sosiaalisia tilanteita kammoava taiteilija Sini, yksinäinen kodinkonemyyjä Sakari ja Sakarin ikuisesti pois antamaansa lasta kaipaava ex-vaimo Eija. Jäi suorastaan harmittamaan kun kirja loppui. Ei siksi että lopussa olisi ollut mitään vikaa, kunhan vain olisin viihtynyt seurassa vielä pitempäänkin. Henkilöiden joukosta Marian äitiä voisi varsinkin erään tietyn keskustelun perusteella pitää täysin epäuskottavanakin, mutta kylläpä joitakin niin käsittämättömiäkin kommentteja ja mielipiteitä tulee välillä vastaan ihan oikeassakin maailmassa, että pakko tuollaisenkin henkilön olemassaoloon on vaan uskoa.

Oli avartavaa katsella hetki maailmaa Marian näkökulmasta. Ensinnäkin tietysti sairastumisen vuoksi: huomaten pyörätuolin käyttämisen käytännön hankaluudet, tarkkaillen ihmisten suhtautumista (jossa olisi melkoisesti toivomisen varaa...), turhautuen korvausbyrokratiaan, loukkaantuen kun lääkärit eivät löydä vikaa ja ajattelevat tytön ehkä sittenkin keksineen koko jutun. Mutta siksikin, etten ainakaan näin yhtäkkiä muista törmänneeni aiemmin päähenkilöön, jolle piirtäminen on yhtä luonnollinen ja välttämätön tapa katsella elämää ja jäsentää maailmaa kuin lukeminen kirjabloggarille.

Tykkäsin siis, ja aika paljonkin. Marian kertojanääni on luonteva ja pääosin sujuva, jonkin verran lyöntivirheitä tekstissä oli (tai oikolukuvirheiksi niitä kai pitäisi kutsua, sellaisen kommentin muistan joskus lukeneeni) mutta eivätpä ne juuri tahtia haitanneet. Tietokoneelta lukiessa oli pakko pitää taukoja ja luin yleensä vain pari lukua päivässä, mutta luulen että jos kirja olisi jo siinä vaiheessa ollut hallussani kovakantisena, olisin saattanut helposti ahmaista sen sopivan tilaisuuden tullen yhdeltä istumaltakin. Rankoista aiheista huolimatta jäi hyvä fiilis, sellainen että kyllä asiat järjestyvät, tavalla tai toisella.

Ensimmäinen lause: Ei ole hauskaa palata takaisin kouluun kesäloman jälkeen.

Ulkoasu: Kansi on ihana! Ja kun kirja nyt on fyysisesti kädessä, se tuntuu muutenkin mukavalta; sivujen tukevahkon paperin vuoksi jämäkältä mutta kuitenkin taittonsa puolesta ilmavalta. Sivunvalmistus: Jukka-Pekka Heinola, kansikuva: Reinhard Schmid.

Kustantaja Muruja 2011, 229 s.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa erilaiselta ja mielenkiintoiselta kirjalta. Täytyykin katsella kirjaa kirjastosta.

    VastaaPoista
  2. Minulla Haaviston seuraava romaani odottaa tietokoneella, odottanut jo 3kk. :( aina on vaan jollakin paperikirjalla kiire tai sitä hakee luettavaa hyllystä. Lisäksi en tykkää lukea näytöltä. Pitäs vaikka tulostaa ja lukea, ainakin Haavisto kiinnostelee tämä postauksen jälkeen taas enemmän. :)

    VastaaPoista
  3. Annika: Joo, tosiaan erilainen siinä mielessä, että eipä tuon kaltaista sairastumista turhan usein kirjoissa käsitellä.

    Aletheia: Mullakin on koneella kaksi muuta arvostelukappaletta odottamassa, täytyy yrittää olla niiden kanssa vähän paremmin asialla! Lukemista on kyllä hamstrattuna niin paljon että parin vuoden odottelu kirjan hankkimisen ja lukemisen välillä on yleensä odotettavissakin. Normaalisti asia ei millään lailla vaivaa mieltäni mutta on se noiden arvostelukappaleiden kohdalla melko noloa! :D

    Haaviston seuraavakin romaani kyllä kiinnostaisi, harkitsinkin että voisin senkin tilata jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  4. Minullakin tämän kirjan (pdf:n) lukeminen kesti luvattoman kauan, tosin minulla asiaan vaikutti lukuformaatin lisäksi se, että en pitänyt kirjasta. Pidin kyllä joistakin asioista kuten tuosta valitsemassasi lainauksessa näkyvästä (mustasta) huumorista, mutta liian moni asia sitten ärsytti. Mutta eihän kaikesta voi pitää, kiva että sinä ihastuit :) Ja kansi on tosiaan upea!

    VastaaPoista
  5. Lueskelin muiden arvioita tästä, ja niistä löytyi kyllä jopa harvinaisen laajan tuntuinen mielipiteiden kirjo! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos arvostelusta! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :-> Ja kiva kun pidit kirjasta.

    Tosiaan blogin lukijoille tiedoksi, että minulta on Marian ilmestyskirjan jälkeen ilmestynyt toinenkin romaani, Makuuhaavoja. Se on varsin erityylinen kirja, vaikka vammaisuus on siinäkin aiheena.

    Se PDF-muotoinen kirja muuten sisältää hieman enemmän lyöntivirheitä, koska se ei ole se aivan lopullinen, painoon mennyt versio.

    VastaaPoista