maanantai 29. maaliskuuta 2010

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

Kirja kertoo kahden afganistanilaisnaisen tarinan. Ensin määräilevän ja väkivaltaisen Rashidin vaimoksi päätyy rikkaan miehen avioton tytär Mariam, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin Laila, jonka haaveet sota murskaa. Samalla kun sotijat vaihtuvat mutta sota jatkuu, naiset kestävät kaiken Rashidin tekemän koska heidän on vain kestettävä, ja heidän välilleen kasvaa ystävyys joka on kaikkia vaikeuksia vahvempi.

Tämä on tullut niin monessa paikassa vastaan että taitaa olla yksi (parin) viime vuoden luetuimpia kirjoja, eikä lainkaan syyttä. Moni on jopa maininnut tämän olevan yksi parhaista koskaan lukemistaan kirjoista. Itse en ihan sellaisiin ylisanoihin ryhdy, mutta pidin kyllä kirjasta paljon. Se on sekä kaunis että järkyttävä ja ennen kaikkea erittäin koskettava. Vaikkei juuri tämä tarina olekaan totta, en uskalla edes kuvitella kuinka moni tämän kaltainen on.

Toisaalta kirjaa on myös moitittu turhasta viihteellisyydestä, ja teksti olikin kieltämättä tyyliltään yllättävän kevyttä, aiheesta huolimatta. En kuitenkaan pitänyt sitä huonona asiana, ei keveys sisältöä huonontanut mutta teki kirjasta nopealukuisen.

Ensimmäinen lause: Mariam oli viiden vanha, kun hän kuuli ensi kerran sanan harami.

Englanninkielinen alkuteos: A Thousand Splendid Suns (2007)


Kustantaja Otava 2009, nid. laitoksen 5. painos (1. painos 2008), suom. Kristiina Savikurki, 395 s.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Kun Richard Papen aloittaa opiskelun Hampden Collegessa, se tuntuu ankean kotikaupungin jälkeen lähes paratiisilta. Richard onnistuu pääsemään mukaan viiden muinaiskreikan opiskelijan ja heidän karismaattisen opettajansa muusta koulusta eristyneeseen sisäpiiriin. Vähitellen hän saa tietää rikoksesta johon muut ovat syyllistyneet ja päätyy lopulta yhdessä muiden kanssa murhaamaan yhden ryhmän jäsenen joka uhkaa paljastaa kaiken. (Murhasta kerrotaan jo prologissa, joten se ei ole kummoinen spoileri!)

Alku oli vähän hidastempoinen mutta myöhemmin tapahtumat alkoivat kulkea kiihtyvällä tahdilla ja lopulta viimeiset sata sivua oli pakko lukea yöunien kustannuksella. Jälkimakuna melko vaikuttunut "vai näin siinä sitten kävi"-fiilis.

Vaikka juoni pääpiirteittäin onkin kerrottuna ylempänä, niin oleellisinta on se miten murhaan päädyttiin ja mitä siitä seurasi. Äkkiä kaikki alkaakin hajota käsiin eivätkä henkilöiden väliset suhteetkaan ole enää sellaisia kuin niiden luultiin olevan. Murhan jälkeisen mielentilan kuvauksessa kirja toi monin paikoin mieleen Rikoksen ja rangaistuksen, johon pari kertaa viitattiinkin. Jälleen kirja joka osoittautui kuulemieni kehujen arvoiseksi!

Loppuun vielä pikku käännöskukkanen. :) Eihän tässä sinänsä mitään virhettä ole, mutta kun ihan joka sanaa ei olisi välttämättä tarvinnut kääntää:

"Veimme hänet McDonaldsille", Brady sanoi. "Ostimme hänelle Onnellisen aterian."


Ensimmäinen lause: Lumi alkoi sulaa vuorilla ja Bunny oli ollut kuolleena monta viikkoa ennen kuin aloimme ymmärtää tilanteemme vakavuuden.


Englanninkielinen alkuteos: The Secret History (1992)

Kustantaja WSOY 2007, 9. painos (1. painos 1993), suom. Eva Siikarla, 551 s.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kirjallisia tatuointeja

Eksyin parin mutkan kautta kirjallisia tatuointeja esittelevään blogiin. Kuvituksia, aakkosia, Tolkienin haltiakirjoitusta ja ennen kaikkea paljon sitaatteja! Itselläni ei ole tatuointia mutta mietiskelen sellaista satunnaisesti. En ole oikein keksinyt sellaista aihetta jonka haluaisin olevan ihollani aina, mutta jostain kirjallisuuteen liittyvästä sellainen voisi vaikka löytyäkin!

Ja täytyisi kai lukea Kurt Vonnegutia, koska niin moni on näköjään halunnut tallettaa palasen hänen kirjoistaan tatuointiin.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Leena Krohn: Tainaron

Kirja koostuu kirjeistä, joita niiden kirjoittaja lähettää ystävälleen erikoisesta Tainaronin kaupungista. Kirjoittaja on purjehtinut sinne mutta ei muista miksi, ja hän jää yhtä nimettömäksi kuin ystävänsäkin, joka ei koskaan vastaa kirjeisiin. Tainaronin asukkaat ovat hyönteisiä, mutta monin tavoin päivittäisissä tekemisissään ihmisten kaltaisia:

Tiedätkö, että joskus kavahdan, kun väkijoukon uumenista vastaani huojuvat kuonomaiset kasvot, joiden yllä hapuilevat tuntosarvet notkeina kuin ruoska tai kun kahvilassa pöytääni lähestyy tarjoilija, jonka suuosat työntyvät esiin kuin milläkin korennon toukalla. Ja eilen raitiovaunussa viereeni istahti olento, joka muodoltaan muistutti lehteä ja näytti niin keveältä, että olisin voinut puhaltaa hänet ilmaan kuin kuivuneen rikan.


Toisilla taas on hieman erikoisempia tapoja:

Tässä aivan lähellä, samassa korttelissa, asuu eräskin herra, pitkä ja soukka, jolla on tapana riipuskella parvekkeeltaan pää alaspäin useita tunteja päivittäin.


Tulin hankkineeksi tämän Krohnin läpimurtoteoksen luettuani hänestä ylistäviä kehuja, ja aloitin lukemisen vähän epäillen, ajatellen ettei ihmismäisten hyönteisten kansoittama kaupunki ole ihan se juttu, josta kertovaan kirjaan olisin ensimmäisenä innoissani tarttumassa. Jo ensimmäisillä sivuilla huomasin kuitenkin lumoutuvani, sekä Krohnin raikkaasta kielestä että kaupungista ja sen asukkaista. Haluan matkustaa Tainaroniin itse, nähdä omin silmin sen monenlaiset ja monenväriset asukkaat, kiivetä katsomaan kaupunkia näkötornista joka nousee maailmanpyörääkin ylemmäksi, osallistua Kuningatarkimalaisen muistojenkeruujuhlaan! Hyvin, hyvin kiehtova kirja!

Ensimmäinen lause: Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu.


Kustantaja Teos 2006, 4. painos, 1. painoksen julk. WSOY 1985, kuvitus Inari Krohn, 138 s.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

1930-luvulla alabamalaisessa pikkukaupungissa lakimies Atticus Finch puolustaa oikeudessa mustaa miestä, jota syytetään valkoisen tytön raiskauksesta. Läheskään kaikki eivät ole sitä mieltä että se on viisas hanke, ja osansa pilkasta ja tapauksen seurauksista saavat kantaakseen myös Atticuksen lapset Jem ja Scout.

Kuin surmaisi satakielen on lämminhenkinen puheenvuoro tasa-arvon puolesta. Se on myös eläväntuntuinen kuvaus tarinan ajasta ja paikasta. Pikkukaupungin tunnelma, lapsuuden kesät, kotikadun ihmiset, täyteen ahtautunut oikeussali hiostavan kuumana kesäpäivänä - kaikki tuntui hyvin aidolta, kuin olisin itse ollut näitä asioita kokemassa. Suosittelen, tämä on helppolukuinen klassikko tärkeästä aiheesta.

Valitettavaa on se, että vaikka maailma osittain onkin muuttunut, ei kirjan sanoma ole suinkaan vanhentunut. Kannattaa käydä kurkkaamassa Peggy McIntoshin artikkelia White Privilege: Unpacking the Invisible Backpack, joka käsittelee etuja, joita valkoihoinen ei yleensä edes tiedosta saavansa jokapäiväisessä elämässään.

Ensimmäinen lause: Kun Jem-veljeni oli liki kolmetoistavuotias, hänen käsivartensa murtui pahasti kyynärpäästä.


Englanninkielinen alkuteos: To Kill a Mockingbird (1960)


Kustantaja Koko Kansan Kirjakerho 1984, 1. kerran suomeksi julk. Gummerus 1961, suom. Maija Westerlund, 374 s.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

David Mitchell: Ghostwritten

Ghostwritten on romaani, joka koostuu yhdeksästä osasta, kertoo eri puolilla maailmaa asuvista henkilöistä joiden elämät linkittyvät pienten sattumien ja kohtaamisten kautta, ja sisältää muun muassa terrorismia, kummituksen, pyhän vuoren, yöllisen radioshown, ihmisestä toiseen vaeltelevan tietoisuuden, piileskelevän kvanttifyysikon ja taidevarkauksia.

Odotin, että kokonaisuus olisi lopussa yhdistetty vielä kunnolla mutta niin ei käynyt, vaan tarinat jäivät mainittuja pieniä yhteyksiä lukuunottamatta erillisiksi. Ensin petyin vähän, mutta hetken mietittyäni totesin että ehkä yhdistäminen ei sittenkään ollut tarpeen, vaan kirja oli hyvä juuri näin. Vaikka se sisältää monenlaisia asioita eikä sillä ole kunnollista alkua eikä loppua, ja kirjoitustyylikin vaihtelee kulloisenkin kertojan mukaan, se ei tunnu lainkaan sekasotkulta. Kiehtovalta ja mielikuvitusta kutkuttavalta sen sijaan kyllä. Takakannessa sanotaan kirjan olevan "an unforgettable vision of our common humanity". Sovitaan nyt sitten vaikka niin. :)

Mitchelliltä on suomennettu romaanit Pilvikartasto ja Black Swan Green, jotka täytynee laittaa lukulistalle. Ensin mainittu on tietääkseni vähän Ghostwrittenin tyylinen, eri tarinoita yhdistelevä teos, jälkimmäinen taas suoraviivaisempi kasvutarina 1980-luvun Englannista.

Ensimmäinen lause: Who was blowing on the nape of my neck?


Kustantaja Hodder & Stoughton 1999, 436 s.