Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timosen esikoisromaanissakin esiintynyt Klarissa on vetäytynyt kesäksi saareen kirjoittamaan sekä miettimään katkolla olevaa avioliittoaan. Seesteiset kesäpäivät saavat kuitenkin uuden käänteen kun Klarissa tutustuu naapurisaaren kesäasukkaaseen, charmikkaaseen Olaviin, ja myöhemmin tämän poikaan Cedriciin. Mutta lomaromanssikaan ei ole koko totuus romaanista (vaikka kansi vähän harhaanjohtavasti siihen suuntaan viittaakin) vaan mukaan tulee psykologisen trillerin uhkaavaa tunnelmaa, omituista peliä ja maagista realismiakin.

Onpas rikasta ja eläväistä kieltä, oli ensimmäinen ajatukseni lukemaan ryhdyttyäni. Ja se kesä, se huokui tekstistä voimalla lämmittämään sitä huhtikuun lopulla yhä korkeiden lumikinosten ympäröimää mökkiä Lapissa, jossa tätä luin. Aloin haaveilla itsekin kesästä saaressa, mieluummin vain ilman niitä häslinkejä joihin Klarissa päätyy! Hän onnistuu saamaan itsensä melkoiseen suhdesotkuun. Joissakin arvioissa hänen tekemisiään paheksuttiin tai kummasteltiinkin, mutta minä olen ilmeisesti moraaliton koska seurasin vain mielenkiinnolla. ;) (Taikan maininta siitä ettei teos läpäisisi Bechdelin testiä on kyllä aiheellinen - Klarissan mielessä kun ei tunnu pyörivän juuri muuta kuin mies toisensa perään.)

Mutta entäs se loppu sitten? Siihen olisin kaivannut vähän suurempaa selkeyttä, nyt jäi lähinnä "häh, mitä oikein tapahtui" -fiilis. Ja tuntuu tässä napakan lyhyessä romaanissa olevan muutenkin vielä tasoja jotka jäivät tavoittamatta. Ilmeisesti ainakin Juhani Ahon tuotannon tunteminen voisi avata jotain paremmin. Kirjallisuusviitteitä Timonen ripottelee teksteihinsä kyllä muutenkin, mikä tietysti aina ilahduttaa kunhan sellaisen vain huomaa. :)

Yhteenvetona: taitavan kirjoittajan tiivistunnelmainen romaani, jonka loppunäytöksen epäselvyys jäi pikkuisen harmittamaan.

Ensimmäinen lause: Viime yönä menin jälleen Piiliniemeen.

Kustantaja WSOY 2015, 132 s.

Jonna Ruuska: Kuovin huuto

Sain tämän luontorunokokoelman arvostelukappaleena jo keväällä (Kiitos Jonna Ruuska ja BoD!), jolloin alkua jo ihastellen selailinkin. Vaan kun kirja jäi siinä vaiheessa lukematta kokonaisuudessaan, ei kesällä tuntunutkaan enää olevan oikea aika. Piti odottaa syksyn pimeneviä iltoja, että Kuovin huuto alkoi taas kutsua puoleensa. Sillä vaikka kaikilla vuodenajoilla onkin kokoelmassa omat osionsa, tämä tuntuu vahvasti olevan kevään ja syksyn kirja. Siirtymäkausien, sellaisten aikojen kun vanha on jäämässä taakse ja jokin uusi jo lupailee tuloaan. Eniten kotonaan sinä helmikuisena päivänä, joka on kuin kevään varhainen luonnos, tai syksyisen valottomana aamuna, kun lätäkkö parkaisee askeleen alla.

Keväästä ja syksystä Ruuskalla tuntuu olevan eniten sanottavaakin, koska niiden osuudet ovat tuplasti pidemmät kuin kesän ja talven. Tämä ei kuitenkaan onneksi tarkoita että ne lyhyemmätkään jäisivät mitenkään vaisuiksi, vaan teos on tasapainoinen kokonaisuus. Vuodenaikateemojen lisäksi se sisältää myös osiot, jotka on omistettu luonnon ja siellä kulkijan yhteenkuuluvuudelle, sadunomaisilla elementeillä leikittelylle ja luonnon tuhoamisen suremiselle.

Pidin kirjasta juuri niin paljon kuin jo aikoinaan ensivilkuilulla arvelin! Ruuskan runot ovat heleän raikkaita ja luovat vahvoja mielikuvia usein vain muutamalla rivillä. Metsälammen värit kiipeävät sen rannalla istujaan kun sinne kastaa varpaansa, havunneulanen näkee keväänvihreää unta lumipeitteessään, pimenevässä metsässä kulkeva hirvi katsoo joko karpalolapset nukkuvat.

Ihastuttava kokoelma, johon tulen palaamaan vielä moneen, moneen kertaan! Kaikkein parasta on tietysti mennä metsään ihan itse, mutta jos ei ihan heti pääse niin Kuovin huutoa lukemalla saa erinomaista ensiapua. :)

Ulkoasu: Kaunis on kansikin ja sivujen ilmava taitto voimistaa tekstin kuulautta entisestään. Bonuksena vielä kirjanmerkkinauha! Kannen suunn. & kuva: Jonna Ruuska.

Kustantaja BoD 2014, 116 s.

Tove Jansson: Kesäkirja

Sophia-tyttö viettää isänsä ja isoäitinsä kanssa kesänsä Suomenlahden saaressa. Kesäkirja on kollaasi eri kesien tapahtumia, tunnelmia ja hetkiä vailla kronologista järjestystä, mutta silti täydellisen yhtenäinen.

Tämä on kirja, jonka kerran luettuaan lukee todennäköisesti uudelleenkin. Kirja, joka jää hautumaan mieleen. Parhaimmillaan kenties luettuna maistellen. Luin ensimmäisen puolikkaan putkeen tavoittamatta kunnolla sitä mikä tästä oikein tekee niin hienon, mutta kun pidin vähän taukoa ja annoin kirjalle aikaa elää mielessäni, löysin kuin löysinkin jatkaessani Kesäkirjan taian.

Kokonaisuus on upea: saaren ajattomuus ja kirjan sivuille vangittu kesän tuntu kaipaavat mausteekseen kipakkuutta, ja sitä kyllä löytyykin Sophian ja isoäidin ystävyydestä. Ja kun kaikki on vielä kirjoitettu sillä yksinkertaisen viisaalla tyylillä, joka on Tove Janssonilla ihan omanlaisensa, niin mitä sitä nyt muuta enää pitäisi vaatia.

Ensimmäinen lause: Oli varhainen, hyvin lämmin aamu heinäkuussa ja yöllä oli satanut.


Ruotsinkielinen alkuteos: Sommarboken (1972)


Ulkoasu: Kansikuva olisi täydellinen vaikkei edes olisi Toven itsensä maalaama, mutta kun se on, niin se on vielä täydellisempi. :)


Kustantaja WSOY 2006, 6. painos, suom. Kristiina Kivivuori, 143 s.