torstai 31. joulukuuta 2009

Vuosikatsaus 2009

Mikäpäs olisi mukavampi tapa viettää vuoden viimeistä iltaa kuin selailla lukupäiväkirjaa ja muistella mitä on tullut luettua? :) Lista näyttää tältä:

  1. Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho
  2. Antonella Gambotto: Pimennys
  3. Harlan Coben: Sillä tiellään
  4. Michael White: Luciferin liittolainen
  5. Dennis Lehane: Suljettu saari
  6. Petter Sairanen: Naali kulki tundran halki
  7. Elizabeth Kim: Kymmenentuhatta surua
  8. James Patterson & Peter de Jonge: Ihme 17. viheriöllä
  9. Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka
  10. Jeff Long: Tilinteon hetki
  11. Jeff Long: Seinämä
  12. Jarkko Martikainen: Pitkät piikit ja muita kertomuksia
  13. Andreï Makine: Maa ja taivas
  14. Andreï Makine: Vera
  15. Arto Juurakko: Rakkauren kipunoota pohojalaasittain
  16. Tom Egeland: Ympyrän pää
  17. Hannu Launonen & Béla Jávorszky (toim.): Yhteisessä sateessa
  18. Fedor Dostojevski: Rikos ja rangaistus
  19. Niels Fredrik Dahl: Matkalla ystävän luo
  20. William Brodrick: Sovituksen hinta
  21. Stephen King: Liseyn tarina
  22. Markus Zusak: Kirjavaras
  23. Susanna Kearsley: Mariana
  24. Saira Shah: Tarinankertojan tytär
  25. Richard Bach: Lokki Joonatan
  26. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
  27. Murray Bail: Eukalyptus
  28. Harri Nykänen: Raid ja legioonalainen
  29. Maritta Lintunen: Valaistut talot
  30. Deborah Smith: Karhuvuoren varjo
  31. William Nicholson: Toisten maassa
  32. Ian McEwan: Rannalla
  33. Nancy Huston: Syntymämerkki
  34. José Saramago: Toinen minä
  35. Aino Kallas: Sudenmorsian
  36. Tove Jansson: Seuraleikki
  37. Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies
  38. L. M. Montgomery: Anna ystävämme
  39. Roald Dahl: Nahka ja muita novelleja
  40. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
  41. Thomas H. Cook: Chathamin koulun tapaus
  42. Joel Haahtela: Perhoskerääjä
  43. Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti
  44. Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1
  45. Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
  46. Ville Ranta: Sade
  47. J. M. Coetzee: Häpeäpaalu
  48. Harlan Coben: Ei sanaakaan
  49. Philippe Claudel: Harmaat sielut
  50. Amy Tan: Rouva Chenin henki
  51. Jeff Long: Helvetin piirit
  52. Rohinton Mistry: A Fine Balance
  53. Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
  54. Cees Nooteboom: Rituaaleja
  55. Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
  56. Leena Lander: Käsky
  57. Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari
  58. Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
  59. Michael Allin: Zarafa

Yllättävänkin suuri määrä, kun ottaa huomioon kuinka vähäiseltä lukemiseen käytettävissä oleva aika on välillä tuntunut!
Älkää kysykö, mikä oli vuoden paras. En todellakaan osaa valita. Mutta sen osaan sanoa että tutustuin moneen kiinnostavaan kirjailijaan joilla on potentiaalia päästä suosikeikseni kunhan luen heitä lisää: Lisa See, Andreï Makine, José Saramago, Fred Vargas, Rohinton Mistry, Arturo Pérez-Reverte... Myös Kylmä iho, Saatana saapuu Moskovaan, Kirjavaras, Vanhus ja meri, Häpeäpaalu, Helvetin piirit ja Tuulen varjo jäivät erityisesti mieleen.
Kaiken kaikkiaan oikein hyvä vuosi - myös siksi että löysin tieni kirjablogien maailmaan josta olen löytänyt valtavasti lukuvinkkejä, samanhenkisiä ihmisiä ja kiinnostavia keskusteluja. Erittäin hyvää uutta vuotta kaikille!

Michael Allin: Zarafa


Zarafa oli kirahvi, joka otettiin kiinni poikasena Etiopian ylängöillä ja kuljetettiin Egyptiin, jonka osmanihallitsija Muhammed Ali lähetti sen pari vuotta myöhemmin poliittisin taka-ajatuksin lahjaksi Ranskan kuninkaalle Kaarle X:lle. Kirahvi saapui Marseilleen 1826 ollen ensimmäinen elävä kirahvi Ranskan maaperällä ja kulki sieltä kävellen 880 kilometriä Pariisiin, saavuttaen siellä suuren suosion ja aiheuttaen kirahvihenkisen muotivillityksen.

Tiesin lukemaan ryhtyessäni vain että kyseessä on tositarina, mutta en sitä olisiko tarjolla silkkaa faktaa vai kaunokirjallinen esitys tapahtumista. Sain faktaa maustettuna pikku ripauksella fiktiota. Sain myös kiinnostavan katsauksen historian tapahtumiin, sekä kirahvia koskeviin että sitä edeltäviin ja sivuaviin, kuten Napoleonin Egyptin sotaretkeen ja egyptologian alkuvaiheisiin.

Zarafa on kirjoitettu rakkaudella ja ihmetyksellä ja sen lukemisesta jäi hyvä mieli. Se sai myös (taas) miettimään, miten paljon maailmassa ja sen historiassa onkaan pikkujuttuja jotka ansaisisivat sen että joku kirjoittaisi niistä kirjan!

Ensimmäinen lause: Shambatin silta kaartuu nykyisin Khartumissa yli Niilin alkukohdan.

Englanninkielinen alkuteos: Zarafa - a Giraffe's True Story, from Deep in Africa to the Heart of Paris (1998)

Kustantaja Otava 2000, suom. Tuula Saarikoski, 223 s.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo


Kirjakauppiasisä vie vuonna 1945 10-vuotiaan Danielin vierailulle Barcelonan vanhassa kaupungissa sijaitsevalle, salatulle Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Siellä Danielin käteen osuu Tuulen varjo, kirja joka tuntuu odottaneen juuri häntä siellä vuosikaudet. Sen salaperäisen kirjoittajan, Julián Caraxin, kerrotaan kuolleen epämääräisissä olosuhteissa ja Danielin hallussa oleva kirja on ainut olemassa oleva kappale - muut on poltettu. Seuraavan vuosikymmenen kuluessa Daniel selvittää Caraxin elämän vaiheita, ja kirjailijan tarina alkaa toistua hänen omassakin elämässään.

Takakannessa mainitaan Tuulen varjon olevan jännäri, rakkausromaani ja kauhutarina. Pitää paikkansa, mutta itse koin sen olevan ennen kaikkea tarina mysteeristä ja sen selviämisestä - mikä johtuu kenties siitä, että satun rakastamaan mysteereitä. :) Vaan oli määritelmä mikä vain, niin erittäin hyvä ja mukaansatempaava kirja ainakin on!

Tarinan itsensä lisäksi kiehtovaa on sitä ja kaupunkia ympäröivä maaginen tunnelma. Barcelona on kuin yksi päähenkilö muiden joukossa. Toisinaan mainitaan kirjailijoiden kirjoittaneen rakkaudentunnustuksia kotikaupungeilleen, mutta mahtaako Ruiz Zafónin kohdalla olla kyse viha-rakkaussuhteesta?

Jacinta tiesi ensi päivästä asti, että se kaupunki oli nainen, julma ja turhamainen, ja oppi pelkäämään sitä ja väistämään sen katsetta.

Ennen lukemista mietin, että jos pidän tästä, haluanko lukea ristiriitaisia mielipiteitä herättänyttä Enkelipeliä, koska vaarana on lässähtävä pettymys samaan maailmaan palaamisen sijaan. No, tuskin maltan vastustaa kiusausta kuitenkaan. Parasta pitää vain odotukset matalina etten ainakaan tipu kovin korkealta! :)

Ensimmäinen lause: Muistan vieläkin sen varhaisen aamun, jolloin isä vei minut ensimmäisen kerran käymään Unohdettujen kirjojen hautausmaalla.

Espanjankielinen alkuteos: La Sombra del Viento (2001)

Kustantaja Loisto/Otava 2007, 7. painos (1. painos 2004), suom. Tarja Härkönen, 647 s.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Arturo Pérez-Reverte: Taistelumaalari


Jo Taistelumaalarin alkuasetelma on ajatuksia herättävä: Entinen sotavalokuvaaja, kolmikymmenvuotisen uran tehnyt ja sodassa rakkaansakin menettänyt Andrés Faulques on asettunut yksin meren rannalle vanhaan vartiotorniin. Hän maalaa pyöreän tornin sisäpinnalle valtavaa seinämaalausta; omaa näkemystään sodasta, sitä kuvaa jota ei koskaan onnistunut kameralla ottamaan. Eräs vieras ei välitä Faulquesin yksityisaluekylteistä: kroaatti, joka on tullut tappamaan hänet koska on joutunut kidutetuksi Faulquesin ottaman, palkitun kuvan takia.

Ja loppu herättää ajatuksia vielä enemmän, kun miehet syventyvät keskusteluun sodasta ja ihmisluonnosta ja Faulques uppoutuu toisinaan entisen elämänsä hätkähdyttäviin, kauheisiin muistoihin. Kaiken läpi kulkee Pérez-Reverten kaunis, tyylikäs kieli, jonka lukeminen on nautinto, vaikka suuri osa sen kuvaamista tapahtumista on joko synkkiä tai hyvin synkkiä. Kirjailija on itse entinen sotareportteri, mikä pistää väkisinkin miettimään ovatko ainakin jotkut Faulquesin muistoista todellisia, hänen omiaan. Suosittelen, mutta en kovin herkille.

Ensimmäinen lause: Hän ui joka-aamuiset sataviisikymmentä vetoaan avomerelle päin ja saman verran takaisin rannalle, missä hän tunsi pyöreät kivennupulat jalkapohjissaan.

Espanjankielinen alkuteos: El pintor de batallas (2006)

Kustantaja LIKE 2007, suom. Satu Ekman, 313 s.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Keväthoukutuksia, osa 1

Lukulistani kirjat eivät muutenkaan olisi kesken loppumassa, mutta taas on uusia nimiä tarjolla kun kustantamot kertovat kevätuutuuksistaan. Tässä itseäni kiinnostavia poimintoja tähän mennessä vastaan tulleilta listoilta:


Otava
  • Joel Haahtela: Katoamispiste
  • Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
  • C.J. Sansom: Talvi Madridissa
  • Anne Enright: Valvojaiset
  • Ian McEwan: Vieraan turva

Tammi
  • Orhan Pamuk: Viattomuuden museo
  • Pascal Mercier: Yöjuna Lissaboniin
  • Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus
  • Valérie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

Gummerus
  • Kamila Shamsie: Poltetut varjot
  • Muriel Barbery: Siilin eleganssi
  • Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis
  • Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

Avain
  • Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
  • Elina Hirvonen: Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009
  • Claudie Gallay: Tyrskyt

Etsi omat houkutuksesi:
Otava
Tammi
Gummerus
Avain

lauantai 12. joulukuuta 2009

Leena Lander: Käsky


Keväällä 1918, kun sisällissota on päättynyt mutta asioita vielä selvittämättä (no, siinä vaiheessa taidetaan olla vieläkin), jääkäri Aaro Harjula kuljettaa punaista naisvankia Miina Malinia kenttätuomioistuimeen tuomari Emil Hallenbergin kuulusteltavaksi. Tuomarilla on selvitettävänä paitsi vangin syyllisyys, myös se mitä tapahtui sillä aikaa kun vanki ja saattaja olivat kateissa kahdeksan päivää haaksirikkouduttuaan syrjäiseen saareen.

Ihastuin Landerin kirjoitustyyliin heti alussa ja pidin niin siitä kuin tarinastakin loppuun asti. Välillä jokin kirjan vähäeleisessä voimakkuudessa toi mieleeni Vanhuksen ja meren; pienetkin tapahtumat tuntuvat suurilta, ja niiden annetaan puhua puolestaan ilman puhki selittämistä.

Yleensä en ole kovin innokas näkemään lukemistani kirjoista tehtyjä elokuvia, mutta tässä tapauksessa tuntuu että sekin voisi olla hieno kokemus.

Ensimmäinen lause: Mies nousee ylös.

Kustantaja Loisto/WSOY 2008, 5. painos (1. painos 2003), 334 s.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Lukuhaaste

Olen jo päiväkausia suunnitellut vastaavani tähän monessa blogissa pyörineeseen kyselyyn ja nyt ajattelin viimein saada sen tehtyä. (Kiitos vain Magica de Spellille henkilökohtaisesta haasteesta joka osaltaan pisti vauhtia toimintaan! :) )


1. Mikä kirja itketti? Hyvin hyvin monet kirjat! Liikutun kohtalaisen helposti lukiessani; surusta, ilosta tai tapahtumien yleisestä vaikuttavuudesta. Enpä nyt osaa nimetä yhtä itkettäjää ylitse muiden... :)


2. Mikä nauratti? Hmm hmm... Don Rosan sarjakuvat ainakin. Harvemmin tulee luettua hauskaksi mainostettua kaunokirjallisuutta, mutta se on aina hienoa jos kirjassa tulee yhtäkkiä ihan puskista vastaan nauruntyrskähdyksiä aiheuttavia kohtia. Niin kävi esimerkiksi Saramagon Toisen minän kanssa.


3. Mikä oksetti? Muuten pystyn kyllä lukemaan monenlaisista kamaluuksista, mutta äidiksi tuloni jälkeen olen pyrkinyt välttämään kirjoja, joissa epäilen tapahtuvan ikäviä asioita pikkulapsille.


4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit? En juuri koskaan tietoisesti ajattele henkilöihin samaistumista, joten tähän olisi ollut hyvin hankalaa keksiä vastausta ellen olisi juuri sattunut lukemaan Kolmattatoista kertomusta. Siitä kirjoittaessani jo mainitsinkin samaistuneeni henkilöihin siinä, miten he suhtautuivat kirjoihin ja lukemiseen. :)


5. Minkä kirjan jätit kesken? Zadie Smithin Valkoiset hampaat, Annie Proulxin Vaarallisen harmonikan, Henri Charriéren Papillonin...


6. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken? G.P. Taylorin nuortenfantasiaromaani Varjonmanaaja oli kökkö ja typerä, mutta tulin lukeneeksi sen loppuun koska se oli niin nopelukuinen - saadakseni selville että se on sarjan ensimmäinen osa ja jos olisin halunnut tietää tapahtumien lopputuloksen, olisin joutunut lukemaan samaa soopaa vielä lisää!


7. Minkä kirjan luit uudestaan? Monet suosikkilistallani olevista kirjoista (ks. blogin oikeanpuoleinen palsta) olen lukenut useammin kuin kerran, ja loput toivoisin lukeneeni ja aion niin vielä tehdäkin.


8. Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)? Minkään kirjan lukemista en taida pimitellä, mutta jos vaikka myönnän pitäneeni kovasti Da Vinci -koodista, ja että hyllyssäni on komea kuvitettu laitos sekä siitä että Enkeleistä ja demoneista? :D


9. Mitä kirjaa suosittelet? Yann Martelin Piin elämää.


10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)? Eipäs taida kauheasti olla kehuskeltavaa! :) Suurin saavutus lienee Rikos ja rangaistus, joka nyt ei kuitenkaan ole mikään hirmuisen hankala. Siitä olen kuitenkin iloinen että olen viimein ihan oikeasti kiinnostunut lukemaan klassikoitakin.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus


Tuntuu että oma kuvaukseni kirjasta toistaisi joka toisen sanan takakansitekstistä, joten lainaan suosiolla siitä pätkän:

"Margaret Lea on töissä isänsä antikvariaatissa. Hän lukee vain kuolleiden kirjailijoiden teoksia ja kirjoittaa harrastuksekseen elämäkertoja unohdetuista kirjailijoista. Eräänä päivänä hän saa kirjeen Vida Winteriltä, joka on kuuluisimpia ja rakastetuimpia nykykirjailijoita. Vida Winter haluaa, että Margaret kirjoittaa hänen elämäkertansa. Kirjailija on aina ollut salamyhkäinen ja keksinyt menneisyydestään mitä uskomattomampia versioita vuosien varrella. Nyt hän on jo vanha ja sairas ja haluaa vihdoin kertoa totuuden."

Kolmastoista kertomus kertoo kirjoista, tarinoista, sisaruksista ja menneisyydestä, joka ei jätä rauhaan ennen kuin siitä kertoo jollekin. Monet ovat tästä pitäneet, ja voin yhtyä heidän mielipiteeseensä! Ei tämä ihan huippu ole, mutta erittäin viihdyttävä kyllä. Parasta lukemisessa taisi olla samastuminen henkilöiden kirjojen rakastamiseen! :)

Vähän harmittaa, etten ole lukenut Kotiopettajattaren romaania ennen tämän lukemista, koska siihen viitattiin usein. Ei sen takia mitään oleellista jäänyt ymmärtämättä, mutta kuitenkin!

Ensimmäinen lause: Oli marraskuu.

Englanninkielinen alkuteos: The Thirteenth Tale (2006)

Kustantaja Tammi 2007, suom. Salme Moksunen, 419 s.

torstai 3. joulukuuta 2009

Cees Nooteboom: Rituaaleja


Rituaaleja kertoo Inni Wintropista sekä hänen ja eräiden hänen tuntemiensa ihmisten (varsin omituisistakin) tavoista. Siinä kai se, lyhykäisyydessään,vaikkei moinen kuivahko kuvaus varsinaisesti teekään kirjalle oikeutta.

Kirjassa oli kiinnostavia henkilöitä, ajatuksia ja huomioita sekä sujuvaa ja taidokasta kieltä. Toisinaan esiintyi myös filosofisia pohdintoja jotka saivat vain ajatukseni harhailemaan, aiheuttaen sen, ettei kiinnostus kirjan lukemiseen aina ollut huipussaan. Ei siis mikään täydellinen lukukokemus, mutta mutta... Kyllä tässä jotain oli, tarkemmin määrittelemätöntä, ajatuksia herättävää ja lukemisen arvoista.

Ensimmäinen lause: Sinä päivänä, jona Inni Wintrop teki itsemurhan, Philipsin osakekurssi oli 149,60.

Hollanninkielinen alkuteos: Rituelen (1980)

Kustantaja WSOY 1999, suom. Markku Mannila, 210 s.