Stephen King: Viimeinen vartio (äänikirja)

Trilogian päätösosa, jota edeltävät Mersumies sekä Etsivä löytää.

Bill Hodges ja Holly Gibney ajautuvat tutkimaan tapausta joka tuntuu jälleen kerran johtavan City Centerin verilöylyn aikaansaaneeseen Brady Hartsfieldiin. City Centeriin - tai Bradyyn - liittyvät henkilöt tekevät itsemurhia, ja heidän asunnoistaan löytyy kummallisia Z-kirjaimia ja konkurssiin menneen firman pelikonsoleita. Hodgesin vaisto alkaa ennen pitkää ilmoitella että Bradylla on sormensa tässäkin pelissä, mutta miten se voisi olla mahdollista sillä hän on viettänyt jo vuosia sairaalassa ilmeisen toimintakyvyttömänä pahan aivovamman jäljiltä?

Koska kyse on Kingistä, en haluaisi joutua sanomaan näin, mutta tämä oli nyt kyllä vähän kökkö. Sarjan ensimmäinen osa on oikein hyvä eikä toinenkaan hullumpi, mutta nyt koko Brady ja hänen nousevat yliluonnolliset voimansa alkoivat kyllä jo tympäistä, vaikka hän olikin jälleen kerran kehitellyt karmivan suunnitelman. Hänen tekemisiäänkin kerrattiin myöhäisemmässä vaiheessa aivan liian pitkään, koska ne olivat kyllä suurimmaksi osaksi pääteltävissä kirjan aiempien tapahtumien perusteella. Enkä oikein meinannut päästä yli Bradyn kätyreikseen värväämien henkilöiden naurettavista koodinimistä Tohtori Z ja Z-Boy, vaan tunnelma tipahti pikkuisen aina kun jompikumpi mainittiin.

Oli tässä nyt toki sentään hyviäkin juttuja ja jännitystä sekä mielenkiintoa riitti loppuun asti kuunteluun, mutta tämän päätöksen jälkeen ei voi sanoa että sarjaa jäisi erityisemmin ikävä. King siis todistettavasti osaa kirjoittaa myös hyvän dekkarin, mutta olisi nyt jatkanut sitä koko trilogian verran kun kerran aloitti!

Englanninkielinen alkuteos: End of Watch (2016)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Toni Kamula, 14 h 31 min 

Susanne Jansson: Uhrisuo (Dekkariviikko)

Nathalie Ström kasvoi Mossmarkenin suon laidalla, mutta tragediaan päättyneen kesän jälkeen hän on pysynyt poissa seudulta vuosikaudet. Nyt hän palaa tekemään suolla mittauksia väitöskirjaansa varten. Samalla suolla, johon rautakaudella upotettiin ihmisuhreja ja jolle monen kerrotaan kadonneen paljon myöhempinäkin aikoina. Ehkä se on peräti suo itse, joka vaatii uhrinsa? Epämääräistä uhkaa paikkaan joka tapauksessa tuntuu liittyvän, ainakin sitten kun Nathalie löytää ystävänsä Johanneksen pitkospuilta tajuttomaksi lyötynä ja taskut täynnä kultakolikoita. Pian poliisin valokuvaaja Maya Lind löytää jotain karmeampaakin; suohon upotetun ruumiin. Eikä tämä ruumis ole peräisin rautakaudelta.

Susanne Janssonin kummitusjutuilla sävytetty esikoisdekkari ei ole ollenkaan hullumpi paketti! Pidin tunnelmasta joka ei kasva kauhuksi vaan väreilee sopivan painostavana, suon kuvauksesta, henkilöistä, vanhojen salaisuuksien selviämisestä ja siitä kuinka tuoreemmat tapahtumat kytkeytyvät siihen mitä ennen oli - siihen mitä ei oikein uskaltaisi edes muistaa. Hyvä kokonaisuus jonka osat sopivat yhteen. Suon tuntu jäi lukiessa niin kiinni, että oli pakko lähteä kävelylle paikallisen nevan pitkospuille. Ihan kauniilla, aurinkoisella säällä kylläkin. Äkillisen myräkän noustessa olisi ehkä saattanut tulla kiire jonnekin muualle.

Ensimmäinen lause: Olisi väärin sanoa, ettei kukaan nähnyt tai kuullut mitään.

Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)

Suomentanut Tiina Sjelvgren

Kustantaja Bazar 2018, 312 s.

---------------------------------------------

Kirjakaupoissa vietetään tällä viikolla dekkariviikkoa, ja monet kirjabloggaajatkin osallistuvat taas tapahtumaan, tietysti dekkareita lukien ja aiheesta kirjoittaen. Niinan postauksessa lista osallistujablogeista, joista voi käydä viikon mittaan etsimässä dekkarivinkkejä.

Stephen King: Etsivä löytää (äänikirja)

Keskimmäinen osa Kingin Bill Hodges -dekkaritrilogiasta. Hodges itse toimii tätä nykyä yksitysetsivänä, mutta ennen hänen, Hollyn ja Jeromen seuraan palaamista tutustutaan aivan muihin henkilöihin.

Morris Bellamylla on pakkomielle. Hänen mielestään ylistetty kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun sarjansa aivan väärin ja laittanut päähenkilönsä luopumaan periaatteistaan. Huhu julkaisemattomasta materiaalista (ja kaupanpäällisenä huomattavasta määrästä käteistä) vie Morrisin ryöstöretkelle kirjailijan kotiin.

Vuosia myöhemmin asiaan sotkeentuu sattumalta Pete Saubers, poika jonka perhe on vaikeuksissa koska isä on loukkaantunut (sarjan avausosassa Mersumiehessä tapahtuneessa) City Centerin verilöylyssä ja äitikin laman vuoksi vailla kunnon työtä. Pete joutuu lopulta huomaamaan päätyneensä hengenvaaraan ja silloin kaivataan Hodgesin apua.

Kuten Mersumiehenkin kohdalla totesin, Kingiltä sujuu kyllä tällainenkin tyyli. Kerronta sujuu tuttuun malliin, mutta eivät nämä taida yhtä hyvin mieleeni jäädä kuin moni muu hänen kirjoistaan. Sen verran nämä dekkareina sulautuvat massaan, tai ainakin tämä toinen. Tosin pitäisi ehkä tutustua sarjan päätösosaankin ennen kuin sanoo enempää, sillä yliluonnollisuus alkoi tässä hiipiä mukaan kuvioihin. Edellisen kirjan pahis Brady Hartsfield ei ole niin ulkona pelistä kuin päällepäin näyttää, vaan hänellä mahtaa olla vielä muutamakin ässä hihassa.

Ja hyvinpä olen viihtynyt joka tapauksessa. Väkivallan suhteen riittäisi kyllä vähän vähemmänkin eläväinen kuvailu. En ole herkimmästä päästä, mutta kyllä tätä kuunnellessa pari kohtaa laittoi vääntelemään naamaa melkoisiin inhon ilmeisiin.

Englanninkielinen alkuteos: Finders Keepers (2015)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Antti Jaakola, 14 h 27 min 

Tuore maa, Rotko & Ihan tavallisena päivänä

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Tämä novellikokoelma ehti odotella hyllyssä nolostuttavan monta vuotta, mutta pääsipä viimein lukuunkin! Jhumpa Lahirin aiemman, myös bengalilaisiirtolaisista kertovan kokoelman Tämä siunattu koti olen lukenut aikaa sitten ennen blogia. Pidin, mutta kovin suuria ei jäänyt mieleen, ja osaksi samoin taitaa olla tämän kanssa. Nautin kyllä lukiessani laatutekstiä Kersti Juvan laatukäännöksenä, mutta odotin jotain mikä sykähdyttäisi kunnolla. Ja sainkin sellaista vielä, sillä paras oli säästetty loppuun: kolmen novellin sarja Hemasta ja Kaushikista, jotka tapaavat jo lapsina, päätyvät vähäksi aikaa asumaan saman katon alle ja kohtaavat taas vuosia myöhemmin Roomassa. Tämän osan taidan "joutua" lukemaan vielä uudestaan!

Englanninkielinen alkuteos: Unaccustomed Earth (2008)

Suomentanut Kersti Juva


Kustantaja Tammi 2009 (2. painos, 1. painos 2008), 434 s.

Luca D'Andrea: Rotko (äänikirja)

Menestynyt dokumentaristi Jeremiah Salinger muuttaa perheineen joksikin aikaa vaimonsa kotiseudulle, etelätirolilaiseen vuoristokylään. Paikan historiaan liittyy karmiva tapaus muutaman vuosikymmenen takaa, raaka kolmoismurha joka on jäänyt selvittämättä. Salinger päätyy kaivelemaan asiaa, eikä se miellytä kaikkia kyläläisiä.

D'Andreaa on verrattu mm. Stephen Kingiin, mutta tätä en nyt kyllä allekirjoita. Rotko jäi omalla kohdallani "ihan hyvä" -kirjaksi. Saattaa kyllä osin taas johtua äänikirjaformaatista, tunnun kaipaavan siltä aika kovan tason koukutusta, tai jotain, että kuuntelu etenee kunnolla. Miljööstä ja tunnelmasta pidin kyllä, ja itse arvoituskin kiinnosti! Mutta oi miksi piti käyttää niin paljon aikaa siihen että Jeremiahin vaimo Annelise motkottaa siitä kuinka pitää keskittyä perheeseen tai tulee ero ihan justiin, ja Jeremiah joutuu tekemään tutkimuksiaan salassa? Voi hyvä ihme, anna nyt miehen harrastaa! Clara-tyttären kanssa tapana oleva kuinka monta kirjainta -leikkikin alkoi jo pursuta jostain ulos. Ärsyttikin siis, mutta kokonaisuutena aivan ok. :)

Tähän voisi taas heittää pari positiivisempaa näkemystä Annikalta ja Marilta!

Italiankielinen alkuteos: La sostanza del male (2016)

Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä

Kustantaja Tammi 2017, 14 h 51 min, lukija Jukka Pitkänen

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kolme kauheaa tapahtumaa vuosien takaa: kotipihalta jäljettömiin kadonnut 3-vuotias, nuoren perheenisän kirvessurma ja asianajotoimiston apulaisen kuolema puukotuksen uhrina. Sekä yksityisetsivä Jackson Brodie, jonka työpöydälle nämä tapaukset aikanaan ilmaantuvat. (Vaihtelua vanhan kissanaisen kadonneisiin lemmikkeihin.)

Atkison pyörittelee laajahkoa kaartia hyvin luotuja henkilöitä, joilla kaikilla on osansa jossain tarinan haarassa. Kaikki ei pyöri Brodien ympärillä, mikä on mukava ratkaisu vaikka en hänenkään seuraansa moiti ollenkaan. Toimiva paketti, vaikka onkin jo ehtinyt osin haihtua mielestä muutamassa viikossa. Kyllä Atkisonin dekkareita voisi lukea enemmänkin.


Ensimmäinen lause: Ihan uskomaton tuuri.

Englanninkielinen alkuteos: Case Histories (2004)

Suomentanut Kaisa Kattelus

Kustantaja Schildts 2011, 295 s.

Stephen King: Mersumies (äänikirja)

Bloggaustauko sitten venähti melkein kolmen kuukauden mittaiseksi mutta ei se mitään, uuteen nousuun taas! ;) Vähänlaisesti olen kyllä ehtinyt kesällä lukeakin, mutta jokunen kirja on kuitenkin käsittelyä odottamassa. Parasta siis hoidella ne blogiin asti niin kauan kuin muistan edes jotain mitä voin niistä sanoa! :)

Kauhumestari King on lähtenyt kokeilemaan myös dekkari-/trillerityyliä, ja hyvinpä tuntuu kulkevan tämäkin. Rikosetsivä Bill Hodges on jäänyt hiljattain eläkkeelle, ja sen jälkeen päivät ovat täyttyneet melko pitkälti typerän tv-viihteen tuijottamisesta ja isän vanhan aseen pyörittelystä käsissä. Mitäpä tällä enää tekisi, tarpeettomaksi muuttuneella elämällä. Apatia päättyy kun Hodges saa kirjeen Mersumieheltä. Siltä joka pääsi karkuun, massamurhaajalta joka ajoi varastetulla Mercedeksellä väkijoukkoon. Anonyymillä nettipalstalla alkaa keskustelu, jolla molemmat yrittävät saada toisen omaan ansaansa.

Kauhuihin ei tosiaankaan yliluonnollisuuksia tarvita. Mersumiehen teot, niin ihmisten sekaan ajo kuin eräs myöhempikin suunnitelma, ovat jo valmiiksi hirvittäviä, ja entistä karmivampia niistä tietysti tekevät erinäiset viime vuosien todelliset uutiset. Pari muutakin todella häiritsevää tapahtumaa kirjassa käydään läpi. Lukija tutustuu murhaajaan, Brady Hartsfieldiin, jo varhaisessa vaiheessa. Päällisin puolin hän on aivan tavallinen tyyppi, päänsä sisällä sitten jotain aivan muuta. Bradyn ajatukset ovat kammottavia, mutta kiinnostuin hänestä kyllä hahmona. Syvältä kaiken kuonan alta olin jopa erottavinani pienenpienen inhimillisyyden kipinän ja mietin, missä määrin hän oli sairas jo syntyjään, missä määrin elämä teki hänestä sen minkä teki.


Hodges harrastaa Mersumiestä jahdatessaan melkoisen riskialtista sooloilua, mutta en häirinnyt tarinaan koukuttumistani pohdiskelemalla liiemmin kuinka uskottavana sitä voi pitää. Hyvin siis viihdyin, sikäli kuin joidenkin kohtien lukemista (tai tässä tapauksessa kuuntelemista) voi viihdykkeenä pitää, ja uskoisin että trilogian muihinkin osiin tulee ennen pitkää tutustuttua.

Englanninkielinen alkuteos: Mr. Mercedes (2014)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2016, 17 h 36 min, lukija Antti Jaakola

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat

Suosikkikomisarioni Adamsberg on Danglardin ja Estalèren kanssa Lontoossa poliisikonferenssissa. Eihän sielläkään toki saa olla rauhassa kummallisilta tapauksilta, vaan pariisilaiset päätyvät Highgaten hautausmaan luo katselemaan siistiin riviin aseteltuja kenkiä. Joissa on nilkoista katkaistut jalat.

Myöhemmin, kotinurkilla, tutkitaan todella karmealla tavalla viimeisteltyä murhaa. Hiljalleen alkaa näyttää siltä, että tapaukset saattavat hyvinkin liittyä toisiinsa, mutta asian selvittäminen vaatii reissun serbialaiseen kylään katsomaan erästä vanhaa hautaa.

Murhajuonen kanssa edetään tällä kertaa parin ehkä hieman kaukaa haetun tuntuisen yhteensattuman kautta, mutta eipä sekään juuri haitannut kun nautiskelin Adamsbergin ja muun murharyhmän omalaatuisesta seurasta ja erikoisesta ajatuksenjuoksusta. Edellisen osan tapaan koko porukka persoonineen pääsee paremmin esiin kuin sarjan alkupäässä, ja se tekee Vargasin kirjoista entistä parempia. Tuttuun tapaan myös sivuhenkilöistä löytyy kiinnostavia tyyppejä. Ei kai tähän tarvitse todeta muuta kuin että onneksi on pari suomennettua osaa vielä lukematta ja lisääkin toivottavasti tulossa!

Ensimmäinen lause: Komisario Adamsberg osasi silittää paitoja.

Ranskankielinen alkuteos: Un lieu incertain (2008)

Suomentanut Marja Luoma

Kustantaja Gummerus 2011, 2. painos (1. painos 2010), 527 s.

Paula Hawkins: Nainen junassa (äänikirja)

Rachelilla ei mene kovin hyvin. Hän ei ole päässyt yli muutaman vuoden takaisesta katkerasta avioerostaan ja alkoholi vie. Yksi lohduke löytyy päivittäisen junamatkan varrelta: radan vieressä asuva pariskunta joka näyttää niin ihanan onnelliselta. Rachel on mielessään nimennyt heidät ja kehitellyt heille tarinan - joka romahtaa sillä hetkellä kun hän eräänä päivänä näkee talon takapihalla jotain odottamatonta. Pian sen jälkeen pariskunnan nainen katoaa, eikä Rachel voi pysyä tapahtumien ulkopuolella.

Ei nyt mitään mullistavan mahtavaa, mutta kyllähän tämä viihdytti! Paperisessa versiossa ilmeisesti lyhyet luvut houkuttelevat lukemaan vielä yhden ja vielä yhden, mutta koska kuuntelin tätä äänikirjana automatkoilla, en varsinaisesti päässyt sellaisesta koukuttavuudesta osalliseksi: kuuntelu loppui kun olin perillä. Lukijana on jo useampaan kertaan kehumani Leena Pöysti. Muuten tämä toimi oikein hyvin äänikirjana, mutta päivämäärillä nimetyt luvut aiheuttivat välillä pientä sekavuutta jos ei tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, mitäs aikaa tässä nyt eletäänkään.

Syyllisestä alettiin vihjailla jo varsin aikaisessa vaiheessa. Mietin että eikös tässä pitänyt olla lopussa joku megatwisti joten ratkaisu tuskin on noin ilmeinen - mutta oli se. Eikä haitannut yhtään, sillä asetelmassa oli paljon muuta kiinnostavaa seurattavaa, kun henkilöiden silmät hiljalleen avautuivat. Nainen junassa ei ole varsinaisesti dekkari, ei ehkä oikein trillerikään. Lähinnä romaani jossa ratkotaan rikosta sekä siinä samalla suhteita ihmisiin ja omaan menneisyyteen. Aika monisyisen sopan Paula Hawkins niistä suhteista keittääkin.

Moni on sanonut ettei oikein kenestäkään kirjan henkilöstä ole mahdollista pitää, mutta kyllä minä tulin hyvin toimeen niin Rachelin kuin kadonneen Meganinkin kanssa. Rachel antoi ymmärtää ettei aina ole ollut sellainen kuin kirjan alussa, ja tsemppasin kyllä häntä pikku askeleissa takaisin entiselleen. Ja Megan taas - no, se mitä tapahtui silloin vuosia sitten oli hirvittävä vahinko, joka on vaikuttanut kaikkeen sen jälkeen. Heidän lisäkseen kirjan kolmantena kertojana toimii Rachelin ex-miehen Tomin nykyinen vaimo Anna. Hänestä pitäminen oli vaikeinta, mutta pääsimme sentään lopulta jonkinlaiseen sopuun. Mutta taitaisi kyllä jäädä se Bechdelin testi tältäkin läpäisemättä, niin vahvasti taas miesten ympärillä pyöritään. (No Rachel kyllä puhuu kämppiksensä Cathyn kanssa mm. juomisestaan, ehkä sillä mennään rimaa hipoen yli!)

Englanninkielinen alkuteos: The Girl on the Train (2015)

Suomentanut Oona Timonen

Kustantaja Otava 2016, 11 h 36 min

Dolores Redondo: Näkymätön vartija

Baskimaan murhat -dekkaritrilogian avausosassa Baztanin laaksoa piinaa sarjamurhaaja joka valitsee uhreikseen teinityttöjä ja jättää heidät metsään rituaalinomaisesti aseteltuina. Jotkut puhuvat sen olevan peräti itse basajaun, metsän myyttinen vartija. Tapauksen tutkinnan saa johdettavakseen konstaapeli Amaia Salazar, ja se taas ei miellytä kaikkia hänen miespuolisia kollegojaan.

Amaia joutuu vastentahtoisesti palaamaan tutkinnan vuoksi kotikyläänsä, käymään taas läpi samoja vanhoja erimielisyyksiä sisartensa kanssa ja kohtaamaan myös viimein tapahtuman jonka hän on lapsena työntänyt pois muististaan. Murhajuoneen sekoittuukin paljon Amaian perheasioiden selvittelyä. Vai liittyvätkö asiat jopa toisiinsa?

Redondo heittää sekaan myös mytologiaa, joka onkin varsin mukava mauste. Näkymätön vartija on kyllä melko vakuuttava paketti jossa yhdistyvät erilaiset teemat, ja juoni vie sopivan reippaasti eteenpäin, mutta niin ihastunut en ole että tuntisin erityistä tarvetta lukea sarjan muita osia. Lievä nihkeys taitaa mennä aika suurelta osin sen piikkiin että lukiessani ajattelin etten nyt vaan oikein jaksaisi näitä ihmisiä. Kenenkään muun kuin Amaian tekemiset eivät ihan hirvittävästi kiinnostaneet, eivätkä hänenkään niin paljoa että sillä olisi kuitattu kaikki ne muut. Mutta haa, arvasinpas murhaajan. :)

Ensimmäinen lause: Ainhoa Elizasu oli basajaunin toinen uhri, vaikka tytön kuolinhetkellä lehdistö ei vielä tappajaa tällä nimellä kutsunutkaan.

Espanjankielinen alkuteos: El guardián invisible (2013)

Suomentanut Sari Selander

Kustantaja Gummerus 2015, 397 s.

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus (äänikirja)

Aiempi Agatha Christie -kokemukseni rajoittui vain Kymmenen pientä neekeripoikaa -teokseen, joten ihan jo yleissivistyksenkin vuoksi halusin viettää hieman aikaa myös Hercule Poirot'n seurassa. Ja äänikirjan avullahan se kävi mukavasti!

Murhaaja itse haastaa Poirot'n selvittämään rikossarjaa, jossa sekä uhrit että tapahtumapaikat valitaan aakkosjärjestyksessä ja jokaisen ruumiin luota löytyy rautatieaikataulukko. Syyllinen on ovela, muttei kuitenkaan voita Poirot'n hoksottimia jotka kaivavat totuuden esiin pienten vihjeiden avulla.

Kyllähän Christien tarinat ovat toimivuudessaan ajattomia ja samalla tunnelmaltaan mukavan nostalgisia. Äänikirjan lukemisen erinomaisesti hoitavan Lars Svedbergin sisälläkin taitaa asua pieni britti. Kelpo kokemus siis, mutta paremmin minä taidan silti viihtyä nykydekkareiden parissa. Useamman Christien kuuntelu ei ole päällimmäisenä mielessä mutta ei poissuljettuakaan. Kirjaston hyllyssä näitä näkyi olevan pitkä rivi, joten ehkä asiaan tulee taas jossain vaiheessa palattua. Kenties neiti Marplea seuraavaksi?

Englanninkielinen alkuteos: The ABC Murders (1935)

Suomentanut Aune Suomalainen, tark. Kiti Kattelus

Kustantaja WSOY 2010, 8 h 24 min

Lyhyesti Hiekkapellosta, Sinisalosta ja Le Guinista

Miniminiarviot parista luetusta ja yhdestä kuunnellusta. Hyviä kirjoja kaikki ja ansaitsisivat pidemmätkin tekstit mutta nyt täytyy laittaa bloggauksen käyntiin potkiminen edelle. :)

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Jugoslavian unkarilainen, lapsena Suomeen muuttanut Anna Fekete aloittaa työt rikostutkijana vanhassa kotikaupungissaan. Ura saa turhankin vauhdikkaan alun, kun nuori nainen surmataan lenkkipolulla raa'alla tavalla ja kurditytön hätääntynyt puhelu herättää epäilyksen kunniaväkivallasta. Lisähaastetta asioiden selvittämiseen tuo työpari Esko, joka on ihan ehta rasisti.

Toimiva paketti! Juoni vetää, ja Annan seuraan liityn mielelläni uudelleenkin sarjan muissa osissa. Turvapaikanhakijoitakin kirjassa käsitellään, joten se on nyt jopa ajankohtaisempi kuin ilmestyessään.

Ensimmäinen lause: Sinä yönä Nukku-Matti toimi Gestapon kätyrinä.

Kustantaja Otava 2013, 337 s.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta (äänikirja)

On sanottu, että ihmisillä on jäljellä nelisen vuotta elinaikaa jos mehiläiset katoavat maailmasta. Enkelten verta sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa tämä uhkakuva alkaa hiipiä lähemmäksi kun pesäautiot leviävät ympäri maailmaa ja pölyttäjien puute käynnistää ruokakriisejä. Paitsi mehiläisistä, niiden kauneudesta ja myyttisyydestä, kirja kertoo isien ja poikien ketjusta jossa aatemaailmat törmäävät. Suhtautumista eläimiin pohditaan paljon. Enkelten verta on hätkäyttävä, huolestuttava ja ajattelemaan laittava, ja toimii hienosti myös Jukka Peltolan lukemana äänikirjana.

Kustantaja Teos/BTJ 2011, 7 h 39 min


Ursula K. Le Guin: Sisämeren kalastaja

Scifinovelleja eräältä alan mestarilta. Osa alkupään tarinoista meni kyllä vähän ohikin jäämättä mieleen, eikä kokonaisuus säväyttänyt samalla tavalla kuin aiemmin lukemani kokoelma Pimeälipas, mutta kyllä tästäkin ihailtavaa löytyi. Kirjassa on monenlaisia maailmoja joiden erilaisten yhteiskuntajärjestysten ja tapojen tutkailu Le Guinia tuntuu kiinnostavan - ja lukijaa tietysti myös.

Mieluisinta luettavaa olivat Kerastiini, tarina tiukasta kastijaosta, lain rikkomisesta ja soittimesta jonka ääntä elävä korva ei voi kuulla, sekä kokoelman kolme viimeistä ja pisintä novellia, jotka sijoittuvat kirjailijan muusta tuotannosta tunnettujen hainilaisten pariin ja liikkuvat saman aiheen, uuden mullistavan avaruusmatkailumetodin liepeillä. (Mikähän muuten on Le Guinin alkukielinen termi jurttaukselle? Käännös ei mielestäni kuulosta yhtään siltä mitä sana tarkoittaa.) Pääsin taas pyristelemään vähän kauemmaksi aiemmasta avaruusscifiallergiastani. Ihmisistähän nuokin tarinat kertovat. Le Guinin johdanto Olla lukematta tieteiskirjallisuutta oli sekin kiinnostavaa luettavaa.

Englanninkielinen alkuteos: A Fisherman of the Inland Sea (1994)


Suomentanut Jyrki Iivonen

Kustantaja Portti-kirjat 2002, 4. painos, 283 s.

Bo Carpelan: Kulkeva varjo

Hyvää Dekkariviikkoa! Sellaista vietetään juuri nyt, ja sattumalta tulin sopivasti lukeneeksi ei-niin-tavanomaisen dekkarin. Samalla aloitin myös Bo Carpelanin tuotantoon tutustumisen kirjasta, joka ei kai ole ihan hänelle tyypillisin.

On kesäkuu, yksi 1800-luvun viimeisistä. Pienessä Uudenlahden rannikkokaupungissa poliisimestari Werner Frid istuu vanhan, kuluneen työpöytänsä ääressä ja tuntee levottomuutta jota ei osaa selittää. "Onko ilmassa jotain, pitkään padottu rajuilma, nouseeko syvyyksistä salattuja kaasuja puhjeten tympeinä kuplina näennäisen tyynelle pinnalle?" Kun Werner kuulee taidemaalari Frans Almgrenin juoksevan kadulla ja huutavan että Anna Pers on kuollut, hän tietää että se on alkanut.

Kaunis, nuori Anna, turmeltunut mutta silti viaton ja rakastettava, viihdytti monia kaupungin miehiä. Heidän joukossaan oli niin paikkakunnan merkkihenkilöitä kuin Wernerin oma poikakin. Ja nyt hänet on kuristettu kuoliaaksi.

Asioita seurataan vuorotellen usean eri henkilön näkökulmista. Henkilöiden suhteet limittyvät ja lomittuvat: Wernerin poika Per on ihastunut ystävänsä Eugénin sisareen Louiseen, joka vihaa isäpuoltaan, joka haluaisi nähdä kiihkon vaimonsa kasvoilla, mutta tämä näyttää sen mieluummin taidemaalari Fransille, joka maalaa myös Annaa... Kulkeva varjo ei sisällä huikeita juonenkäänteitä eikä koukuttavaa johtolankojen perässä juoksemista, mutta vangitsevaa tunnelmaa sitäkin enemmän. Annan murhan luoman tiheän painostavuuden myötä Wernerin yllä tuntuu roikkuvan koko elämän raskaus. Ihailen myös sitä kuinka poliisimestarista, jonka mukana kirjassa eniten kuljetaan, on hyvin vähäeleisesti luotu henkilö joka päästää lukijan lähelleen. Ja kun Kyllikki Villan käännöskin vielä on hieno, niin tämähän oli yllättävänkin vahva lukukokemus. Ehdin jo välillä poistaa kirjan hyllystäni lukemattomana, mutta olipa hyvä että tulin katumapäälle!

Ensimmäinen lause: Hän makaa käsivarsi vuoteen reunan yli riippuen ja kasvot poispäin käännettyinä.

Ruotsinkielinen alkuteos: Vandrande skugga (1977)

Ulkoasu: Ihan loistavan tunnelmallinen kansi! Kannen suunn.: Timo Numminen.

Suomentanut Kyllikki Villa

Kustantaja Otava 2010 (1. suomenk. painos 1978), 222 s.

Bloggausmoottorin käynnistelyä pika-arvioin

Edellinen varsinainen kirjapostaukseni näkyy ilmestyneen 18. maaliskuuta. Kaksi ja puoli kuukautta sitten!!!!! Alkaa tämä bloggausjumitus pikkuhiljaa riittää, joten lienee aika käynnistellä rutiinia istumalla alas ja kirjoittamalla muutamasta kirjasta lyhyet kommentit vaikka väkisin. :)

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

Vironvenäläinen Natalja Filippovna menettää työnsä, eikä 45-vuotiaana ja valtionkieltä osaamattomana ole helppoa löytää uutta. Mutta kun tyttären hammasraudatkin on maksettava etteivät leukalihakset jäykisty niin ettei viidentoista vuoden päästä saa suuta auki, on otettava huomioon epätoivoisemmatkin ratkaisut - kuten prostituutio.

Lasnamäen lunastaja on sekä kirpeä että lempeä, tekstin pienen leikkisän sävyn tuottaessa hyvää mieltä silloinkin kun käsiteltävät asiat eivät ole ihan kevyimmästä päästä. Lyhyen mittansa ja nopealukuisuutensa vuoksi välipalakirjaksi sopiva, mutta kuitenkin ajatteluttava, hyvin eläviltä tuntuvia henkilöitä sisältävä kurkistus virolaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäinen lukemani virolainen kirja, muuten!

Ensimmäinen lause: Natalja Filippovna oli syystäkin tyytyväinen elämäänsä: hänen palkkansa oli virolaista keskitasoa, joskus ylikin.

Vironkielinen alkuteos: Lasnamäe lunastaja (2009)

Ulkoasu: Ei hullumpi, tavallaan aika näyttäväkin. Pienet kultaiset tähdet eivät taida juuri tuosta skannauksesta erottua. Päällys: Marjaana Virta.

Kustantaja WSOY 2011, suom. Tuula Friman, 141 s.

Gail Carriger: Heartless & Timeless

The Parasol Protectorate -sarjan päättävät osat neljä ja viisi. Teksti saattaa spoilata aiempia osia, joista voit lukea täältä ja täältä.

Alexia setvii kuningatarta uhkaavaa murhajuonta ja matkustaa Egyptiin ottamaan selvää isänsä salaisuuksista, saaden siinä sivussa tietää paljon muutakin mielenkiintoista. Sekä synnyttää lapsen, jonka kaltaista ei ihan joka päivä näe. Mutta miten asiaan mahtaa liittyä asuminen Lord Akeldaman toiseksi parhaassa vaatekomerossa?

Vaikka Alexian ja Conallin jatkuvat kiihkeät syleilyt alkoivatkin välillä jo hieman tympiä, jaksan edelleen ihastella Carrigerin luoman hahmovalikoiman toimivuutta! Viimeisen kirjan suljettuani jäin kaipaamaan jokaisen seuraa. Lopussa kirjailija vielä pyörittelee kuvioita mukavasti, ja monen henkilön tulevaisuus pääsee yllättämään. Olen sarjaa suositellut aiemminkin ja tyrkytän edelleen luettavaksi, jos humoristinen, steampunkahtava paranormaali romantiikka yhtään vaikuttaa houkuttavalta!

Ensimmäiset lauseet: "Five months!" / "I said no such thing", grumbled Lord Maccon, allowing himself, begrudgingly, to be trussed in a new evening jacket.

Ulkoasu: Kannet alkavat kyllä loppua kohti olla hieman kökköjä ja teennäisiä. Varsinkin livenä vaikutelma on sellainen että naisen kuva on vaan hätäisesti copy-pastella heitetty taustan päälle. Kansien suunn.: Lauren Panepinto, kuvat: Derek Caballero, malli: Donna Ricci.

Kustantaja Orbit 2011/2012, 311/328 s.

Ernest Cline: Ready Player One

Vuonna 2044 todellisuus on kurjistunut siihen pisteeseen, että suurin osa ihmiskunnasta viettää päivänsä mieluummin kirjautuneena valtavan laajaan virtuaalimaailma OASISiin. Sen luojan James Hallidayn testamentti käynnistää kilpailun, jossa palkintona on koko OASISin hallinta, ja jonka voittaakseen on ratkaistava ensimmäisenä sinne kätketyt arvoitukset. Siinä onnistuakseen taas on syytä tietää kaikki tietämisen arvoinen 1980-luvun populaarikulttuurista - kuten tietää Wade Watts, 18-vuotias nörtti köyhältä parakkialueelta.

Omaperäinen tämä ainakin on, ja toimiva seikkailu muutenkin! Moneen kertaan suorastaan harmittelin etteivät vanhat klassikkopelit ynnä muut enimmäkseen ole kovinkaan tuttuja, sillä jos olisivat, tämä olisi varmasti myös erittäin herkullinen nostalgiamatka. Kirjasta nauttimista niiden tuntemattomuus ei toki kuitenkaan estä. Alkupuolella käännökseen jääneet kömpelyydet/huolimattomuudet ("vetäydyin sitten kauemmakseni", "kallisteli päätään vasemmalta oikealleen") tökkivät silmään, mutta kai ne jossain vaiheessa loppuivat koska en muista minkään myöhemmin häirinneen - ja aiheeseen liittyvän sanaston puolesta käännös kyllä tuntui onnistuneelta!

Ensimmäinen lause: Koko minun ikäpolveni muistaa, missä oli ja mitä teki kuullessaan kilpailusta ensi kertaa.

Englanninkielinen alkuteos: Ready Player One (2011)

Ulkoasu: Kiva! Sopii kirjaan loistavasti. Kansi: Tuomo Parikka.

Kustantaja Gummerus 2012, suom. J. Pekka Mäkelä, 508 s.

Annie Proulx: Maan tomua

Wyoming-novellikokoelmatrilogian osa kaksi. Laatutekstiä on tämäkin ja sisältää kiinnostavia seikkoja ja tuttua vahvaa tunnelmaa, mutta mikään yksittäinen kertomus ei tällä kertaa tullut samalla tavoin lähelle kuin jotkut Lyhyt kantama - ja Näin on hyvä -kokoelmien sisältämät novellit. Useat Elk Toothin pikkukaupunkiin sijoittuvat novellit kyllä muodostavat mukavan kokonaisuuden, jossa samat nimet ponnahtelevat esiin useampaan kertaan samalla kun paikkakunnan elämää katsellaan eri näkökulmista. Pidän myös Proulxin tavasta sijoittaa tarinoihinsa toisinaan myös pieniä spefi-elementtejä.

Englanninkielinen alkuteos: Bad Dirt (2004)

Ulkoasu: Kannen karussa maisemassa on samaa henkeä kuin Proulxin tekstissäkin. Kannen kuva: Jason Fulford.

Kustantaja Otava 2008 (1. painos 2007), suom. Hanna Tarkka, 265 s.

Fred Vargas: Ikimetsän sydän

Ihanan omituisten Adamsberg-dekkarien sarjaa ja taattua Vargas-laatua. Komisario yhdistelee tuttuun tapaansa seikkoja, jotka eivät ensin kiinnosta ketään eivätkä tunnu liittyvän mitenkään mihinkään, mutta, kas kummaa, johtavat lopulta murhaajan jäljille. Nautinnollisen koukuttavaa! Tällä kertaa koko murharyhmä (kissaa myöten) erilaisine persoonallisuuksineen tuntui pääsevän entistä paremmin esille, mikä oli mukavaa. Jos olisin ollut kotona, olisin varmaan vetäissyt toisenkin Vargasin perään, mutta tämä oli reissulukemisena joten se ei onnistunut ja seuraavan kirjan kanssa alkuun pääsemisessä kyllä hieman hiersi se, että olin vielä henkisesti Pariisissa ratkomassa rikoksia.

Ensimmäinen lause: Lucio nipisti ikkunaverhon pyykkipojalla syrjään voidakseen tarkkailla uutta naapuriaan hyvistä asemista.

Ranskankielinen alkuteos: Dans les bois éternels (2006)

Ulkoasu: Joo, ihan tuommoinen ok peruskansi. Kannen suunn.: Sampsa Voutilainen.

Kustantaja Gummerus 2010, 2. painos (1. painos 2008), suom. Marja Luoma, 588 s.

Jasper Fforde: The Eyre Affair

'Would you care to have the honour?' he asked. 'The first human being to step inside a Wordsworth poem?'

On vuosi 1985, muttei kuitenkaan ihan se sama josta Eput laulavat ja jona minä täytin neljä vuotta. Tämän vuoden 1985 Lontoossa elää kirjallisuusrikoksiin erikoistunut etsivä Thursday Next, jolle jossain ajan ulkopuolella piileskelevä isä ja kloonattu lemmikkidodo ovat arkipäivää. Thursdayn maailmassa kirjallisuus on Iso Juttu; baconistit kiertävät ovelta ovelle pyrkien vakuuttamaan ihmisille että Francis Bacon todellisuudessa kirjoitti Shakespearen näytelmät, ja oman nimen muuttaminen esimerkiksi John Miltoniksi on niin suosittua, että kuuluisien runoilijoiden kaimat on täytynyt vielä erikseen numeroida.

Thursdayn työpäivät täyttyvät pääasiassa väärennettyjen ensipainosten paljastamisesta ynnä muusta vähemmän dramaattisesta ja vaarallisesta, mutta siihen tulee muutos kun megapahis Acheron Hades kaappaa Charles Dickensin Martin Chuzzlewitin alkuperäiskäsikirjoituksen pahat mielessään. Todellisuuden ja fiktion rajat venyvät ja horjuvat kun ihmiset astuvat Thursdayn Mycroft-sedän keksinnön avulla kirjoihin ja niistä ulos. Välillä romaanihenkilöt kaipaavat apua Thursdaylta ja välillä toisinpäin, ja kun siinä sivussa pitäisi vielä saada lopetettua toista sataa vuotta jatkunut Krimin sota ja selvitettyä välit ex-kihlattuun, niin kyllä tekemistä riittää.

Tämä oli hyvä lukea nyt kun Kotiopettajattaren romaanin tapahtumat olivat tuoreessa muistissa, sillä Brontën klassikkokin sekoittuu lopulta asiaan hyvinkin vahvasti. Toki tästä voi varmaan nauttia vaikka se olisikin lukematta, mutta selkeästi enemmän saa irti jos Janen ja Rochesterin tarina on tuttu. Kannattaa myös huomioida että tämä spoilaa monia kyseisen romaanin tapahtumia!

The Eyre Affair on riemastuttava, sopivalla romantiikkaripauksella höystetty scifin, dekkarin, vaihtoehtohistorian ja erinäisten ihmeellisten asioiden seos joka ei ota itseään turhan vakavasti. Sekä myös kunnianosoitus kirjallisuudelle ja kirjahulluudelle! Suosittelen, mutta lue omalla vastuullasi: tälle on olemassa jo kuusi jatko-osaa ja ainakin yksi vielä tietääkseni tulossa, joten jos jäät koukkuun niin siinähän jäät. ;) Mähän tietysti tilasin jo muutaman...

Ensimmäinen lause: My father had a face that could stop a clock.

Ulkoasu: Mukavan värikäs, ja "valmiiksi kuluneet" reunat, jotka eivät taida kuvasta kunnolla erottua, näyttävät hauskoilta myös. Kannen kuvitus: Mark Thomas.

Kustantaja Hodder 2001, 373 s.

Fred Vargas: Painu tiehesi ja pysy poissa

Kun joku käy öisin maalaamassa pariisilaisten kerrostaloasuntojen oviin nelosia peilikuvina ja vanhan sanomien lukijan ammatin elvyttänyt entinen merimies Joss Le Guern alkaa löytää lippaastaan kummallisia viestejä, ylikomisario Jean-Baptiste Adamsberg aavistaa ikävyyksien lähestyvän.

Tässä sarjan kolmannessa (tosin ensimmäisenä suomennetussa) osassa tuntui jo pikku hetken siltä että Adamsbergin omituisuuksien uutuudenviehätys olisi karissut, mutta tunne meni pian ohi. Vargas kirjoittaa dekkareita, jotka voisin hyvin lukea uudelleen vaikka muistaisinkin kuka on syyllinen, ihan vain tavatakseni taas niiden henkilöt. Aiempien osien tapaan myös sivuhenkilöt ovat mieleenpainuvaa seuraa.

Sanomien lukijan ammattikin jäi mietityttämään. Le Guernilla on siis eräällä aukiolla lipas, johon ihmiset voivat jättää viestejään hänen luettavakseen maksua vastaan, ja kolme kertaa päivässä hän hyppää korokkeelleen hoitamaan hommansa. Suoritetaan puusepäntöitä, myydään oman puutarhan hedelmiä, te nuoret jotka metelöitte siellä ja siellä, voitteko lopettaa, Jean-Christophe, tule takaisin. Voisikohan jossain suuressa kaupungissa tosiaan hankkia elantonsa nykypäivänä näin? Jostain syystä olen kauhean viehättynyt tästä ajatuksesta! :)

Juonikin oli taas sopivan omaperäinen - tosin voi olla, että tuo mielikuva syntyy osittain Adamsbergin omalaatuisesta tavasta suhtautua asioihin. Vaikka Vargasin kirjoissa saattaa esiintyä joitakin melko brutaalejakin seikkoja, on tunnelma silti jonkinlainen "vinoutuneen leppoisa", eikä väkivallalla ainakaan mässäillä. Jos siis kaipaat luettavaksesi pikkuisen tavallisesta poikkeavia dekkareita, etsi toki käsiisi sarjan aloitusosa Sinisten ympyröiden mies!

Ensimmäinen lause: Joss oli huomannut jo kauan sitten, että Pariisissa ihmiset kävelevät kovempaa vauhtia kuin Guilvinecissa.


Ranskankielinen alkuteos: Pars vite et reviens tard (2001)

Ulkoasu: Kansi on perustavaraa, mutta tykkään käsin sutaistun näköisistä sivunumeroista.

Kustantaja Gummerus 2006, 2. painos (1. painos 2005), suom. Marja Luoma, 433 s.

Åsa Larsson: Sudentaival (äänikirja)

Ensimmäinen Rebecka Martinsson -dekkari Aurinkomyrsky ei ollut kohdallani mikään napakymppi, ja Sudentaival tulikin valittua äänikirjahyllystä vähän "paremman puutteessa" -henkisesti. Vaikka alku vieläkin hieman kangerteli, kokemus oli lopulta huomattavasti positiivisempi ja taisin jäädä vähän koukkuunkin.

Kiirunalaispappi Mildred Nilsson on ristiriitaisia tunteita herättävä voimakas persoona. Hänellä on paljon ystäviä, mutta myös vihamiehiä; metsästäjiä jotka eivät sulata hänen toimiaan kirkon mailla asuvan suden suojelemiseksi, miehiä joiden vaimot ovat saaneet turvapaikan pappilasta lähdettyään kotoa, kollega joka ei hyväksy naispappeutta eikä sitä että Mildred sekoittaa kirkon asioihin jotka eivät sille kuulu. Mutta kenen viha riittää Mildredin veriseksi hakkaamiseen ja urkuparvelle hirttämiseen?

Toisinaan Larssonin kielikuvat ja kuvailut tuntuvat häiritsevän väkinäisiltä. Uteliaisuus kiipeää ikkunasta sisään ja leviää Rebeckan sisälle, vai miten se nyt meni, ja yhden etusormi kysyy toisen kämmenselältä, oletko vielä siinä. Äh. Turhan koukeroista. Vastaavat vaivasivat Aurinkomyrskynkin kohdalla, mutta nyt löysin kirjoitustyylistä myös juttuja, joista pidin paljon. Kuten sen, miten Larsson laittaa henkilönsä tekemään toisistaan ihan pieniä, mutta paljonpuhuvia huomiota. Ja sen, miten murhan tutkinnassa esiin tulevat asiat päästävät lukijan katsomaan koko pienen pohjoisen yhteisön läpi, paljastavat henkilöiden keskinäiset suhteet, yhteisen elämän ja historian.

Eniten taisin tässä pitää juuri tuosta kylän henkilögalleriasta, siitä kuinka ihmisten vuorovaikutuksesta, vanhoista tuskista ja tuoreemmista kaunoista lopulta muotoutui motiivi murhaan. Muistoissa ja takaumissa elävä Mildred itse on myös onnistunut hahmo, jonka ristiriitaisuus ei jätä lukijaakaan ulkopuolelle. Välillä nyökyttelin mielessäni: niin, olet aivan oikeassa, välillä taas ajattelin että tuo nainen on aivan mahdoton.

Rebeckan suhteen en ole vielä päässyt ajatuksistani selville. Ei hän vieläkään tunnu niin kiinnostavalta että hänen vuokseen sarjaa jatkaisin, mutta muiden asioiden vuoksi aion niin tehdä. Aurinkomyrskystä kirjoittaessani parikin henkilöä kommentoi tympääntyneensä Rebeckan traumoihin, ja voin hyvin kuvitella sanovani jossain vaiheessa samaa. Ehkä parasta siis hieman säännöstellä sarjassa etenemistä.

Äänikirjana tämä on onnistuneempi kuin edeltäjänsä. Marjaana Maijala on lukijana aavistuksen verran vaisu, mutta hyvä kuitenkin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Det blod som spillts (2004)

Ulkoasu: Kansi ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Kelpaa. Alkup. kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2006 (painettu julk. 2006), lukija Marjaana Maijala, suom. Katriina Savolainen, 12 h

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö (äänikirja)

Leo Kara -sarjan päätösosassa selviää monta kohtaloa: Kati Soisalon ja Vilma-tyttären, Jukka Ukkolan, Betha Gilmartinin, Manasin, Andrei Rostovin, Mundus Novuksen... Lopulta Karakin saa tietää perheestään koko totuuden.

Sarjan mittakaava on kyllä niin huikea, sisältäen ties mitä henkilökohtaisista traumaattisista kokemuksista kansainväliseen politiikkaan, vakoiluun ja avaruuden valloitukseen, että on pakko ihailla Soininvaaran aikaansaannosta. Ei tällaista ihan kuka sattuu saisi kasaan.

Loppuratkaisu onnistui yllättämään useammankin henkilön osalta, ja joissakin tapauksissa sympatiani kääntyivät tahoille, joista en aiemmin olisi sitä osannut odottaa. Toisaalta ihan kaikki paha ei saa palkkaansa. Kaiken kaikkiaan sarja oli erittäin viihdyttävä ja vauhdikas kokemus, joka myös avasi silmiä useallekin asialle.

Aiemmista osista poiketen tämän lukijana toimi Kari Ketonen. Ensin Ketosen ääni, joka vaikutti tasaisuudessaan vähän turhankin apaattiselta, häiritsi jonkin aikaa, mutta totuinpa taas siihenkin.

Ulkoasu: Edellisten osien kohdalla jo jotain mutisin näistä äänikirjakansista... Eivätpä sarjan kannet muutenkaan erityisen persoonallisia ole, mikä kyllä taitaa olla genressä yleistä. Ei tietoa suunnittelijasta.

Kustantaja Otava 2012 (alkuperäisteos 2012), lukija Kari Ketonen, 13 h 1 min

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky (äänikirja)

Tukholmassa asuva juristi Rebecka Martinsson joutuu palaamaan kotiseudulleen Kiirunaan ja kohtaamaan menneisyytensä, kun paikallisen suurseurakunnan supertähti murhataan.

Taisin odottaa vähän enemmän, mutta tämä jäi kohdallani sinne "hyvän perusdekkarin" tasolle - missä ei toki sinänsä ole mitään varsinaista vikaa.

Ympäristö oli tässäkin hienosti kuvattu ja tavoitettu. Jos Matkijalintua lukiessani hikoilin, niin tätä kuunnellessani palelin Kiirunan pakkasissa. Henkilöistä en sen sijaan jaksanut tässä ihan kauheasti kiinnostua, ja se on varmasti iso syy siihen, miksi kokemus jäi vähän turhan laimeaksi.

Olen myös sattumalta lukenut viime aikoina useamman kirjan jossa on ainakin sivuttu kiihkeää uskonnollisuutta, joten olin tätä kuunnellessani jo aika täynnä kyseistä aihetta. Lisäksi Sara Paavolainen ei oikein vakuuttanut lukijana: hänen perusäänensä oli kyllä mukavaa kuunneltavaa, mutta repliikkien äänenmuunnokset monessa tapauksessa melko ärsyttäviä.

Mutta näistä marinoista huolimatta tämä siis oli sitä hyvää perustasoa, ja saatan kyllä kuunnella sarjaa vielä eteenpäinkin - lukijakin kun näyttää vaihtuneen tämän ykkösosan jälkeen. :)


Ruotsinkielinen alkuteos: Solstorm (2003)

Ulkoasu: Ei hullumpi, sopii hyvin kirjan tunnelmaan. Kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2005 (painettu julk. 2005), suom. Katriina Savolainen, lukija Sara Paavolainen, 10 h

Umberto Eco: Ruusun nimi

Parin Ruusun nimen kimppaluvun viimeisen osuuden keskustelut ovat jääneet väliin muiden kiireiden ja vähän bloggausinspiraation puutteenkin vuoksi. Koska haluan päästä kirjasta jo eroon, eikä keskustelijoita taida kauheasti olla jäljelläkään, halukkaat voivat kertoa ajatuksensa kirjan viidennestä, kuudennesta ja seitsemännestä päivästä tässä oman pienen loppuarvioni yhteydessä. ;)

Tämä keskiaikaiseen italialaisluostariin sijoittuva, teologisilla keskusteluilla ja yleisellä sivistyneisyydellä vahvasti maustettu murhamysteeri yllätti minut huomattavasti mainettaan helpommalla luettavuudella. Aluksi pidinkin kirjasta melko paljon, mutta vaikka lukeminen tuntuikin loppuun asti enimmäkseen helpolta, tympäännyin kyllä kirjaan myöhemmin. Liikaa jaarittelua. Ja vaikka toisaalta ymmärränkin teoksen klassikkoaseman, niin en nyt kuitenkaan ole ihan vakuuttunut siitä että se on sen ansainnut. Lisäksi murhien motiivi oli jotain niin naurettavan typerää että se oli kyllä jonkinmoinen antikliimaksi. Olen tyytyväinen että tulin kirjan lukeneeksi, mutta enpä olisi menettänyt mitään kovin suurta vaikka olisi jäänyt lukemattakin.

Kuinka moni kimppalukija pääsi loppuun asti? Mitä piditte? Olitteko tyytyväisiä loppuratkaisuun?

Ensimmäinen lause: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.


Italiankielinen alkuteos: Il nome della Rosa (1980)


Ulkoasu: Jotenkin tämä pokkariversion kannen Bestseller-merkistä ja sensaatiotekstistä tulee vähän halpisfiilis, mutta muuten kansi on kyllä mielestäni aivan hyvä. Pidän kuvasta. Lisäksi tämä nimenomainen kappale on sellaisella mukavalla tavalla ränsistynyt, kuluneeksi luetun ja rakastetun oloinen, että vaikka luin kirjaa ensimmäistä kertaa (ja viimeistä, hah) niin silti oli jotenkin nostalginen olo. :) Päällyksen typografia: Eeva Mehto.

Kustantaja WSOY 1990, 12. painos (1. painos 1983), suom. Aira Buffa, 624 s.

China Miéville: The City & The City

(Jostain löysin aiemmin tiedon että tämä olisi ilmestymässä suomeksi mutta nyt en muista mistä! Kertokaa jos törmäätte asiaan... MUOKS: Ilmestyy elokuussa Kariston julkaisemana nimellä Toiset)


Jospa saisin kerrottua edes yhdestä luetusta kirjastakin vielä tässä kuussa! :) Lukemisen kanssa on ollut viime aikoina hiljaista, pääasiassa ihan vaan ajanpuutteen vuoksi. Lisäksi silloinkin kun olisin ehtinyt, uudet kiinnostavat työkuviot ovat pyörineet päässä häiriten keskittymistä, ja niinpä onnistuin kuluttamaan tämän kirjan lukemiseen kokonaiset neljä viikkoa.

Siitä ei siis kuitenkaan voi syyttää itse kirjaa, joka on idealtaan aika omaperäinen: Jossain Euroopan itälaidalla sijaitsee samassa paikassa kaksi kaupunkia, kaupunkivaltiota oikeastaan. Kyse ei ole eri ulottuvuuksista, vaan kaupungit sijaitsevat osittain limittäin ja osittain päällekkäin: yksi katu saattaa kuulua Beszeliin, toinen Ul Qomaan ja kolmas molempiin, jolloin talot sen varrella kuuluvat mikä mihinkin kaupunkiin. Asukkaat saattavat kulkea samoilla kaduilla ja samoissa puistoissa, mutta silti täysin erillään toisistaan: itse asiassa on vakava rikos osoittaa millään tavalla huomaavansa mitään toiseen kaupunkiin kuuluvaa. Vaikuttaa näin selitettynä ehkä väkisin väännetyltä, mutta ei lainkaan tunnu sellaiselta kirjaa lukiessa!

Kun keskeltä yhtenäistä Beszelin aluetta löytyy nuoren naisen ruumis ja alkaa näyttää siltä että se on tuotu Ul Qomasta, etsivä Tyador Borlúlla on edessään juttu joka on erilainen kuin mikään hänen siihen asti tutkimansa. Juoneltaan kirja on toisaalta lähellä perusdekkaria, mutta ympäristö tuo siihen oman kiehtovan lisänsä. China Miéville hallitsee luomansa kuvion loistavasti, sortumatta sen kummemmin sekavuuteen kuin teennäisyyteenkään - kumpikaan ominaisuus ei nimittäin olisi tällaisessa yhteydessä mikään yllätys.

Henkilöt jäivät ehkä pikkuisen etäisiksi ja murhajutun loppuratkaisuun olisin kaivannut vähän enemmän potkua, mutta muuten ei ole moitittavaa. Borlún itsensä osalta loppukin oli sekä toimiva, kiinnostava että ajatuksiaherättävä.

Herra Miéville on mielenkiintoinen tapaus: hän määrittelee itse tuotantonsa "weird fictioniksi" ja pyrkii viemään fantasiaa poispäin kliseisenä ja taantumuksellisena pitämästään tolkienilaisuudesta. Hän on myös kertonut aikovansa kirjoittaa kirjan jokaisesta genrestä, niin että jokaisessa on kuitenkin mukana jokin fantasia-/muu kummallisuuselementti. The City & The City siis on noir-henkinen dekkari, ja hoideltuina ovat myös mm. meriseikkailu ja klassinen western. Kyseessä tuntuu olevan sekä lahjakas että kunnianhimoinen kirjailija, jonka muuhunkin tuotantoon varmasti jossain vaiheessa tutustun!

Ensimmäinen lause: I could not see the street or much of the estate.


Ulkoasu: Ei ehkä mitenkään erikoinen, mutta synkeän tyylikäs ja kirjaan sopiva. Skannaus ei näköjään tee oikeutta kiiltäville kohokirjaimille. Kannen kuva: Anne Laure Jacquart/Arcangel Images

Kustantaja Pan Books 2010 (1. julk. Macmillan 2009), 373 s.

Ilkka Remes: Hiroshiman portti (äänikirja)

Vanha KGB-aineisto vie sekä Suomen presidentin hämärän menneisyyden että jonkin paljon suuremmankin salaisuuden jäljille. Jälkimmäisen perässä ovat niin Kiinan kuin Yhdysvaltainkin häikäilemättömät huipputiedustelijat, ja siinä välissä seikkailee Antti Korpi joka haluaa totuuden tulevan julki.

Tämän toisen kokeiluni myötä olen entistä positiivisemmin yllättynyt kotimaisen jännityskirjallisuuden vetävyydestä. Hiroshiman portissa suihkitaan ympäri Eurooppaa sen verran vauhdikkaasti että välillä hengästyttää. Asiat etenevät sellaisiin sfääreihin että toisinaan mieleen hiipii epäilys koko jutun uskottavuutta kohtaan, mutta tarinan kiehtovuutta tämä epäkohta ei lainkaan vähennä. Tarjolla on myös mielenkiintoisia ajatuksia mm. ydinvoimasta ja arkeoastronomiasta.

Äänikirjan lukija-asiasta täytyy sanoa että ei näköjään mikään kelpaa: Ebola-Helsingin kohdalla moitin Jarmo Mäkisen tekstiin sopimatonta leppoisuutta, nyt taas päinvastoin Lars Svedbegin miehekäs möreys oli suorastaan liiallista. :) Mutta jälleen totean että kaikkeen tottuu, ei häirinnyt enää toisella levyllä.

Kustantaja WSOY 2004 (alkuteos 2004), lukija Lars Svedberg, 13 h