tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jos olisin...

Kiitos haasteesta, Tintti sekä Annika! Jos olisin -haasteessa tarkoituksena on täydentää lauseet omasta hyllystä löytyvien kirjojen nimillä. Alut voi keksiä itsekin, mutta päätin nyt varastaa nuo Tintin käyttämät, ja saadessani haasteen toistamiseen lisäsin vielä osan Annikan listasta. :)

Jos olisin kesä, olisin Saniaislehdon salaisuudet.

Jos olisin matka, olisin Maan ääriin.


Jos olisin kasvi, olisin Toivomuspuu.

Jos olisin paikka, olisin Tainaron.

Jos olisin hetki, olisin Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa.

Jos olisin tunnetila, olisin Suopeus.

Jos olisin näkymä, olisin Tuhat loistavaa aurinkoa.

Jos olisin toive, olisin Maailma pitäisi aloittaa alusta.

Jos olisin elämänvaihe, olisin Vanhus ja meri.

Jos olisin esine tai asia, olisin Säätiedotus merenkulkijoille.

Jos olisin kysymys, olisin How to Paint a Dead Man.

Jos olisin eläin, olisin Haukkani Memed.

Jos olisin sää, olisin Sade lankeaa.

Jos olisin yö, olisin Viimeinen yö Twisted Riverillä.

Jos olisin tuntematon, olisin Muukalainen.

Jos olisin mies, olisin Paroni puussa.

Olin muutaman päivän reissussa ja poissa koneelta siinä kohtaa kun tämä ahkerimmin kiersi, joten olen ihan pihalla siitä missä kaikkialla tämä on käynyt. En siis erityisesti laita haastetta kenellekään eteenpäin, mutta sen voi kyllä tästä napata mukaansa jos yhtään siltä tuntuu! :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Uusi kirjahylly!!!

Vanhoissa hyllyissä oli jo kirjoja enemmän kuin oikeasti mahtui, ja muutenkin teki mieli jotain yhtenäisempää ja järkevämmin mitoitettua entisten aina tarpeen mukaan haalittujen lastulevyhyllyköiden tilalle. Palasin tutkimaan Kirjainten virrassa -blogin viimesyksyistä esittelyä Hannan ja Jurin itse rakentamasta kirjahyllystä, ja siitähän se ajatus sitten lähti... :)


Olisi ilmeisesti pitänyt ottaa kuva kokonaisuudesta siinä vaiheessa kun olohuone odotti mullin mallin uutta järjestelyään, nyt sen kunnollisen kuvan saaminen olisi nimittäin vaatinut aika täydellistä sohvakaluston sivuun raahaamista. Tyydyin siirtämään vain pöydän joka oli täynnä roinaa. ;) Mutta joka tapauksessa, hylly on siis hyvinkin vahvasti Hannan hyllyn inspiroima, omiin tiloihin ja tarpeisiin tuunattuna versiona vain. Harkitsin tiukempaa mitoitusta jolla korkeisiin hyllyihin olisi saanut yhden tason lisää, mutta totesin että mielenrauhaani häiritsisi liikaa jos en saisi kirjoja haluamaani järjestykseen koska kaikki eivät mahtuisi sinne minne pitäisi, ja joutuisin esim. erottamaan liikaa saman kirjailijan kirjoja toisistaan. :) Kuten kuvista näkyy, ainakin toistaiseksi tilaa riittää vaikka norsulauman ympäriinsä levittäytymiseen. Se jää nähtäväksi, miten kauan tilanne säilyy sellaisena - mutta onneksi on vielä seinää tyhjänä niin että voi tarvittaessa rakentaa vaikka lisää hyllyjä! Nurkassa on miehen ammattikoulun opinnäytteenä tekemä kulmakaappi, jonka hyllytasolla on mieheltä lahjaksi saamani teline keskeneräiselle kirjalle (joka tosin lojuu milloin missäkin) ja kipollinen kirjanmerkkejä. :)

Vähän tarkempaa vilkaisua siihen mitä mistäkin löytyy:



Vasemmanpuoleisessa osassa on luettuja romaaneja ja novelleja aakkosjärjestyksessä, jatkuen seuraavan hyllykön kolmella ylimmällä tasolla (siis laskettuna niistä tasoista joilla on kirjoja). Niitä olenkin laittanut kohtuullisen ahkerasti kiertoon, joten määrä ei ole mikään ihan hillitön. Seuraavalla tasolla oikeassa reunassa runoja, sitä seuraavalla vasemmalla kirjoja kielestä, kirjoista ja lukemisesta. Alhaalla vasemmalla erittäin sekalainen valikoima mihinkään muualle sopimattomia teoksia, ja oikealla matkustamiseen liittyviä kirjoja.


Matalan hyllyn ylimmällä tasolla sarjakuvia ja oikeassa reunassa muutama harrastekirja. Keskellä löyhästi aihepiirin mukaan lajiteltuja tietokirjoja. Alhaalla vasemmalla valokuvakirjoja ja oikealla ne ne muutamat romaanit jotka eivät korkeampien hyllyköiden hyllyväleihin mahtuneet. Tämän määrän kanssa pystyn elämään. ;) Korkeassa hyllyssä ensimmäinen puolikas lukemattomista romaaneista ja novelleista aakkosjärjestyksessä...


...ja täällä se toinen puolikas. Matalassa hyllyssä pojan kirjat, joita on lapsiraukalla kyllä aivan liian vähän! Täytyy tehdä jotakin asialle... :)

Hyllyt ovat ihanan kevyet, ilmavat, valoisat ja puuntuoksuiset. Olen niin tohkeissani ettei edes harmita vaikka kesäloma loppuu huomenna!

Charlaine Harris: Sookie Stackhouse x 10


Tulinpa ottaneeksi Sookie-maratonin. Luin kaikki lukematta olleet, ilmestyneet sarjan romaanit eli osat 5-12:
Dead as a Doornail,
Definitely Dead,
All Together Dead,
From Dead to Worse,
Dead and Gone,
Dead in the Family,
Dead Reckoning ja
Deadlocked,


viisi Sookie-novellia sisältävän kokoelman
A Touch of Dead


sekä vielä sarjan opaskirjan
The Sookie Stackhouse Companion, jonka sisällöstä Kata on laatinut niin hyvän erittelyn että minun ei enää tarvitse vaivautua. :)

Oikeastaan tarkoitus oli lukea vain muutama, mutta melkeinpä sen arvasin jo etukäteen että jään koukkuun enkä pysty lopettamaan. :) Sookien elämässä ei juuri ole suvantokohtia; vampyyrien ja muodonmuuttajien lisäksi myös keijut tulevat selvemmin mukaan kuvioihin, eikä se pahemmin ainakaan edistä rauhallisuutta, ja onpa mukana muutama noitakin. Miesasiat eivät edelleenkään kunnolla selkene (olen ilmeisesti poikkeava kun hurraan Billin puolesta ;), Sookie löytää uusia sukulaisia ja telepatiakyvyn alkuperäkin lopulta selviää. Ja muitakin tapahtumia siis riittää kirjojen täydeltä.

Kuten on kai selvää, viihdyin erittäin hyvin. Pidän Harrisin luomasta maailmasta ja hahmoista, ja kielestä myös. Vaikkei se olekaan samalla tavalla hyvää kuin vaikkapa kirjassa jonka voisi kuvitella voittavan Booker-palkinnon, se on hyvin sujuvaa ja luontevasti puhujansa suuhun sopivaa, ja sitä lukiessa oppii myös ison kasan puhekielen sanontoja yms, joihin ei "parempikielisissä" kirjoissa törmää. (Käännöksien sanonnoista en toki osaa sanoa mitään.) Se vain toisinaan vähän nyppi, että Harris tuntui aina välillä keksineen Sookielle jonkin hokeman, jota sitten jossain yksittäisessä kirjassa käytettiin ties kuinka moneen kertaan. To the nth degree. Geez Louise.


Novellit oli kiva päästä lukemaan kronologisesti oikeissa kohdissa (opaskirja sisältää myös yhden). One Word Answer -novelli (kokoelmassa) jopa sisältää aika oleellisen, kirjojen 5 ja 6 väliin sijoittuvan juonen palan, jossa Sookie tapaa ensimmäisen kerran asianajaja Cataliadesin joka kertoo Hadley-serkun kohtalosta ja hänen jättämästään perinnöstä. Opaskirjassa Harris pahoitteleekin tämän seikan aiheuttamaa hämmennystä lukijoissa jotka eivät ole novellia lukeneet, ja sanoo jatkossa kirjoittavansa novelleja vain "bonuksina". Muut ovatkin sellaisia eivätkä sisällä mitään mitä ilman ei pärjäisi, mutta useimpien tapahtumiin kuitenkin viitataan romaanien puolella vähintään ohimennen.

Opaskirjaa en toki sanasta sanaan lukenut, mutta oli siellä paljon tutkittavaa ja kiinnostavia juttuja. Novellin tietysti luin, tutkin sarjan alkupään juonitiivistelmiä muistin virkistämiseksi, tiirailin Bon Tempsin karttaa, lueskelin Harrisin vastauksia fanien kysymyksiin jne. Novelli taitaa olla se oleellisin sisältö, mutta ihan mukava tietopaketti kirja on muutenkin.

Eipä tässä maratonissa ollut juuri muuta vikaa kuin se että se jäi vähän kesken, koska sarjan viimeistä osaa täytyy odottaa ensi vuoteen!

Ensimmäinen lause: I knew my brother would turn into a panther before he did. (Dead as a Doornail)


Ulkoasu: Eikö nyt millään voisi julkaista sarjaa loppuun asti yhtenäisenä? Mulla on jo kolmea versiota kun ykkösosa on sitä brittien alkuperäistä. Värin/tyylin muutosta enemmän kyllä häiritsee se, että Deadlocked on erikokoinen! Pöh. No, pystynen elämään asian kanssa. Muuten ulkoasut kyllä sopivat silmääni. Kansikuvat osissa 5-10: Home Box Office, kannen suunn. 9: Andrew Campling, kannen suunn. 10: I Did That Ltd. Kansikuvat & suunn. 11-12 + opas: Patrick Knowles. Novellikokoelmasta ei tietoja.


Kustantaja Gollancz. Näiden painosten julkaisuvuodet/alkuperäiset julkaisuvuodet sekä sivumäärät kirjojen ylhäällä luetellussa järjestyksessä:

DaaD: 2009/2005, 295 s.
DD: 2009/2006, 324 s.
ATD: 2009/2007, 323 s.
FDtW: 2009/2008, 359 s.
DaG: 2010/2009, 312 s.
DitF: 2011/2010, 311 s.
DR: 2012/2011, 325 s.
D: 2012/2012, 327 s.
AToD: 2010/2009 (novellit kirj. 2004-08), 192 s.
TSSC: 2011/2011, 461 s.

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Jane Mendelsohn: Minä olin Amelia Earhart

Vuonna 1937 Amelia Earhart ja hänen navigaattorinsa Fred Noonan olivat maailmanympärilennolla. Tyynenmeren yllä he kadottivat radioyhteyden ja katosivat jäljettömiin. Sen, mitä sitten tapahtui, on kuvitellut Jane Mendelsohn kirjoittaessaan tätä kirjaa.

Kuten mainitsin kesän uudelleenlukusuunnitelmistani kertoessani, tämä on ainakin toistaiseksi ainoa kirja jonka olen kerran pois luovutettuani hankkinut hyllyyni uudestaan. Luin tämä ehkä kahdeksan, ehkä kymmenen vuotta sitten, ja ajattelin että ihan ok kirja mutta ei mitenkään erityinen. Jokin aika sitten kirja osui jossain käsiini ja päädyin selailemaan sitä ja lukemaan vähän alkua:

"Taivas on lihallinen.
Sen iso sininen maha kaartuu veden ylle ja painuu taivaanrannan taakse. Vuosien mittaan tuon näkymän hohto on silmissäni himmennyt, mutta nyt tuntuu kuin näkisin sen ensi kertaa.


Nykyään muistan yhä enemmän. Kuvia, elämääni, taivasta. Toisinaan muistan entisen elämäni, ja se tuntuu äärettömän kaukaiselta. Ainahan se pysyy mieleni sopukoissa osana minua, mutta se ei vaikuta todelliselta. En tiedä onko elämä todellisempi kuin kuolema. Sen tiedän että elämä jota olen elänyt kuolemani jälkeen tuntuu todellisemmalta kuin elämäni sitä ennen.


Tämän minä tiedän: panin elämäni peliin, mutta jätin elämättä."



Silloin en vielä ottanut kirjaa mukaani, mutta mieltä jäi vaivaamaan ajatus siitä että tämä saattaisikin sopia nykyiseen, osittain muuttuneeseen kirjamakuuni oikein hyvin. Lopulta oli pakko käydä huuto.netissä ostoksilla.


Se kyllä kannattikin! Mendelsohn piirtää upean kuvan Ameliasta, aikansa kuuluisimmasta naislentäjästä, joka jo pienenä halusi tulla sankarittareksi, joka pukeutuu nahkaan ja silkkiin huolettomamman tenhoavasti kuin kukaan muu, mutta kantaa sisällään salaista surua. Ja tietysti rakastaa taivasta.


Eniten pidin kirjan ensimmäisestä puolikkaasta, joka käsitteli aikaa ennen maailmanympärilentoa ja lennon alkuosaa ennen katoamista. Sen jälkeen kielestä tuntui katoavan jokin kaunein ja eteerisin vivahde, mutta hienoa se oli sen jälkeenkin.

Tämän luettuani tuntui siltä että uudelleenlukemiset saavat riittää tältä erää, koska alkoi jo tehdä mieli jotain muuta. Luin laatimaltani listalta yhdeksän kirjaa kuudestatoista. Vanhojen tuttujen pariin palaaminen oli mukavaa ja antoisaa, ja varmastikin jatkan ensi kesänä. Minä olin Amelia Earhart oli näille lukemisille erittäin hyvä lopetus! Ja myös todiste fiktion voimasta: kun kirjan lukemisen jälkeen menin kurkkaamaan Wikipediaa lukeakseni tietoja Ameliasta, ja joistakin seikoista kerrottiin siellä eri tavalla kuin kirjassa, ensimmäinen ajatus oli väittää vastaan. Eihän se noin mennyt, kyllä minä tiedän paremmin kun juuri luin ihan Amelian itsensä kertomana! ;)

"Amelia katsoi Noonanin olan yli ikkunasta yöhön ja näki oudot tähtikuviot, autiot ja merkitykselliset, ketjussa kuin jalokivet. Hän halusi elää, mutta hänen mieleensä tuli että saattaisi olla aivan yhtä kaunista kuolla kuin lentää."

Ensimmäinen lause: Taivas on lihallinen.


Englanninkielinen alkuteos: I Was Amelia Earhart (1996)


Ulkoasu: Amelia ja lentokone, mitä muuta sitä voisi vaatia. Kauniit värisävytkin! Kannen kuva: Hulton Getty, kannen suunn.: Liisa Holm.


Kustantaja Gummerus 1997, suom. Marja Alopaeus, 158 s.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin

Olen aiemminkin todennut, kai useampaankin kertaan eri yhteyksissä, että nautiskelen Gavaldani mieluiten lyhyessä muodossa. Olen pitänyt kahdesta häneltä lukemastani lyhyestä romaanista, mutta ne kaksi muuta, pidempää, eivät innosta lainkaan edes kokeilemaan. Ehdottomasti parhaita ovat nämä novellit. Gavaldan ranskalaisen keveä, leikittelevä kirjoitustyyli on sellainen, etten usko että viihtyisin sen parissa montaa sataa sivua. Novelleihin se sen sijaan istuu loistavasti!

Ihastuin kokoelmaan jo ensilukemalla joitakin vuosia sitten. Sen jälkeen olen lukenut joitakin yksittäisiä novelleja uudelleen, mutta en koko kirjaa ennen kuin nyt. Ja ihastuin taas uudestaan. En toki yhtä paljon jokaiseen tarinaan, mutta joukossa on kyllä monta helmeä, kuten Pieniä saintgermainilaisia harrastuksia, jossa hymyillään kadulla vastaan käveleville miehille, jonka kiellän raskaana olevilta tai pikku erehdyksen kamalaksi onnettomuudeksi muuttava Päivän pääuutinen.

Pidän siis Gavaldan tyylistä. Monessa novellissa henkilöt heräävät eloon ihan huomaamatta. Myös aiheiden ja tunnelmien moninaisuus miellyttää; osan kyllä muistin, mutta muuten en olisi osannut aavistaakaan mitä seuraava tarina saattaa pitää sisällään, tai miten alkava tarina etenee.

Tätä voisin suositella vaikkapa sellaiselle joka vierastaa novelleja mutta haluaisi vähän kokeilla ja maistella!

Ranskankielinen alkuteos: Je voudrais que quelqu'un m'attende quelque part (1999)


Ulkoasu: Plussaa pirteästä oranssista. Ensisilmäyksellä ei välttämättä saa selvää mitä kansikuva esittää, mutta tarkemman tarkastelun jälkeen voin kyllä sanoa pitäväni. :) Ei tietoa suunnittelijasta.


Kustantaja Gummerus/Loisto 2002, 3. painos (1. painos 2001), suom. Titia Schuurman, 191 s.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Connie Willis: Tuomiopäivän kirja

Historianopiskelija Kivrin lähetetään vuodesta 2054 keskiaikaan, jossa hänen on tarkoitus viettää kaksi viikkoa joulun 1320 aikoihin. Matka järjestelyineen ei vain mene ihan suunnitelmien mukaan.

Ensikosketus tähänkin taitaa olla samaa ikäluokkaa kuin monen muun kesän uusintalukukirjan tapauksessa, eli kymmenisen vuotta. Silloin ihastuin niin että mainitsin pitkään kirjan yhtenä suosikeistani. Erittäin hyvä se oli edelleen, mutta ei ihan samalla tavalla enää onnistunut sykähdyttämään. Miksei? Tyhjentävästi en osaa vastata, mutta osansa oli ainakin sillä että Willisin kielessä/kerrontatyylissä häiritsi ihan pikkuisen jokin nuortenkirjamainen vivahde. Toisaalta tuntuu typerältä sanoa noin, ensinnäkin siksi että eihän nuortenkirja sinänsä ole mikään negatiivinen asia, ja toiseksi, enhän edes tiedä onko Willis ylipäätään tarkoittanut tätä aikuistenkirjaksi. Lähinnä tuo häiritsevä vaikutus taitaa mennä sen piikkiin että kirjan tyyli ei vain aivan vastannut vanhoihin muistikuviin perustuvia ennakko-oletuksiani.

Oli miten oli, niin keskiajan elävyydestä kyllä nautin. Ja sitä osasin luultavasti myös arvostaa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Mieleen jää varsinkin jouluyön messu kylmässä, kynttilöiden valaisemassa kirkossa kivilattialle polvistuen.

Se kyllä välillä vähän huvitti, että kirjan vuodessa 2054 ihmisiä yritetään jatkuvasti tavoittaa soittelemalla sinne sun tänne lankapuhelimella. Eikö niillä ole kännyköitä?? :) Nyt mietityttää, eikö Willis tätä 1992 ilmestynyttä kirjaa kirjoittaessaan aavistanut kyseisten laitteiden yleistymistä, vai oliko hän niin kaukonäköinen että veikkasi kännyköiden tulevan - ja sitten katoavan uudestaan infoähkyn, hektisyyden ja aina tavoitettavana olemisen ahdistamien ihmisten käytöstä. ;)

Ensimmäinen lause: Herra Dunworthy avasi laboratorion oven, ja hänen silmälasinsa huurtuivat heti.

Englanninkielinen alkuteos: Doomsday Book (1992)

Ulkoasu: Hyvää perustasoa. Tuosta pikkukuvasta ei kylläkään taida saada erityisemmin selvää... Kansi: Heikki Kalliomaa.

Kustantaja Otava 2000 (1. julk. 1999), suom. Tero Kuittinen, 828 s.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Tim Krabbé: Jäljettömiin

Hollantilaiset Rex ja Saskia ovat automatkalla Ranskassa. Moottoritien varrella he pysähtyvät huoltoasemalle, Saskia menee käymään sisällä, ja katoaa. Rex miettii vuosikaudet mitä oikein tapahtui.

Sekin kyllä lopulta selviää, karmivalla tavalla. Välillä kuljetaan sen henkilön mukana ja ajatuksissa, joka koko jutun aiheutti, ja tuon päällisin puolin hyvinkin kunnolliselta vaikuttavan miehen pahuus on jotain puistattavan tunteetonta.

Kirja on taitavasti rakennettu, ja tiivis myös, vain 125 sivua. Noihin sivuihin mahtuu pahuuden lisäksi rakkautta ja rakkaansa kadottaneen viiltävää epätietoisuutta. Sekä turvattomuuden tunnetta lukijalle. Mitä kaikkea voikaan tapahtua jos on väärässä paikassa väärään aikaan?

Olisikohan tämän aiemmasta lukemisesta aikaa joku seitsemän tai kahdeksan vuotta. Muistin tarinan joiltakin osin hyvinkin, mikä ei ole kovinkaan yllättävää koska ainakin loppua on aika hankalaa täysin unohtaa. Kirja oli edelleen hätkäyttävä. Suosittelen tutustumista - nopealukuisuutensa puolesta sopiva välipalakirja, mutta jälkivaikutus voi tuntua ainakin siinä kohtaa kun seuraavan kerran odottelet jotakuta huoltoaseman pihalla. ;)

Ensimmäinen lause: Turistien täyttämät kopperot etenivät tasaisesti kuin avaruusalukset pitkällä, leveällä etelään johtavalla tiellä.

Hollanninkielinen alkuteos: Het gouden ei (1984)


Ulkoasu: Kantta katsoessa voi helposti kuvitella Rexin seisomassa epätietoisena pimenevässä illassa, katsellen ohi kulkevia autoja ja miettien, mitä ihmettä pitäisi seuraavaksi tehdä. Varsin onnistunutta siis. Kansi: Eliza Karmasalo.


Kustantaja LIKE 2003, suom. Titia Schuurman, 125 s.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Yann Martel: Piin elämä

"Onko mahdollista että nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta? Tämä kirja saa lukijan uskomaan uskomattomaan."

Näin sanotaan takakannessa, ja ainakin minut kirja tosiaan saa uskomaan uskomattomaan. Piin elämä on yksi suosikkikirjoistani. Sen ensimmäisen lukemisen aikaan pidin jo lukupäiväkirjaa paperilla, joten kerrankin osaan kertoa tarkemman ajankohdan: kesäkuu 2008. Silloin kirjoitin päiväkirjaani näin: "Uskomaton, surullinen, hauska, ihana ja unohtumaton, kaupanpäällisiksi mielenkiintoisia ajatuksia uskonnoista ja eläintarhoista." Aivan samaa voin sanoa edelleen. Tämä tarina iskee minuun täysillä, osaltaan varmasti sen takia että ihmisen ja eläimen yhteisymmärrys on aina ollut mielestäni todella kiehtova asia. Vaikka hieman hempeilevämpikin versio aiheesta saatta joskus iskeä, parasta tässä on se että tiikeri on tiikeri, eikä sille yritetä tuputtaa inhimillisiä piirteitä. Pidän paljon myös Piin persoonallisesta kertojanäänestä.

No, on yksi juttu josta en niin välitä: se lopun vaihtoehtoinen kertomus jonka Pii latelee japanilaisille tutkijoille jotka eivät usko ensimmäistä versioita. (Alusta asti on siis tiedossa että Pii selviää, joten tämä ei ollut spoileri. :) Ensimmäisellä kerralla ajattelin että se on kamala, ja varsinkin aivan tarpeeton, ja luin sen vain harppoen koska se tuntui suorastaan saastuttavan mielikuvani rakastamastani kirjasta. Olen tainnut hieman suurennella asiaa mielessäni koska muistin kyseisen kohdan jatkuvan sivu sivun perään ties kuinka kauan. Tällä kertaa päätin etukäteen että nyt luen sen vaikka väkisin. Eihän se onneksi ollutkaan läheskään niin pitkä kuin muistin, eikä kai ihan niin kamalakaan, mutta turhalta se edelleen tuntui. Olkoon niin tulvillaan symboliikkaa kuin vain ikinä tahtoo, minä en kykene pitämään siitä eikä sen pointti itselleni aukene. Omassa mielessäni tämä tarina päättyy Meksikon rantaviivalle, siihen hetkeen kun Richard Parker juoksee viidakkoon. Miten ihanan mutuhuttuista. ;)

Ensimmäinen lause: Kärsimys teki minusta surullisen ja synkän.

Englanninkielinen alkuteos: Life of Pi (2001)

Ulkoasu: Pidän paljon kannestakin, se sopii tähän just hyvin - ja antaa muuten kirjasta paljon paremman kuvan kuin tuo surkeutta uhkuva ensimmäinen lause. :) Kannen kuva: Andy Bridge.

Kustantaja Tammi 2003, suom. Helene Bützow, 394 s.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Minihaaste 4/12: Väriä!


Kahden kuukauden välein vaihtuvassa minihaasteessa on ajatuksena lukea yksi kirja annetusta aiheesta. Voit osallistua millä tahansa aiheeseen sopivalla kirjalla, kirjallisuudenlajista tai formaatista riippumatta.

Heinä-elokuun haastetehtävä menee luokkaan "kepeän kesäinen":

Lue kirja, jonka nimessä esiintyy jokin väri!

Omasta hyllystä näkyy tarjontaa löytyvän kohtuullisen mukavasti: niin purppuraa kuin keltaistakin Chimamanda Ngozi Adichielta, valkoista Aravind Adigalta ja Wilkie Collinsilta, purppuraa myös Alice Walkerilta, mustaa James Ellroylta, harmaata Jasper Ffordelta ja sinistä L.M. Montgomerylta. Valinnan vaikeutta siis. Montgomery olisi kesään sopivan nostalginen, Adichieen tekisi mieli viimein tutustua, Ffordekin houkuttelisi ja sopisi haasteeseen ihan kantta ja sisältöä myötenkin...