Vielä kirjojen ulkoasusta

Valkoinen kirahvi otti aiemmin kirjankansikeskusteluun erilaisen, kiinnostavan näkökulman ja esitteli hyllynsä kauneimpia kirjojen selkämyksiä. Nehän ne tosiaan kirjoista useimmin näkyvät, joten syytä onkin kiinnittää niihin huomiota! Valitsinpa siis itsekin näytille vähän oman hyllyn silmäniloja vielä tästä vinkkelistä. Monissa kansipostauksenikin kirjoissa on kyllä hienoja selkiä, mutta poimin tähän nyt kuitenkin ihan uutta verta. Mukana niin selkeää tyylikkyyttä kuin koristeellista kauneuttakin:

Kathryn Stockett: The Help (Penguin)

 Päällys: Stephanie Huntwork

Michael Cox: The Meaning of Night (Norton)

Päällys: Patti Ratchford

José Saramago: Oikukas kuolema (Tammi)

Päällys: Timo Mänttäri

Katherine Howe: The Lost Book of Salem (Penguin)

Kuva: The Royal Collection, kalligrafia: Carol Kemp

Richard Mason: Muistojen huoneet (LOISTO/Gummerus)

Päällys: Jenni Noponen

Andreï Makine: Vera (WSOY)

Päällys: Martti Ruokonen

Hal Duncan: Vellum (LIKE)

Tästä en onnistunut löytämään tietoa suunnittelijasta!

Anne Michaels: Kivenkantajat (WSOY)

Graafinen suunn.: Sami Kortemäki

Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrell (WSOY)

Piirros: Portia Rosenberg

Jason Goodwin: Janitsaaripuu (Karisto)

Piirros: Marco Ventura, suunn.: Alex Kirby

Mieltymykseni näyttävät olevan aika vaaleita, ainakin verrattuna kotimaisten kirjojen keskimääräiseen mustuuteen! :) Olisin mieluusti valinnut mukaan enemmän iloisen värisiä kirjoja, jos sellaisia olisi ollut tarjolla. Pyyntöni siis kuuluukin: Lisää VÄRIÄ, kiitos!!

Kansikeskustelun inspiroimana aion jatkossa lisätä niille kirja-arvioideni alaosan vakioriveille oman mainintansa myös kirjan ulkoasusta, sillä se on asia joka mielestäni ansaitsee jatkuvampaakin huomiota.

Carlos María Domínguez: Paperitalo

Kuinkahan moni kirjojen ystävä onkaan todennut ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin "liikaa kirjoja"? Mustan huumorin sävyttämässä Paperitalossa Carlos María Domínguez kuitenkin väittää muuta, ja saattaa jopa olla oikeassa. :)

Kirjat ovat vaarallisia paitsi suurena määränä myös yksittäisinä: jos uppoutuu liikaa tuoreeseen ostokseensa, voi jäädä auton alle ja kuolla, kuten käy naiselle nimeltä Bluma Lennon heti Paperitalon alussa. Pian tämän jälkeen Blumalle saapuu postissa romaani johon on kiinnittynyt sementinmurusia. Uteliaisuutensa herättyä Bluman kollega lähtee etsimään kirjan lähettänyttä Carlos Braueria ja päätyy kuulemaan tarinan miehestä jolla todellakin oli aivan liikaa kirjoja.

Niin tunnistettavia kuin yllättäviäkin ajatuksia ja huomioita kirjoista ja lukemisesta sisältävä Paperitalo on kirjahullulle sekä herkullista että hätkähdyttävää luettavaa. Suosittelen siis! :) En tosin tiedä missä univajeisessa hämärässä oikein luin tätä koska en muistanut paljon mitään ennen kuin lueskelin joitakin osia uudelleen. Se kävi kyllä onneksi nopeasti sillä kirja sisältää vain 134 kapeaa, isohkolla fontilla ja sujuvalla tekstillä täytettyä sivua.

Kirjailija on argentiinalaissyntyinen, sittemmin Uruguayhyn muuttanut, ja luin tämän Latinalainen Amerikka -minihaastetta varten.

Ensimmäinen lause: Keväällä 1998 Bluma Lennon osti Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta vanhan painoksen Emily Dickinsonin Runoja ja päästyään toiseen runoon, ensimmäiseen tienristeykseen, hän jäi auton alle.


Espanjankielinen alkuteos: La casa de papel (2002)


Kustantaja Basam Books 2006, suom. Einari Aaltonen, 134 s.

Peter Cameron: Andorra

Sanfranciscolainen divarinpitäjä Alexander Fox lähtee etsimään uutta elämää tragedian jälkeen ja päättää muuttaa paikkaan johon sijoittuva, joskus luettu kirja on jäänyt hänen mieleensä: Andorraan.

Cameron siteeraa James Merriliä joka on todennut että "...pienet maat ovat ihastuttavia vankiloita", ja Andorra tosiaan näyttäytyy kirjassa varsin kiehtovana paikkana: hyvin viehättävänä, mutta tarinan edetessä yhä enemmän myös ahdistavana. On tosin vaikea arvioida kuinka hyvin tunnelma vastaa todellisuutta, sillä ainakin muutamien maata koskevien faktojen suhteen Cameron on käyttänyt reilusti taiteilijanvapauksia; Andorralle on muun muassa ilmestynyt rannikko.

Joka tapauksessa tapahtumapaikka on vahvasti kuvattu ja varmasti jääkin kirjasta parhaiten mieleeni. Itse tarina on nyt, runsas viikko lukemisen jälkeen, alkanut jo hämärtyä. Luin sen kyllä mielelläni ja mielenkiinnolla, se on hyvin kirjoitettu ja sisältää kiinnostavia ihmisiä sekä heidän kohtaloitaan ja salaisuuksiaan, mutta se ei onnistunut kunnolla olemaan mulle mitään erityistä. Tämä oli tosin niitä tapauksia jotka jättävät jälkeensä tunteen siitä että olisi pitänyt saada irti jotain enemmän, mutta aina ei voi onnistua. :)

Ensimmäinen lause: Vuosia sitten luin kirjan, jonka näyttämönä oli Andorra, ja siitä maasta jäi mieleeni niin lähtemätön kuva, että kun jouduin olosuhteiden pakosta aloittamaan elämäni alusta uudessa paikassa, tiesin heti minne halusin lähteä.


Englanninkielinen alkuteos: Andorra (1997)


Kustantaja Tammi 1999, suom. Hanna Tarkka, 305 s.

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

"Pahoinvoinnin aalto iski minuun ja yritin tyhjentää mieleni, aloin tiedostamattani tehdä niin kuin tein aina murheiden, ongelmien tai tylsyyden piinatessa minua: ajattelin Afrikkaa - mantereen rauhoittavia savanneja, joilla rannaton ruoho huojuu hypnoottisesti ja joilla antiloopit vaeltavat ja ylpeät leijonat vaanivat keltakärkisten lehtien lomassa. Mutta unelmiin vaipuessani tajusin, etteivät ne kestäneet. Todellinen Afrikka raivosi ja ujelsi bunkkerin ulkopuolella, tosi Afrikan karut arot roihusivat, sen villieläimet kuolivat ja sen kova kamara oli hedelmätön. Sillä yksinäisellä hetkellä tajusin, että äitini unelma-Afrikkaa, joka oli hehkunut mielessäni kaksikymmentäviisi vuotta, ei ollut olemassa, ei ainakaan Etelä-Sudanin karussa, steriilissä kraatterissa."

Lääkäriopiskelija Maria lähtee avustustyöntekijäksi Etelä-Sudaniin ja päätyy keskelle sisällissotaa, kuivuutta, nälänhätää ja kuolemaa. Siellä Adekin kylän punainen tomu on odottanut sadetta jo vuosikausia, pikkuvauvat nääntyvät ja nuoret pojat kantavat aseita. Odotettavissa oli rankka lukukokemus, ja sellaisen siitä kyllä tekivätkin varsinkin kärsivät lapset.

Silti tarinassa on myös paljon toivoa. Uskon että muistan pitkään ylväät dinkat, jotka kaikessa kurjuudessaankin tanssivat joka ilta kiitokseksi siitä että saavat edelleen olla elossa.

Tekstin tyylin puolesta kirja on helppolukuinen ja rakennekin toimii erinomaisesti. Eräs niistä monista asioista jotka tekevät kirjojen lukemisesta hienoa, on se että saan niiden kautta tietää mitä maailmassa tapahtuu. Ja samoin kuin tämän vuoden ensimmäinen kirjani Jeninin aamut, tämä oli taas juuri sitä tietoa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Kiitos siis Ros Wynne-Jonesille siitä, että hän halusi kertoa minulle tämän tarinan. Kyllähän minä tiesin että maailmassa nähdään paljon nälkää, mutta ei se uutisista hiivi tällä tavalla iholle.

Ensimmäinen lause: Joukkomurha on pelkkä sana, joka ei voi satuttaa ketään.


Englanninkielinen alkuteos: Something Is Going to Fall Like Rain (2009)


Kustantaja LIKE 2010, suom. Einari Aaltonen, 362 s.

Taavi Soininvaara: Kriittinen tiheys (äänikirja)

YK:n työntekijän murha Sudanissa, ohjusisku YK:n Kenian päämajaan, kansainvälistä asekauppaa, suomalaisten päättäjien ja teollisuusjohtajien yhteyksiä KGB:hen... Kriittisen tiheyden laajalle ulottuva kuvio pyörii hienosti. Alku tosin vähän tihkaisi: ehdin kuunnella lähelle puoltaväliä ennen kuin tarina alkoi ihan tosissaan kiinnostaa ja sain otteen päähenkilö Leo Karasta, mutta sen jälkeen en missään tapauksessa halunnut enää kyydistä pois.

Kunhan Kara tuli tutuksi niin viihdyin hänen seurassaan hyvin, ja muukin henkilögalleria on toimiva ja mielenkiintoinen. Taustatyö niin maailmanpolitiikan kuin muunkin suhteen tuntuu huolellisesti tehdyltä. Vakuuttava kokonaisuus!


Tämä on neliosaisen sarjan avausteos ja käsittääkseni koko sarjan ajan tullaan käsittelemään samoja asioita. Tässä saatiin yksi osuus päätökseen mutta paljon jäi vielä auki niin varsinaisesta juonesta kuin henkilöiden omista asioistakin. Hyvin koukuttavaa siis! Harmi vain että osia on ilmestynyt vasta kaksi. Äänikirjana tarina toimii erinomaisesti, Taisto Oksasen tehdessä lukijana tasaista laatutyötä. Toinen osa Pakonopeus on myös ilmestynyt kyseisessä formaatissa, se täytynee metsästää kirjastosta pikapuoliin...

Kustantaja Tammi 2009, lukija Taisto Oksanen, 16 h 30 min

Kirjaisaa silmäniloa

Tämän viikon aikataulut ovat olleet sellaisia, että vaikka olenkin ehtinyt aika hyvin lukea, en ole voinut juurikaan istua tietokoneella. (Harmikseni monta kommenttiakin on jäänyt kirjoittamatta siksi että en vaan ole ehtinyt!) Senpä vuoksi kirjoitettavaksi on kerääntynyt jo neljä arviota ja vähän muutakin pientä olisi mielessä, ja vaikka nyt oikeastaan jo nukuttaa, haluan välttämättä käyttää tilaisuuden hyväkseni saadakseni edes jotain valmista. Ja haluan aloittaa kansista! Olen iloinen siitä että kannet ovat nousseet puheenaiheeksi blogeissa, koska ne ovat minullekin tärkeä asia. Vaikka sisältö tietysti onkin kirjassa se oleellisin juttu, niin myönnän, että ellen pidä kannesta, kirjaan tarttumisen kynnys nousee. Jos tarpeeksi kehutaan tai kiinnostukseni muuten herää niin sitten kyllä todennäköisesti luen kirjan jossain vaiheessa, mutta eikö olisi kaikkien edun mukaista että kirja vangitsisi huomioni saman tien, myyvällä kannellaan?

Valitsin omasta hyllystäni kymmenen kirjaa joiden kannet syystä tai toisesta miellyttävät silmääni kovasti:

Tyylikkäitä:

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut (LIKE)

Kansi: Tommi Tukiainen

Iain Pears: Stone's Fall (Jonathan Cape)

Tausta: Lewis Foreman Day, kuvat V&A Images, Heritage Image Partnership ja Corbis

Raikkaita:

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin (Otava)

Kuva: Image Source/SKOY, kansi: Aino-Maija Metsola

Pirjo Hassinen: Suistola (Loisto/Otava)

Kansi: Emmi Kyytsönen

Tunnelmallisia (hyvin eri tavoilla tosin!):

Murray Bail: Eukalyptus (Tammi)

Kuva: H. Okamoto, Fennopress, kannen suunn.: Riitta Piuva

Ian Beck: Pastworld (Bloomsbury)

Kuva: Paul Young, kannen suunn.: John Fordham

Persoonallisia katseenvangitsijoita:

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta (Avain)

Kansi: Jarkko Virtanen

Rohinton Mistry: Tales from Firozsha Baag (Faber and Faber)

Kuva: Sooni Tarporevala, kannen suunn.: Darren Wall

Herkän kauniita:

Lisa See: Lumikukka ja salainen viuhka (WSOY)

Kansi: Sanna Sorsa, kuvat: WSOY:n kuva-arkisto

Ali Shaw: The Girl with Glass Feet (Atlantic Books)

Kansi: Rose Cooper

Tuo viimeinen on ulkoasunsa puolesta ehkäpä suosikkikirjani. Sama teema jatkuu takakanteen ja kansiliepeisiin, ja pisteenä i:n päälle sivujen reunat ovat hopeiset! :)

Kansien katselemisesta tykkäävien kannattaa kurkata myös The Infinite Shelf -blogiin, jonka kirjoittaja Kay on kerännyt pieniä kokonaisuuksia samanaiheisista kansista. Klikkaa tunnisteista "artsy shelf"!

Viimeinkin luettuja

Tässäpä pieni yhteenveto minihaasteesta 1/11, jossa tarkoituksena oli viimeinkin lukea jokin kirja kirjailijalta, johon on jo pitkään halunnut tutustua tai jota on useasti suositeltu. Ja moneen kiinnostavaan kirjailijaan tutustuimmekin:

Ahmu luki Anita Amirrezvania,
lumiomena Jhumpa Lahiria,
Riikka Agatha Christietä,
Sonja Siri Hustvedtia,
Elma Ilona Elif Shafakia,
Teresita Elina Hirvosta,
Taava Arno Kotroa,
Valkoinen kirahvi Merete Mazzarellaa,
Sara Joel Haahtelaa
ja minä itse Alice Munroa.

Monta hienoa lukukokemusta! Tahmeinta taisi olla itselläni, vaikka Munron tekstiä toisaalta ihailinkin. Jos olen unohtanut/onnistunut jättämään kokonaan huomiotta jonkun niin mainitkaa ihmeessä (Miksi en kirjoittanut näitä ylös sitä mukaa kun arvioita huomasin??) tai jos arvio on vielä tulossa niin lisään sen sitten listalle myöhemmin.

Kiitos kaikille osallistumisesta! :)